Saabin kohtalo ratkeaa tänään
Yrityssaneerauksessa helmikuusta asti olleen Saabin tilanne näytti jo selkiintyvän kesällä, kun ruotsalainen erikoisautojen valmistaja Koenigsegg ilmoitti sopineensa Saabin ostamisesta. Viime viikolla Koenigsegg kuitenkin ilmoitti, että se vetäytyy kaupasta.
Wall Street Journalin mukaan GM:n pääjohtaja Fritz Henderson ajaa näkemystä, että Saab pitäisi pilkkoa ja myydä osina. Lehti nojaa tietonsa nimettömiin lähteisiin.
GM osti Saabin vuonna 2000. Saabin taival on ollut kivinen, sillä se on GM:n omistuksessa tuottanut voittoa vain yhtenä vuotena. Tappiota Saab on tehnyt yhteensä 2,7 miljardia euroa.
Saabin lisäksi GM omistaa Euroopassa myös saksalaisen Opelin, josta sen oli määrä luopua. Marraskuun alussa GM kuitenkin ilmoitti yllättäen, että se ei myykään yhtiötä, vaan pitää sen itsellään. Yhtiö perusteli myynnin perumista Yhdysvaltain taloustilanteen paranemisella ja Opel-merkin strategisella tärkeydellä.

















Kommentit (16)
"Tänään" on toki joka päivä. Talsan seiskameno jatkuu vaan.
Johan Saabin ja Opelin kohtaloista on päätetty lopullisesti ainakin 20 kertaa ja aina ne päätökset muuttuvat joksikin muuksi.