Kirjaudu ▼
 

Kreikan kansa ei apua kaipaa

Kreikan kansa ei apua kaipaa
Kreikkalaiset eivät ole tyytyväisiä maan hallituksen päätökseen kääntyä EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston puoleen talouskriisissä. Ainoastaan seitsemäsosa kansasta tunsi olonsa helpottuneeksi avunpyynnön jälkeen.
1.5.2010 17:42
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kreikkalaisista ainoastaan puolet kokee EU:n ja Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n avun tarpeelliseksi, selviää tuoreesta mielipidemittauksesta. Ainoastaan joka seitsemäs kreikkalainen tunsi helpotusta hallituksen avunpyynnön jälkeen.

Suurin osa Kreikkalaisista ei olisi apua kaivannut. 31 prosenttia vastaajista ilmoitti olevansa päätöksen jälkeen vihainen, 30,6 prosenttia pettynyt tai peloissaan ja 22,8 prosenttia häpeissään päätöksestä.

41,9 prosenttia kreikkalaisista uskoi, että EU:n ja IMF:n apu olisi vältettävissä.

Kreikan pääministerin George Papandreoun hallitus nousi viime lokakuussa valtaan luvattuaan lisää rahaa julkisen sektorin työntekijöille sekä elvytykseen. Tuore hallitus myönsi vain viikkoja valtaan astumisen jälkeen, että maan budjettivaje kohoaisi 12 prosenttiin. Tällä hetkellä korjattu luku on jo 13,6 prosenttia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Monet kreikkalaiset ovat jo valmiiksi raivoissaan suunnitelluista palkanleikkauksista ja veronkorotuksista. Hallitus suostui perjantaina alustavasti 24 miljardin euron säästöohjelmaan. Maan ay-liike suunnittelee vastaavansa yleislakolla ensi keskiviikkona.

Mielipidemittauksen toteutti Kappa Research -yhtiö sanomalehti Vimalle. Alkuviikosta toteutetun kyselyn virhemarginaali on 2,6 prosenttiyksikköä.

1.5.2010 17:42
Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (141)

Sivut:1 ... 13 14 15
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Hö. Miksi nyt turhaan Kreikka lainaa ottaisi. Myisivät mieluummin muutamia pikku saaria Turkille... Samoksesta varmaan saisi sopivan hinnan ;-)

Mutta tuohan kävisi kunnian päälle - ei käy.
Anonyymi: matkailija 3.5.2010 14:12
Sivut:1 ... 13 14 15
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.

Taloussanomat - Uutiset

23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
23.8. Kotipizza pomppasi, Outotec kiipeää pörssissä
23.8. Digitoday Rumia lukuja: Näin menee Pokémon Gon alamäki
23.8. Kotipizzalta maistuva positiivinen tulosvaroitus – tulos kasvaa selvästi
23.8. OP:n ekonomistit vaativat: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
23.8. Koko yön kestäneet neuvottelut päätökseen – Volkswagenin tuotanto jatkuu
23.8. Lehto rakentaa VVO:lle sata vuokra-asuntoa
23.8. Euroalue karisti jo Brexit-huolet – ostopäällikköindeksi kertoo vakaasta kasvusta
23.8. Digitoday "Kertokaa totuus" – Windows 10 sai täyslaidallisen
23.8. OP:n Heiskanen jarruttelee Sipilän talousoptimismia – "Tämä ei todellakaan riitä"
23.8. Digitoday Sonylla ässä hihassa: Toinenkin uusi Pleikkari tulossa?
23.8. Kolumni Nollakorot ovat vakava oire
23.8. Näin Suomessa: Osa etsii töitä yli vuoden, osa on yhä enemmän ylitöissä
23.8. OP laskee Suomen kasvunäkymiä – "Liityimme junnaavien talouksien joukkoon"
23.8. Työttömyys laski alimmilleen lähes kahteen vuoteen
23.8. Öljyn hinta kääntyi laskuun kovan nousuviikon jälkeen
23.8. Digitoday Wikileaks jakelee haittaohjelmia: "Äärimmäisen vastuutonta"
23.8. Yle: Parkkifirmojen pysäköintimaksut verollisiksi
23.8. HS: Länsimetron viivästysselvityksessä mahdollisesti eturistiriita
23.8. Taloyhtiöissä riidellään – näistä on väännetty oikeudessa asti
Asiakastieto

Yhteistyössä