Kreikka: EU:n tuki on hyvin tärkeää
– On hyvin tärkeää, että me olemme siirtymässä eteenpäin tämän järjestelyn kanssa, jota voidaan hyödyntää tarvittaessa, Papaconstantinou sanoi toimittajille tänään Brysselissä tavattuaan EU-kollegoitaan.
– Me olemme pyytäneet poliittista tukea voidaksemme saada lainaa kohtuullisilla lainaehdoilla.
Euroopan valtiovarainministerit päättivät eilen suuntaviivoista mahdollisten hätälainojen myöntämiseksi Kreikalle, jos maan hallituksen 4,8 miljardin euron verotus- ja säästösuunnitelma ei riitä paikkaamaan Kreikan mittavaa budjettivajetta.
Papaconstantinoun mukaan Kreikka ei ole pyytänyt taloudellista apua, eikä EU:n lupaus avusta ole ”oikotie” budjettivajeen ratkaisemiseksi.
Kreikan budjettialijäämä on 12,7 prosenttia viime vuoden bruttokansantuotteesta. Se on 16 euromaan korkein, ja yli neljä kertaa sen, mitä eurojärjestelmän säännöt sallivat.

















Kommentit (22)
Mitä huonommin krekulit asiansa hoitavat, sitä enemmän suomlaisten veromaksajan rahaa palaa.
Kiitokset erityisesti Kataiselle.
Ei voi olla niin, että pelkästään EUn kulissien pystyssä pitämiseksi taas käydään suomalaisen veronmaksajan kukkarolle.
Entä onko sama luvattu Espanjalle, Italialle jne?
Voisiko joku kertoa, miksi EU/euro-jäsenyydet ovat meille edullisia ja järkeviä vaihtoehtoja?
Kreikkaa rahoitetaan tällähetkellä setelirahoituksella eli euroopan keskuspankki painaa lisää euroja, jotka se lainaa Saksalaisille ja Ranskalaisille pankeille, jotka lainaavat rahat eteenpäin Kreikalle.
Koska Suomi käyttää samaa valuuttaa kreikan kanssa se tarkoittaa sitä, että Kreikan kerskaelämistä rahoitetaan huomaamatta Suomalaisen ostovoiman kustannuksella eli Suomen hallussa olevien eurojen ostovoima pienenee huomaamatta, koska Euroja painetaan lisää ja ne lainataan Kreikalle, joka ei koskaan kykene maksamaan painettuja rahoja takaisin.
Homma toimii niin kauan kun näiden Setelirahoituksella jatkuvasti elävien valtioiden määrä ei kasva niin isoksi, että koko Euroalueen rahoitusjärjestelmä alkaa järkkyä. Setelirahoitus toimii ainoastaan hetkellisesti ei ikuisesti. Ilmeisesti isommat euroalueen maat alkavat herätä siihen, että syystä tai toisesta Kreikalla ei ole kykyä palata takaisin tilanteesta.