Saksa heltymässä avittamaan Kreikkaa kiipelissä
Saksa on valmis myöntämään Kreikalle lainaa alle markkinakoron. Aiemmin Saksa vastusti Kreikalle myönnettäviä alennuslainoja, mutta on nyt pyörtänyt kantansa. Euroopan talousministerit keskustelevat sunnuntaina Kreikan velkaongelmasta ja siitä, kuinka maa nostetaan takaisin jaloilleen.
Lainoista perittäisiin kuitenkin korkeampaa korkoa kuin Kansainväinen valuuttarahasto IMF perii lainoistaan. IMF osallistuu myös pelastusoperaatioon.
Saksan vastustus tuettuja lainoja kohtaan uhkasi yrityksiä saavuttaa yksimielisyys avustustoimista. Liittokansleri Angela Merkel on aiemmin ollut sitä mieltä, että ei halua käyttää saksalaisten veronmaksajien rahaa Kreikan avittamiseen.
EU:n talousministerien puhelinkonferenssin on määrä alkaa tänään kahdelta iltapäivällä Brysselin aikaa. Siihen osallistuu myös Euroopan keskuspankin pääjohtaja Jean-Claude Trichet. Kokouksessa saatetaan tänään päästä yksimielisyyteen lainojen ehdoista.
Maaliskuussa sovittiin, että Eurooppa myöntää yli puolet Kreikalle myönnettävistä lainoista ja IMF loput.
∇ Mainos ∇

















Kommentit (53)
Samoin esittäminen, että Euro maat eivät pelasta Kreikkaa.
Helppo tehdä tällaisia suhmuroita, kun ihmiset on niin tyhmiä.
Aiemmin myös Vanhanen ilmoitti, että lainoista on perittävä markkinakorko.
Onko Saksa päättänyt, että myös Vanhanen ja Suomi pyörtävät kantansa?
Viime lamassa suomalainen veronmaksaja pelasti Suomen pankit, nyt (kiitos euro-jäsenyytemme) pelastamme saksalaiset pankit.
Mutta ei muuta kuin lisää hyvää rahaa huonon perään...
Uusi Lehman kytee...