Maailman huonoin pankkiiri töissä jälleen
Kansantaloudet alkavat pikkuhiljaa elpyä finanssikriisin myrkyistä. Myös myrskyn silmään joutuneet, kansan halveksimat pankkiirit, ovat valmiita jatkamaan elämäänsä.
Sir Fred Goodwin, joka johti Britannian toiseksi suurimman pankin, Royal Bank of Scotlandin, romahduksen partaalle, on brittilehti Timesin mukaan aloittanut työt arkkitehtitoimisto RMJM:n neuvonantajana.
Uusi työ epäsuositulle pankkiirille löytyi lehden mukaan jo ennen joulua, mutta siitä on pidetty pientä ääntä. Asiasta tiedotettiin arkkitehtitoimiston henkilöstölle eilen.
Mies ei ole brittien suosikkihenkilö, sillä Royal Bank of Scotlandille syydettiin sen vaikeuksien takia 20 miljardia puntaa veronmaksajien rajoja. Tieto hänen pankkiiriaikojensa 4,2 miljardin palkasta ei myöskään lämmittänyt lamasta kärsineen Britannian veronmaksajien tunteita Sir Fred Goodwinia kohtaan.
Kravatti taas kaulaan
Goodwinille finanssikriisi merkitsi melkoista elämänmuutosta. Hän jätti työnsä RBS:n toimitusjohtajana lokakuussa 2008. Mies otti lapsensa pois koulusta ja lähti heidän kanssaan Edinburghin esikaupungissa sijaitsevasta kolmen miljoonan punnan talostaan Ranskan Rivieralle pakoon kansan vihaa. Brittien raivo johti lopulta Edinburghin-asunnon vandalisointiin. Miehen piti myös pyytää anteeksi Britannian valtiovarainministeriön komitean edessä.
Nyt myrskyn laantuessa Sir Fred Goodwin on kuitenkin voinut kaivaa kravatit kaapista ja astua takaisin työelämään Edinburghissa. Arkkitehdit tosin kummastelevat Timesin mukaan hänen valintaansa työhön.
– Miksi ihmeessä siihen halutaan nimittää joku hänen kaltaisensa, ihmetteli yksi arkkitehti Timesin mukaan.
Arkkitehtitoimisto RMJM:n edustajien mukaan rekrytointipäätöstä pohdittiin tarkkaan.
– Totta kai tajusimme, että tämä on ristiriitainen päätös, arkkitehtitoimistosta kommentoidaan Timesille.
Yhtiön mukaan Goodwinin kokemus globaalista bisnesmaailmasta katsottiin kuitenkin eduksi, joten hänet haluttiin neuvonantajaksi. Goodwinin palkkaa ei ole julkistettu.
















Kommentit (33)
Jahas. Suomestakin lähtee sitten vuorineuvosta ja kalapuikkoviiksistä finanssiässää perheineen Sveitsin tai Karibian läänityksille talvehtimaan...
Aika ikävää varmaan sinun ideologiallesi, mutta Nordea taitaa olla yksi taantumassa parhaiten menestyneistä pankeista koko maailmassa.
Kerroppa mitä "held-to-maturity"-luokitettu 13 miljardin euron korkopaperierä [1] Nordean taseessa sisältää, ja argumentaatiosi on heti astetta vakuuttavampi...
[1]
Nordea Third Quarter Report 2009, p. 41/48, Note 8:
Interest-bearing securities, Held-to-maturity: EURm 12,956
Mihin tämä rosmo enää työpaikkaa tarvitsee? Eihän pankkiireja ole tuomittu mihinkään vahingonkorvauksiin?