Tyly säästökuuri odottaa kreikkalaisia
Säästöohjelmalla tavoitellaan 30 miljardin euron säästöjä seuraavien kolmen vuoden aikana. Summa on 13 prosenttia Kreikan vuotuisesta bruttokansantuotteesta.
Säästöohjelma jäädyttää kreikkalaisten mittavien eläkkeiden korotukset kolmen vuoden ajaksi. Lisäksi se leikkaa julkisen sektorin työntekijöiden lomarahoja. Yli 3 000 euroa ansaitsevat menettävät kahden kuun ylimääräisen palkkansa. Sen alle ansaitsevien lomarahoille tulee 1 000 euron katto.
Kulujen leikkaamisen lisäksi veroja korotetaan. Arvonlisävero nousee 21 prosentista 23 prosenttiin. Polttoaineiden, alkoholin ja tupakan veroa nostetaan kymmenen prosenttia.
– Meidän on tehtävä valinta kaatumisen tai pelastumisen välillä, Kreikan valtiovarainministeri George Papakonstantinou kertoi sunnuntaina Ateenassa uutistoimisto Reutersin mukaan.
Säästökuuri ehtona
laina-avulle
Kulukuurin vastineeksi Kreikan odotetaan saavan jopa 120 miljardin euron lainapaketin EU:lta ja Kansainväliseltä valuuttarahastolta IMF:ltä. Apupakettiin kuuluu myös Kreikan suojaaminen maailman velkamarkkinoilta kolmen vuoden ajaksi. Sen toivotaan olevan kylliksi maan nostamiseen taas jaloilleen.
– Kreikka tulee olemaan turvassa kansainvälisiltä markkinoilta ja me tulemme saamaan asiamme taas järjestykseen. Konkurssin välttäminen on kansallinen tavoitteemme numero yksi, valtiovarainministeri Papakonstantinou sanoi uutistoimisto Bloombergin mukaan.
Euroalueen valtiovarainministerit kokoontuvat tänään illalla keskustelemaan lainapaketista. Heidän odotetaan hyväksyvän Kreikan säästötoimet.
Kreikan kansa
raivoissaan säästöistä
Kreikkalaiset ovat viikonloppuna mellakoineet säästökuuria vastaan. Mielipidemittausten mukaan suurin osa kreikkalaisista vastustaa EU:n ja IMF:n apupakettia, joka asettaisi maan talouselämän käytännössä ulkomaiseen liekaan.
Myös ammattiliitot ovat olleet säästökuuria vastaan. Ne kutsuivat leikkauksia tuoreeltaan "rajuiksi."
– Meitä kohtaan hyökätään syyttä suotta mitä julmimmalla ja epäoikeudenmukaisimmalla tavalla, valtion työntekijöitä edustavan ammattijärjestö ADEDY:n johtaja Spyros Papaspyros kommentoi viime viikolla saatuaan tietää aiotuista leikkauksista.

















Kommentit (80)
Noista "lainoista" ei nähdä vilaustakaan ja hulvaton meno jatkuu.
Eihän ketään ole edes pidätetty papereiden väärentämisestä ja valheellisten tietojen antamisesta.
Kreikka ulos eurosta ja nopeasti.
Toisaalta, jos en edes aikoisi maksaa velkojani, niin hyväksyisin ehdot kuin ehdot, kiittäisin rahoista kauniiksi lopuksi.
Sanoo toimistossa istuva valtion pullasorsa jota on lihotettu velkarahalla. Nyt pitäisi sitten kilpailla globaaleilla työmarkkinoilla aasialaisten kanssa jolloin 500€/kk on huippupalkka
Vaikka pelastaisimme Kreikan, millä pelastamme kaikki nämä rakennukset?
Jos päätämme olla ostamatta kiinalaisia täysin alihintaan hankittuja tavaroita pistää Kiina ja muut maksuun nämä velat.
Olemme pahassa nalkissa paljon pahemmassa kuin voisimme kuvitellakaan.
Miksi lainojen antamisen ehdoksi ei laiteta reaalivakuuksien antamista, esim. Kreikan valtion omistamia maa-alueita ?
Parasta on tietenkin se että yksi suurin saaja on Kreikkalainen MILJARDÖÖRI joka asuu Sveitsissä, hänen oma pankkinsa kun on yksi suurin saaja, kaverilla on varallisuutta FORBESIN mukaan vaatimattomat 5 MILJADRIA.
Kelpaa sitä köydän suomalaisen Euroopan miljardöörejä avustaa !
Ihan turhaa hommaa, olisivat sulkeneet Kreikan opetukseksi pois EU:sta, ehkä...siis ehkä silloin muut EU banaanivaltiot olisivat alkaneet itse tehdä jotain.
Jatkoa seuraa tämän päätöksen jälkeen....