Öljyturmasta satojen miljoonien lasku vuotajalle
BP:n pääjohtaja Tony Hayward on valinnut vuodon tukkimiseksi monivaiheisen strategian. Yhtiö panostaa erityisen hajottaja-aineen suihkuttamiseen lentokoneista pinnalle nousevan öljyn sekaan.
Myöhemmin yhtiö aikoo rakentaa vuotavalle öljylle tunnelin, jotta se voitaisiin nostaa suoraan pinnalla odottavaan alukseen. Lopulta aukot on tarkoitus tukkia poraamisen aikana nostettavalla mudalla.
Vahinko on BP:lle kallis paitsi rahallisesti, myös imagollisesti. Hayward tuli yhtiön johtoon kolme vuotta sitten sattuneiden tuhoisten onnettomuuksien seurauksena. Hän on onnistunut tähän mennessä parantamaan yhtiön turvallisuutta ja kasvattamaan tulosta.
– Kun olet läpikäymässä helvettiä, ei auta muu kuin jatkaa kulkemista, Hayward siteerasi brittipääministeri Winston Churchillia toimittajatapaamisessa.
Jopa 5 000 barrelia päivässä öljyä syöksevä öljylähde alkoi purkautua, kun sen porauksesta vastannut Deepwater Horizon -lautta upposi huhtikuun 20. päivä.
1 500 metrin syvyydessä merenpohjassa sijaitsevat vuotokohdat ovat erittäin vaikeita tukkia ja vaikeat sääolosuhteet puolestaan vaikeuttavat operaatioita pinnalla.
BP on panostanut muita öljyjättejä voimakkaammin Meksikonlahden alueelle pumpaten päivässä noin 450 000 barrelia öljyä alueelta.
Yhtiö löysi lahdelta hiljattain suuren esiintymän, jonka varannot ovat 4–6 miljardia barrelia. Esiintymän ensimmäiset kaivot porasi juuri huhtikuussa uponnut Deepwater Horizon -lautta.













