Ruotsalainen haaveilee tällaisista eläkepäivistä

Vesa Oja/HS
Ruotsalainen haaveilee tällaisista eläkepäivistä
Kun eläkepäivien aika koittaa, viikosta vapautuu 40 tuntia muuhun puuhaan kuin uurastukseen työpaikalla. Katso, millaisesta ajanvietteestä länsinaapurimme haaveilevat.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
11.4.2010 17:33
Kommentit 25

Ruotsissa toimiva, Norjan suurin eläkeyhtiö SPP, on tutkinut, millaisista eläkepäivistä ruotsalaiset haaveilevat. Tutkimuksen mukaan länsinaapureillamme on valoisat kuvitelmat ajasta työuran päättymisen jälkeen. Useimmat tutkimukseen vastanneet kuvailivat odotuksiaan eläkevuosista ”fantastisiksi” tai ”hyviksi”.

Etenkin nuorten ruotsalaisten keskuudessa vallitsee eläkeoptimismi. Haaveillaan aktiviisesta elämästä ja matkustamisesta. 

– Se, että näkemys eläkepäivistä on muuttumassa ja näemme elämän eläkeläisenä erilaisena, on hyvä asia. Ja on hyvä, että sallimme itsemme unelmoida, kommentoi SPP:n eläkeasiantuntija Katarina Wiberg tuloksia tiedotteessa.

Ruotsalaisten yleisimmät eläkehaaveet ovat tutkimuksen mukaan:
8.Toteuttaa nuoruuden unelmiaan (6 %)
7.Katsoa enemmän televisiota ja ottaa rennosti (13 %)
6.Mennä useammin teatteriin ja elokuviin (25 %)
5.Muuttaa lämpimään maahan (27%)
4.Nikkaroida kesämökillä ja hoitaa puutarhaa (30 %)
3.Matkustaa enemmän, mahdollisesti tehdä maailmanympärimatka (56%)
2.Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihin (64 %)
1.Viettää aikaa lasten ja lastenlasten kanssa (64 %)

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenViking Linen tappio kaksinkertaistui (15.6.2010 10:07)
UutinenPomo pilasi lomasi (24.5.2010 06:01)
UutinenMies saa tuplaeläkkeen (10.3.2010 06:02)
UutinenNeljäkymppiselle 4 000 euron eläke (27.10.2009 09:29)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (25)

Huono 0
Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihin

Tämä oli kyllä päivän paras vitsi.
63 vuotias ihminen
Huono 2
Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihin

Tämä oli kyllä päivän paras vitsi.

Eikö se ole juuri päinvastoin, ettei sitä aikaa enään ole.
Tukka takana, elämä edessä
Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihin

Tämä oli kyllä päivän paras vitsi.

Mitäs sitten meinasit tehdä? Kuolla pois saman tien vai harmittelet että ois vielä tekemättömiä töitä?
Mikä oli vitsi?
Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihinTämä oli kyllä päivän paras vitsi.

Juuri nain. Ihmiset yleisesti ottaen eivat ymmarra elamaa. Alle viiskymppisille se on lahes mahdottomuus. Toivon, etta elakkeelle siirtyvat voivat elaa vanhuksina elamatta jaaneen elamansa. :) Siis ihan oikeasti.
vanha parta
Huono 4
Elää aktiivista elämää ja käyttää enemmän aikaa vapaa-ajanaktiviteetteihinTämä oli kyllä päivän paras vitsi.

Juuri nain. Ihmiset yleisesti ottaen eivat ymmarra elamaa. Alle viiskymppisille se on lahes mahdottomuus. Toivon, etta elakkeelle siirtyvat voivat elaa vanhuksina elamatta jaaneen elamansa. :) Siis ihan oikeasti.

Ihan henkilökohtainen ongelmasi on jos et osaa/uskalla elää jonuoresta pitäen.
Eiihme että on katkeraa kansaa
Suomalaiset unelmoivat jos pääsisivät terveenä eläkkeelle. Ja lotos pitäs voittaa kun eläkekertymä on pieni. Jos sähkölasku olis pienempi niin olis enempi käyttörahaa.
Huono 2
Eläkkeellä 61 vuotiaasta, elämä on aivan samanlaista kuin ennen.
Huono 0
Puutarhanhoito on ehdottamasti no1. ainakin itsellani.

Matkusteltu on nyt niin paljon, etta ei enaa kiinnosta, ei sitten tippaakaan.

Ehdotus: Elakelaisten aktivoimiseksi ja mielenvirkistykseksi, valtio tai kunnat voisivat vuokrata tontteja, eika ne tarttis olla missaan Helsingin keskustassa jarven rannalla. Tietysti vuokraus tapahtuisi kohtuu hinnalla, vaikka vuosivuokralla. Siihen sitten saisi rakentaa myos mokin omakustannuksella. Vuokraus voisi olla vaikka maaraikainen ja kun plantaasiaan :) ei enaa jaksa pitaa, niin siita voisi luopua ja tontin voisi vuokrata edelleen seuraaville halukkaille elakelaisille.

Tontille voisi esim. ajaa suuren asuntovaunun siis sellaisen kolmen huoneen, joita nakee keski-Euroopassa. Siella elakelaiset muuten viettavat mokkielamaa ja heilla on ruohonleikkureista alkaen tays varustus. Ensin vahan nauratti kun postimerkinkokoisella tontilla leikellaan ruohoa ja vietetaan normaalia mokkielamaa. Suomessa tontti voisi olla hieman suurempi, mutta ei mikaan oky tontti. Mina tietaisin jo henkilon jolta niita suuria asuntovaunuja saa ostaa, ensin vaikka kaytettyna.

Vanhanakin saa ajatella.
idea no 1.
Huono 1
Suomalaiset unelmoivat jos pääsisivät terveenä eläkkeelle. Ja lotos pitäs voittaa kun eläkekertymä on pieni. Jos sähkölasku olis pienempi niin olis enempi käyttörahaa.

Ööh, jos käyttäisit sähköä sitten vähemmän?
Oma sähkölaskuni on 23e/kk ja eläkettä 600e. Hengissä pysyy, ruokaa on ja hyvä mieli :)
Paljonko sitä sähköä saa oikein kulumaan?
Eläkeputkessa on parasta se, että saa nukkua vihdoinkin tarpeeksi. Vaikka toisaalta en tarvitse enään yhtä paljon unta kuin ennen, kun ei ole stressiä.
Putkessa on kivaa!
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949