Pankit kiirehtivät Kreikan apuun

Saksassa pankit, vakuutusyhtiöt ja muut yritykset kokoavat omaa apupakettia Kreikalle. Vaikka tuen määrä voi kohota jopa kahteen miljardiin, pankkien on arveltu menettävän paljon enemmän, jos Kreikan kriisi laajenee muualle Eurooppaan.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Bloomberg
1.5.2010 13:09
Kommentit 38

Saksalaisten yritysten tukipaketti ei kuulu osaksi EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston suunnittelemaa lainapakettia, nimettöminä pysyttelevät ihmiset kertoivat uutistoimisto Bloombergille. Yritysten tukipaketin takana kerrotaan olevan Deutsche Bankin toimitusjohtaja Josef Ackermann.

Tukipaketti toteutettaisiin luultavasti Kreikan velkakirjoja ostamalla. Paketti on sidottu EU:n tukeen sikäli, että sitä tuskin julkistetaan ennen kuin Unioni ja Kansainvälinen valuuttarahasto päättävät omasta lainapaketistaan.

– Pankit ja vakuutusyhtiöt ovat erityisen kiinnostuneita Kreikan pelastamisesta. Niille olisi katastrofi, jos maa kaatuisi, saksalaisen Landesbank Baden-Wuerttembergin analyytikko Olaf Kayser arvioi uutistoimisto Bloombergille.

Ackermann on sanonut jo maaliskuussa, että Saksan pankit ovat vaarassa menettää miljardeja, jos Kreikan kriisi leviää muihin euromaihin. Siihen verrattuna hallittu kahden miljardin tukipaketti olisi pieni uhraus.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenKreikan kansa ei apua kaipaa (1.5.2010 17:42)
UutinenOnko Kreikka uusi Lehman Brothers? (1.5.2010 07:05)
mainos

Kommentit (38)

Huono 0
Puntista valuu jotain ruskeaa.
Huono 0
No nyt sitten alkoi pankkien ja vakuutuslaitosten panikointi.Mutta liian myöhään.Nalle ei muuta kuin rinki pystyyn ja rahaa Kreikkaan.
Nyt kärsii oikeasti myös suursijoittajat
Huono 2
Kyse on AVUSTA. Pankit eivät siis lainaa.

Koko juttu alkaa vaikuttaa sumuverholta, jonka takana Kreikka yrittää vimmatusti painaa drakhmoja.

Jos kreikkalaiset kuulisivat painokoneiden jytinän, he tyhjentäisivät pankkitilinsä ulkomaille per heti.

Kohta krerikkalaisten palkat maksetaan kottikärryittäin drakhmoilla. Selkäsäryn välttämiseksi setelit sitten aikaajoin puolitetaan saksilla.
Ei uutta krikkalaisille
Oikein 2 miljardia :)Samalla pankit ottavat veronmaksajilta 150 miljardia joten ihan hyvä kauppa.
hitto että edustajamme ovat idiootteja
Huono 3
Puntista valuu jotain ruskeaa.

ja sen mukana jotakin keltaista.
Suomi tukee viimeiseen asti
Ilmoitetaan ettei suomi voi avustaa ilman kansanäänestystä saadaan lisää aikaa.
Annetaan niiden avustaa jolla suurin huoli euron heikkenemisestä kuten Kiina ja USA.
Yrittäjä
Huono 1
Pukit kaalimaan vartijoina. Vaan kohtapa menee koko sato.
Pukit vartijoina
Kieronfiksut kreikkalaiset TIETÄVÄT olevansa win-win tilanteessa eli kävi miten vaan niin Kreikkaa ei ole varaa päästää kaatumaan.
Buhahhah
Huono 1
No nyt sitten alkoi pankkien ja vakuutuslaitosten panikointi.Mutta liian myöhään.Nalle ei muuta kuin rinki pystyyn ja rahaa Kreikkaan.

Eiköhän Nalle jo kerinnyt voitot kotiuttaa nämä luottotappiot on sitten yhteisiä.
Yrittäjä
Saksassa SDP on vaatinut pankkien osallistumista.

2 miljardia on pieni raha nyt kaavaillusta n. 140 miljardin paketista Kreikan rahoittajapankeille.

Kaksi isoa pankkia on Saksassa valtion märäysvallassa , valtio voisi suoraan määrätä ne osallistumaan.

Muuten, Speigel-lehden mukaan USA:n painostus sai Merkelin muuttumaan Kreikan tukipaketin kannattajaksi.
spiegel.de/wirtschaft/soziales/0,1518,692392,00.html#ref=rss
Saksa määrää Suomea, USA Saksaa?
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949