Metsäyhtiöt polkevat paikallisten oikeuksia Brasiliassa

Greenpeace
Metsäyhtiöt polkevat paikallisten oikeuksia Brasiliassa
Helsingin yliopistossa lauantaina väittelevä suomalainen kehitysmaatutkija arvostelee metsäyhtiöitä ja Brasilian hallitusta paikallisten oikeuksien unohtamisesta teollisuushankkeissa. Vaikka suomalaiset yhtiöt eivät ole sortoon syyttömiä, on asiat pääsääntöisesti hoidettu paremmin kuin muualla, YLE Uutiset kertoo.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
27.3.2010 18:19
Kommentit 18

Kehitysmaatutkija Markus Kröger pitää erityisen ongelmallisina julkisten maiden käyttöriitoja, joissa vastakkain ovat usein metsäyhtiöiden selluprojektit ja paikallisten asukkaiden halu viljelysmaihin. Asiakirjaväärennökset ja lakien valvonta ovat maankäyttöasioissa usein puutteellisia.

Suomalaiset metsäyhtiöt eivät saa puhtaita papereita Brasiliassa, mutta Krögerin mukaan pohjoismaiset yhtiöt toimivat yleisesti kilpakumppaneitaan eettisemmin. Kröger on aikaisemmin kritisoinut muun muassa Stora Ensoa, joka omistaa Veracellin sellutehtaan Bahian maakunnassa.

Kröger ei ota väitöskirjassaan kantaa metsäyhtiöiden merkitykseen Brasilian kansantaloudelle, mutta sanoo taloudellisten hyötyjen olevan pieniä paikallistasolla. Pääosa voitoista kulkeutuu muualle, joko Brasilian suurkaupunkeihin tai ulkomaille.

Krögerin mukaan paikallisten asukkaiden kannalta parempia tuloksia saataisiin tukemalla maaseudun kehittämishankkeita, jotka työllistävät enemmän paikallista väestöä.

Tätä on vaatinut muun muassa Brasilian maattomien liike, joka on joissakin tapauksissa onnistunut pyörtämään puuplantaasisuunnitelmat. Yleisesti Kröger kuitenkin arvioi vähäisiksi aktivistitoiminnan mahdollisuudet pysäyttää metsäyhtiöt. Paikallistasolla muutakaan väylää ei välttämättä ole.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (18)

Huono 0
Maanantaina Storan osake nousee taivaisiin. Mitä enemmän sorretaan sen parempi kurssille.
Unohtakaa moraali
Huono 2
No joo! Onhan se tiedetty, että nappoon astuvat, ovathan he suomalaisia pomottajia.
Antti
Huono 5
Pitikö tuostakin tehdä väitöskirja? Oikeen tohtori kohta.
ihminen hengittää ilmaa, koira ei ole kissa jne...
Huono 3
Se mitä minä näin discovery kanavalta tulevassa dokumentissa pisti silmään se miten metsiä surutta hakattiin ja maa-alue jäi ihan paljaaksi eikä kukaan ollut kiinostunut eroosiosta joka on sademetsissä yleistä kun puut puuttuu. Ei ollut luvalla tehtyjä hakkuita ainuttakaan vaan ryöstöhakkuita ja se menetelmä jolla sellua tehtiin niin amazonin jokeen surutta elohopeaa päästettiin, yhtiön nimeä ei mainittu dokumentissa vaan ylikansallisesta yhtiöstä puhuttiin ja niitä on pitkin latinalaista-amerikkaa. Toista kautta sain dokumentin tekijän käsikirjoituksen netistä ja siellä oli maininta yhtiöistä jotka oli helppo jäljittää mistä olivat stora enso ja kump. kotoisin. Sama koskee neste oil oy:tä indonesiassa kun surutta kaadetaan vieraan metsä omaisuutta.
En minä vaan toiset. Suomalainen syyttää aina toisia.
Huono 3
Maanantaina Storan osake nousee taivaisiin. Mitä enemmän sorretaan sen parempi kurssille.

Kun et vastaan koskaan kävelisi sillä moraali on tosi höllössä ja pataan tulee.
Idiootit!!
Huono 3
Pitikö tuostakin tehdä väitöskirja? Oikeen tohtori kohta.
Tutkijan pitäisi tutkia tutkijoita,kun en itse ole itekletu......äh,joku viisas,mitä lisä arvoa tälläset tuo esim kansantaudelle ? tietenkin on tärkeää tietää syvänmeren kalan sukupuolielämästä.
Kysyn vaan
Huono 1
Tulkaa metsäyhtiöt takaisin suomeen, me rakastamme teitä! Kuinka voisimmekaan teitä palvella, jotta meitä ette kokonaan hylkäisi?
tervanpolttaja näläkämaasta
Huono 3
Se miten Brasilia jakaa teollisesta toiminnasta koituvat taloudelliset hyodyt on maan sisainen asia. Se ei kuulu suomalaisille metsayhtioille.

Kommentti, etta voitot kulkeutuvat ulkomaille on typera. Sehan se on kai tarkoituskin. Kai suomalainen firma saa kotiuttaa voittoja, jos se ei olisi mahdollista ei koko investoinnissa ole mitaan jarkea. Voitoista en muutenkaan olisi niin huolissani. Brasiliassa tyoskentelevana tiedan lukemattoman maaran kansainvalisia yrityksia, jotka ovat menettaneet paljon rahaa johtuen mm. paikallisesta mutkikkaasta, jaykasta ja arvaamattomasta lainsaadannosta. Ei ollenkaan helpo maa toimia.
Voittoa pitaa tullakin
Huono 2
Tiedämme miten puupäät käyttäytyvät Suomessa. On helppo arvioida kuinka paljon he voivat kunnioittaa ihmisiä kehitysmaissa. Kun Brasiliasta tulee suurvalta tämä käytös voi kostautua.
kaukoviisas
Huono 1
Brasilian hallitushan tototeuttaa (BusH).n kokoomuksen politiikkaa EI SOSOAALITURVAA KENELLEKKÄÄN. AINA LÖYTYY PUUNHAKKAAJIA joka lähtöön kun ei ole pienintäkään sosiaaliturvaa. ELI BRASILIA EI HALUA SAADA SADEMETSIEN HAKKUITA KURIIN. Mailma on mätä, eli kokoomuslainen.
Ei tulevaisuutta
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

08:03OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949