Nobelisti uskoo Kreikan häipyvän eurosta

JOHN KOLESIDIS / Lehtikuva
Nobelisti uskoo Kreikan häipyvän eurosta
Polttopullot paukkuivat keskiviikkona Ateenan suurmielenosoituksissa.
Pelastuspaketti ei riitä, vaan Kreikka ajautuu maksukyvyttömyyteen ja joutuu eroamaan rahaliitosta. Näin ennustaa taloustieteen nobelisti.
Taloussanomat
6.5.2010 10:57
Kommentit 54

Taloustieteen nobelisti Paul Krugman arvioi Kreikan vielä ajautuvan maksukyvyttömyyteen ja jopa jättävän euron.

– Arvio Kreikan ajautumisesta maksukyvyttömyyteen on kuitenkin luultavasti liian optimistinen. Olen aina vain vakuuttuneempi siitä, että lopulta Kreikka jättää euroalueen, Princetonin yliopiston professori Krugman sanoo New York Timesissa julkaistussa kolumnissaan.

Hänen mukaansa velkajärjestelystä huolimatta Kreikka tarvitsee kattavia rakenteellisia säästöjä, mikä taas johtaa taantuman syvenemiseen.

Kreikan pelastaisi talouskasvu, jonka taas saisi aikaan viennin piristyminen. Tähän ainoa tie olisi devalvaatio, mikä merkitsisi eurosta luopumista, Krugman päättelee.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (54)

Huono 0
Jos Kreikan vienti on 20mrd ja tuonti on 70mrd ja kauppatase on -50mrd pakkasella niin melkoinen devalvaatio tarvitaan sen suhteen oikaisemiseksi.
Lisäksi Kreikan elintarvike/tupakkateollisuus taitavat välillisesti pyöriä ainostaan EU:n tukiaisten varassa.
Ei siinä devalvaatio vientiä auta kun ei ole mitään vietävää.

Kaikki tuet on käytetty elämiseen eikä teollisuuden kehittämiseen.
Surkeaa politiikkaa!
Niin se menee. Tässä on yritetty ajaa käärmettä pyssyyn, mutta eihän se peijooni sinne halua mennä.
John Dillinger
Se vähän riippuu, onko varastorakennuksessa vanhat pelimerkit tallessa. Meinaan, ettei toi maksuvälineen vaihto tarkoita vain uudella kertoimella laskettuja tilitietoja ja pankkiautomaattien vaihtamista.

Jos tuon poppoon pitää pistää mintit takomaan kolikoita ja painokoneet suttaamaan paperia niin ei onnistu. Moinen homma tulee siinä tapauksessa mahdottoman kalliiksi. Rahaa heillä ei siihen ole.

Epäilen, ettei vaihto onnistuisi kivutta, vaikka drakmat bunkkereissa olisikin tallessa.
Sähköasentaja
Kreikka poistuu rahaliitosta ja silti suomalaiset veronmaksajat joutuvat kustantamaan Kataisen hyvävelilainan Kreikalle.
Kataiselle mökki Pyhäjärven ja Aigeianmeren rannalle?
Lisäksi Kreikan elintarvike/tupakkateollisuus taitavat välillisesti pyöriä ainostaan EU:n tukiaisten varassa.
Ei siinä devalvaatio vientiä auta kun ei ole mitään vietävää.

Kaikki tuet on käytetty elämiseen eikä teollisuuden kehittämiseen.

Tupakointikin on niin last season ja onneksi vähenemässä
sikke
Kreikan pitää saada lisää punta- ja kruunuturisteja örveltämään lomakohteisiinsa. Siihe euron heikkeneminen vähän auttaa.
Suurin vientituote sp-taudit
Anna meille meidän jokapäiväinen markkamme takaisin.
Aamen
Mitä nopeampi olisi ns. luonnollinen tie, jossa markkinat hoitavat, sitä parempi se olisi Euroopalle. Valtion velkakirjat ovat myös riskipitoisia rahoituskohteita siinä missä muutkin. Nyt riski on laukeamassa.
rape
mitäs ne vie? Oliivejako? Saa siinä vain viljellä oliivia jos meinaa taseen saada plussalle.
x
Mutta Paul, kaikella kunnioituksella Nobelistisuuttasi kohtaan, pitäisikö sitten jokainen USA:n osa valtio joka saa liittovaltiolta enemmän kuin antaa, potkia pois dollarista ja erottaa liittovaltiosta? Eikös ole kumma juttu kun ei talous ja rahat koskaan jakaudu tasaisesti maailmassa tai edes yhdessäkään unionissa, valtiossa tai edes kaupungissa. Eikös slummilähiötkin pitäisi irtauttaa kaupungeista, nehän vaan kuppaa.
TL
Sivut: 1 2 3 4 5 6 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:06OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949