Sveitsi kielsi minareetit – elinkeinoelämä kauhuissaan

Jussi Nukari / Lehtikuva
Sveitsi kielsi minareetit – elinkeinoelämä kauhuissaan
Kansanäänestyksessä Sveitsissä äänestettiin tänään minareettien kieltämisen puolesta. Tulos herättää huolta ja arvostelua niin maan hallituksen, elinkeinoelämän kuin ihmisoikeusjärjestöjenkin keskuudessa.
Taloussanomat
29.11.2009 17:37
Kommentit 115

Reilusti yli puolet sveitsiläisistä, 57,5 prosenttia, äänesti kyllä siirtolaisvastaisen Sveitsin kansanpuoleen ajamalle laille, kertoo asiasta kirjoittava sveitsiläinen sanomalehti Neue Zürcher Zeitung.

Tulosta pidetään hyvin yllättävänä. Lukuisat sveitsiläiset ja saksalaiset lehdet kirjoittavat, että sen pelätään vaikuttavan sekä Sveitsin poliittisiin että taloudellisiin suhteisiin muslimimaiden kanssa. Lähes kaikki puolueet vetosivat ennen äänestystä kansaan, että se hylkäisi lain.

Esimerkiksi maan matkailuelinkeinon pelätään saavan vakavan kolhun. Alalla pelätään, että Sveitsi ei enää herätä mielikuvaa moniarvoisuudesta, vaan rasismista ja ulkomaalaisvastaisuudesta.

Lisäksi pankkialalla odotetaan kauhulla, vetävätkö rikkaat muslimit rahansa pois maan pankeista.

BBC kirjoittaa ihmisoikeusjärjestö Amnesty Internationalin varoittaneen ennen äänestystä, että minareettien rakennuskielto loukkaa Sveitsin sitoumuksia kansainvälisiin ihmisoikeussopimuksiin uskonnonvapaudesta. 

Neue Zürcher Zeitungin mukaan Sveitsin oikeusministeri Eveline Widmer-Schlumpf onkin sanonut lain olevan kysymysmerkki, sillä vielä ei tiedetä, mikä on sen vaikutus maan kansainvälisiin sitoumuksiin. 

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sveitsissä asuu noin 400 000 muslimia. Monet heistä ovat tulleet maahan Turkista ja entisen Jugoslavian alueelta.

Lakia ajanut oikeistopuolue perusteli lakia poliittisen islamin leviämisen estämisellä. Heidän mielestään minareetit ovat muslimien vallanhalun symboli ja askel maan islamilaistamiseen.

Rukouskutsujen lähettäminen minareeteista on ollut tähänkin asti kiellettyä Sveitsissä järjestyslain nojalla.

Lisää Aiheesta
UutinenSuomalaiset sallisivat minareetit (5.12.2009 13:32)
UutinenSveitsi pähkäilee UBS-ongelmaa (10.8.2009 19:22)
KolumniPankkiväki muslimiopissa (27.3.2009 07:31)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (115)

Sveitsissä on sikäli hyvä järjestelmä että siellä järjestetään kansanäänestyksiä kiistanalaisista kysymyksistä. Siinä tulee kansan todellinen tahto toteutettua. Kansanedustajathan eivät edusta kansan mielipidettä, he äänestävät omien mielipiteidensä mukaan. Miksei Suomessa voida järjetää kansanäänestystä esim. turvapaikkapolitiikasta? Jos kansanäänestys järjestettäisiin niin taitaisi muuttoaalto tänne loppua lyhyeen..
eikö niin
Sveitsissä on sikäli hyvä järjestelmä että siellä järjestetään kansanäänestyksiä kiistanalaisista kysymyksistä. Siinä tulee kansan todellinen tahto toteutettua. Kansanedustajathan eivät edusta kansan mielipidettä, he äänestävät omien mielipiteidensä mukaan.

Juuri tuosta kuvaamastasi syystä useimmissa sivistysvaltioissa on edustuksellinen demokratia. Se toimii hyvänä suodattimena saastaa vastaan.
Sikäli hyvä jarjestelmä
Kansa on puhunut!
Johennes Virolainen
Kansa on puhunut!

Kansa puhuu yleensäkin p@skaa, ja sen Virolainenkin tiesi.
Emempi vähempi näkee kristittyjen kirkkoja monissa muslimimaissa.Kai sielläkin on sitten äänestetty asiasta.
Toisinaan ajattelija
Miksi tuloksesta nyt pitäisi huolestua? Ei kai kansa vaan vastannut kysymykseen väärin?

Miksi kysyä mielipidettä, jos ei ole kanttia toimia tuloksen mukaisesti?

Ehkä tästäkin järjestetään lisää äänestyksiä kunnes tulos on oikea. Niinhän Irlannissakin äänestettiin uudestaan Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä.
sivustakatsoja
Miksi tuloksesta nyt pitäisi huolestua? Ei kai kansa vaan vastannut kysymykseen väärin?Miksi kysyä mielipidettä, jos ei ole kanttia toimia tuloksen mukaisesti?Ehkä tästäkin järjestetään lisää äänestyksiä kunnes tulos on oikea. Niinhän Irlannissakin äänestettiin uudestaan Lissabonin sopimuksen hyväksymisestä.
Vastasivathan irlantilaisetkin väärin EU-äänestyksessä ja homma uusittiin,jotta saadaan tarvittava tulos.Asia näin.
Äänestäkää oikein
Huono 2
Sveitsissä on sikäli hyvä järjestelmä että siellä järjestetään kansanäänestyksiä kiistanalaisista kysymyksistä. Siinä tulee kansan todellinen tahto toteutettua. Kansanedustajathan eivät edusta kansan mielipidettä, he äänestävät omien mielipiteidensä mukaan.

Juuri tuosta kuvaamastasi syystä useimmissa sivistysvaltioissa on edustuksellinen demokratia. Se toimii hyvänä suodattimena saastaa vastaan.

Mutta huomaatko ristiriidan, kun kerran enemmistö puoltaa tätä "saastaa". Väkisinkin mieleen alkaa putkahtaa sellaisia sanoja kuin korruptio sekä oligarkia.
xzc
Emempi vähempi näkee kristittyjen kirkkoja monissa muslimimaissa.Kai sielläkin on sitten äänestetty asiasta.

Ei toki, ei kuulu kulttuuriin. Mutta kristittyjen ruohonjuuritasolla kokema vaino tuntuisi kuuluvan ja sillä perusteinhan meilläkin on turvapaikkoja sieltä saapuville kristityille myönnetty.
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 ... 12 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Frankfurt
Melkein selkeää ja poutaa -9
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

01:51OsakeOsake

Kurssi nousussaTeliaSonera

graafi

5,31+0,76 %+0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949