Kiinan tehtailta puuttuu kaksi miljoonaa työntekijää
BBC kertoo verkkosivuillaan, että Etelä-Kiinan Pearl River Deltan alueen tehtaat ovat valittaneet työvoimapulaa viime elokuusta lähtien, kun tilaukset lisääntyivät finanssikriisin tuoman notkahduksen jälkeen. Nyt työvoimapulasta on tullut jo merkittävä, kertoo Kiinan valtion mediaraportti.
Kiinalaisessa mediassa työvoiman löytämisen vaikeuksien syynä on pidetty uusien työntekijöiden odotuksia aiempaa korkeammista palkoista ja paremmista työoloista.
Aiemmin siirtotyöläiset ympäri Kiinaa matkustivat tehdastöiden perässä. Mutta BBC:n mukaan viime vuodesta lähtien monet heistä ovat löytäneet työtä lähempänä kotoaan valtion elvytysrahoilla käynnistämien rakennusprojektien parissa.
Pekingin omien selvitysten mukaan jokainen työmarkkinoille astuva uusi sukupolvi on aiempia paremmin koulutettu. Nuorilla on myös korkeammat odotukset palkoista, työoloista ja heille kuuluvista oikeuksista.
Jotkut asiantuntijat ovat huomauttaneet, että työvoimapula saattaa pakottaa tehtaat investoimaan uuteen teknologiaan. Siten työvoiman kehno saatavuus voi auttaa tehostamaan Kiinan taloutta, joka on nykyisin hyvin työvoimaintensiivistä.




















Kommentit (45)
Kiinan kuri ja työpaikka.
Kiinan kuri ja työpaikka.
Mihin laitetaan hakemukset?
Kiinan kuri ja työpaikka.
Hieno idea, miksi kukaan ei ole esittänyt aikaisemmin. Suomi voisi kehitysavusta maksaa menolipun. Samalla rikastuisi myös kiinalainen kulduuri.
Onhan se pieni ongelma jos Kiina kallistuu nopeasti ja länsimarkkinat eivät vedä.
Miten käy yrityksille ?
Oppisivat siellä myös uusia taitoja kuten tulevaa maailmankieltä ja ...
Koko maailmasta on sinne investoitu uusiin tehtaisiin ja tuotantolinjoihin. Samalla kotimaassa rakennukset rapistuvat ja ihmiset jäävät ilman työtä koska ne tehdään paremmissa paikoissa halvemmalla.
No, saadaan halpaa tavaraa..
Ja palkkahan on sitten 10€. Siis kuukaudessa, ei tunnissa.