"IMF joutuu auttamaan muitakin kreikkoja"

YIORGOS KARAHALIS / Lehtikuva
"IMF joutuu auttamaan muitakin kreikkoja"
Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n entinen pääekonomisti Kenneth Rogoff sanoo, että Kreikka ei todennäköisesti jää ainoaksi euromaaksi, jota IMF joutuu tukemaan.
Bloomberg
26.4.2010 09:31
Kommentit 48

Kenneth Rogoffin mukaan "epäilyttävän haavoittuvaisia" ovat myös Irlanti, Espanja ja Portugali.

– On todennäköistä, että Kreikan lisäksi ainakin yhdessä euromaassa tarvitaan IMF:n tukiohjelmaa seuraavien parin–kolmen vuoden aikana. Monessa Euroopan maassa tarvitaan perusteellisia budjettileikkauksia, Rogoff sanoo.

Irlannin valtiontalouden alijäämä oli viime vuonna 14,3 prosenttia maan kansantuotteesta, mikä on euromaista eniten. Kreikan vaje oli 13,6 prosenttia, Espanjan 11,2 prosenttia ja Portugalin 9,4 prosenttia.

Rogoff ennustaa IMF:n lopulta lainaavan Kreikalle enemmän kuin nyt sovitut 15 miljardia euroa.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenUutta toivoa Kreikalle (25.4.2010 19:07)
mainos

Kommentit (48)

Huono 0
Uskokaa tai älkää, voitte lehdistä lukea että tämä tulee täytenä yllätyksenä Kataiselle ja Vanhaselle.

"En olisi milloinkaan uskonut että Espanja joutuu pyytämään talousapua" Katainen 2-3 kuukauden päästä
Käsikirjoitus tiedossa
Aivan. Suomen osuus Krerikalle on vähintään 2,5 miljardia. Espanjaa, Portugalia ja Irlantia ei osaa kukaan edes arvioida. Ne tulevat joka tapauksessa maksamaan enemmän kuin Kreikka.

On mielenkiintoista nähdä, miten Kloppi Katainen kertoo kansalle, että suomalaisten veronmaksajien rahoja on pantava 10 - 25 miljardia muiden euromaiden pystyssä pitämiseen.
Kriisiä pukkaa
Kirjoittakaapa sille kansanedustajallenne sähköpostia kuinka luottavaisesti suhtaudutte häneen seuraavissa vaaleissa jos hän äänestää Kreikka-lisätalousarvion puolesta.
Velkajärjestely. NYT.
Kenenkä piikistä näitä muita kreikkoja luototetaan
Jtmgt
"IMF joutuu auttamaan muitakin kreikkoja"

Esim. Pohjolan Kreikkaa?
:o
Jos nykyinen velkaantumistahti jatkuu, on vain ajan kysymys koska Katainen menee hattu kourassa pyytämään IMF:ltä pikavippiä.
koskee sittenkin suomea
Kenenkä piikistä näitä muita kreikkoja luototetaan

[b]Sinun
Veritas
Britania on konkkurssissa.
Eu ja kuoleman syleily. Vikskää velalliset ja katsokaa kuinka käy.
Suomella on varaa ottaa vaikka kuinka paljon velkaa.
Eu laissa possun mettävä reikä.
2900€uroan keskipalkalla ei tunnu missään pikku vero.
Parempi lainata nyt muille, että on helpompi itse pyytää sitten kun tarvii.
Siihen ei välttämättä mene kauan.
Kusessa ja se tiedetään jo...
Sivut: 1 2 3 4 5 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949