Ruotsin kenkäteollisuus polkee ympäristöä
Kansalaisjärjestö SwedWatchin ja Luonnonsuojeluliiton tutkimus paljasti puutteita useimpien suurten ruotsalaisten kenkäyritysten ympäristönsuojelussa. Tutkittavien listalla olivat ANWR, Ecco, Eurosko, Nilson Group, Scorett ja Vagabond.
Yleinen ympäristötietoisuus on sikäli kehittynyt, että kaikki yritykset kehottivat ulkomaisia tuottajiaan noudattamaan paikallista ympäristölainsäädäntöä. Kuitenkin ainoastaan Eccolla ja Vagabondilla oli toimintarajoituksia itse tuotannon osalle.
Ecco oli yrityksistä ainoa, joka valvoi myös alihankkijoiden toimintaa. Muiden kohdalla tuotantoketjun alapäässä muun muassa nahan valmistajat vähät välittivät vedenpuhdistuksesta tai työntekijöiden suojavarustuksesta.
Tutkimuksessa perehdyttiin yritysten tuotantoon ja alihankkijoihin Intiassa ja Pakistanissa, jossa suurin osa valmistuksesta tapahtuu.
Kenkien tuotanto ulkomailla johtaa monissa tapauksissa vesien ja maaperän likaantumiseen. Se puolestaan pienentää satoja ja uhkaa luonnon monimuotoisuutta.

















Kommentit (8)
Suuryritykset eivät enää käytä kovinkaan monesti Auditoinneissa Eurooppalaista Auditoijaa.
Se tarkoittaa käytännössä kontrollin katoamista.
Ei ketään yritystä oikeasti kiinnosta lama-aikana jos jotkut Inkkarit sotkee vesistöjään, tuotteen hinnan pitää olla kilpailukykyinen.
Oletteko muuten vuoteen nähneet mainontaa jossa markkinoidaan tuotetta laadulla sekä luontoystävällisyydellä?
Mikä tuote oli kysymyksessä?
Aikana jolloin toitotetaan ilmaston lämpenemisestä sekä puhtaan veden vähyydestä ei markkinointi tempaise noita asioita kunnolla mainontaan..perin outoa. Suuret otsikot: Ecco, miehille jotka kulkevat omia ekopolkujaan.
Tässä näkyy asian kääntöpuoli,työntekijät eivät juurikaan hyödy sikäläisissä tuotantolaitoksissa .
Maa ja vesistö pilataan jos jotain vaaditaan, muutetaan muualle sotkemaan.Ongelmat jäävät voitot lähtee.
Päästö ja polkutuote tulli tälläisille tuotteille.
Ecco on edelleenkin Tanskalainen yritys, joka valmistaa kenkänsä vain ja ainoastaan halpatuotantomaissa.
Samoin tekee Nilson group(perheyritys), jonka yksi brändeista on mm. Vagabond. Samaan yritysryppääseen kuuluvat myös dinsko ja Lagersson´s.
Kaikkien edellämainittujen yritysten tuotanto tapahtuu vain ja ainoastaan halpatuotantomaissa, kuten Kiinassa, Intiassa, Indonesiassa jne.
ANNWR ei edes yritä peittää ,että tuotantoa olisi muualla kuin edellämainituissa maissa.
Tosiasiassa Ruotsissa ei enää liene muita kenkätehtaita kuin Moheda Toffeln, joka tekee puukenkiä.
Ainakaan kenkäalan suurimmilla messuilla GDS:ssä dusseldorfissa, ei näytteilleasettajissa ole ollut Ruotsista kuin ainoastaaan tuo puukenkävalmistaja (nyt tarkoitetaan nimenomaan tuotantoa)
c.s.i kengänjälkikuvio
kengääperseeceen kuvio=potkut
kengääkokokuvio
paljasjalkainen