Google työntyy älypuhelimella verkkokauppaan
Googlen myy eilen esittelemäänsä Nexus One -älypuhelinta omassa verkkokaupassaan. Operaattorikytköksistä vapaan puhelimen hinta on 529 dollaria. Kytkykauppana puhelimen saa 179 dollarilla.
Alkuvaiheessa puhelimia toimitetaan Yhdysvaltoihin, Iso-Britanniaan, Singaporeen ja Hong Kongiin.
Yhdysvaltalaisen tutkimusyhtiö IDC:n analyytikko Will Stofega arvioi, että myymällä puhelimia itse Google pyrkii luomaan tiiviimmät siteet kuluttajiin. Se helpottaa uusien tuotteiden markkinointia jatkossa.
– Kun asiakassuhde on kunnossa, mahdollisuus rahastaa suhteella kasvaa eksponentiaalisesti, Stofega sanoi uutistoimisto Bloombergin haastattelussa.
Googlen haasteisiin kuuluu toimivan asiakaspalvelujärjestelmän luominen puhelimille, josta yhtiöllä on vielä vähän kokemusta. Puhelinten on myös käytävä kaupaksi riittävän hyvin, jotta niiden käyttämä Android-alusta yleistyisi ja kannustaisi sovelluskehittelijöitä työhön.
Nexus One:lla Googlen on arvioitu ponnistavan mobiileille verkkomarkkinoille. Yhtiön kurssi putosi laskusuunnassa olevassa New Yorkin pörssissä tiistaina 0,44 prosenttia. Kurssi kaksinkertaistui viime vuoden aikana.

















Kommentit (41)
USA:ssa ainakin USA:n suurin, Verizon liittyi tähän Googlen partner-ohjelmaan ja T-Mobile myös, Eurooppalaisista operaattoreista ainakin Vodafone on liittynyt siihen myös. Lisää tulee koko ajan. Kun Nexus One:n myynti alkaa parin kuukauden päästä Euroopassa muuallakin kuin Britanniassa, avautuu mahdollisuus myös suomalaisille operaattoreille liittyä mukaan Googlen partneriksi. Eli sinne vaan Saunalahti/Elisa, DNA, Sonera. Kannattaa olla hereillä!
Nexus One tuli eilen myyntiin välittömästi USAssa, Britanniassa, Singaporessa ja Hong Kongissa. Parin kuukauden päästä kaikissa Euroopan maissa. Hinta on 370€.
Oma 3210 on yli kymmenvuotias ja vieläkin toimii moitteetta. Sisäänfixattu antenni ja kaikki!
Onko siinä QWERTY-näppäimistö? Omassa Nokia N900 luurissani on jolla tämäkin on sukkelaan kirjoitettu.
Nimim. Herolla loppukesästä saakka. Puutteensahan tuo on, mutta kun ottaa huomioon kauanko Android on julkisessa tiedossa ollut niin yllättävän valmis paketti (ei voi tietää kauanko Google sitä on sisäisesti "piilossa" valmistellut)
Onko siinä QWERTY-näppäimistö? Omassa Nokia N900 luurissani on jolla tämäkin on sukkelaan kirjoitettu.