Ulkomailla Rehn näyttäytyy huumorintajuisena jalkapalloilijana

Pekka Sakki/Lehtikuva
Ulkomailla Rehn näyttäytyy huumorintajuisena jalkapalloilijana
Uuden komission kokoonpanoa kommentoivat lehdet niin ulkomailla kuin Suomessakin toteavat, että Olli Rehnillä on käsissään vaikean taloustilanteen takia poikkuksellisen painava salkku.
Taloussanomat
28.11.2009 13:02
Kommentit 19

Ranskassa suosittu viikkolehti Le Nouvel Observateur kuvailee uutta talouskomissaaria hillityksi, mutta omalla tavallaan huumointajuiseksi. Lehden mukaan painava salkku annettiin Olli Rehnille osittain hyvitykseksi jäämisestä sivuun muista unionin johtavista tehtävistä.

Belgiassa RTL Info huomauttaa uutisessaan, että Olli Rehn on espanjalaisen Joaquin Almunian tavoin yksi  Barrosolle uskollisista komissaareista. Edelliselläkin kaudella komissaareina olleet Almunia että Rehn palkittiin uskollisuudesta uudella komissaarikaudella.

Jalkapalloa rakastavia espanjalaisia kiinnostaa uudessa komissaarissa paitsi koulutus myös urheilutausta. Paitsi tohtorintutkintoa Oxfordissa, meriittinä pidetään myös jalkapallomenneisyyttä.

– Nuoruudessaan Rehn pelasi suomalaisen jalkapalloliigan ensimmäisessä divisioonassa, kirjoittaa espanjalainen sanomalehti El País Euroopan unionin uuden taloustiimin esittelevässä artikkelissaan.

Yhdysvaltalainen International Business Times kirjoittaa, että Rehnillä on rajallisesti kokemusta talouspolitiikan tekemisestä.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kotimaassa Rehnin valintaa on pääministerin lisäksi ehtinyt kommentoida muun muassa Jorma Ollilla.

- Siellä on aikamoisia elvytystoimia niin rahapolitiikan kuin finanssipolitiikan alueilla, jotka tulee purkaa. Puhutaan exit-strategioista, tavasta, jolla purkaminen tapahtuu ja siirrytään normaaliin ja nimenomaan etsitään uutta kasvudynamiikkaa Euroopalle. Siinä on aikamoista rakennuspuuhaa, Ollila sanoi lauantaina TV1:n Ykkösaamussa.

Lisää Aiheesta
UutinenEsko Antola riemuitsee Rehnin salkusta (27.11.2009 16:01)
UutinenUusi komissio julki iltapäivällä (27.11.2009 12:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (19)

Huono 0
Toivottavasti saamme EU:lle osinkoveron kiristys säädöksen.
Läskiä löytyy vielä jostain
Huono 1
Hieno saavutus Olli Rehniltä. Hän ei tarvinnut vaalirahaa ja kuitenkin pääsi huippuvirkaan jossa voi näyttää kykynsä.

Toista on täällä Suomessa. Massiivinen puoluetukikaan ei riitä kansanedustajien vaalikampanjoihin. Lisäksi rahaa täytyy saada epärehellisin keinoin.

En yhtään ihmettele, että tällaista aivovientiä pois Suomesta tapahtuu. Kukapa älykäs ihminen haluaisi jäädä tänne rehellisyyden takapajulaan jossa korruptoitunut rupusakki johtaa maata.
Kansalainen
Huono 0
Onnea ja menestystä koko euroopalle tämän
nimityksen myötä. Suomalainen tässä asemassa
osoittaa Eu:n hyvää henkeä ja halua johtaa
sisulla. Ollille kaikkea hyvää vaativassa
tehtävässä. Olen ylpeä Mikkeliläinen.
Jussi
Huono 0
Korjatkaa jos olen väärässä: käsittääkseni hän on yhtä paljon varaosamyyjä kuin jalkapalloilija.

Yhtä kaikki, mies jonka on tarkoitus antaa suomalaisten hölmöimmälle osalle tunne "vallan keskiössä" mukana olemisesta.

Näinhän asia ei kuitenkaan ole, mutta se pelkkä tunne riittää näille ja se tiedetään todellisessa ytimessä.

Sitä paitsi, mies sai tehtävän, jossa on mahdotonta onnistua. Tuskin oli jonossa ottajia.
Kallis teatteri nimeltä "demokratia"
Huono 0
Kuvan salkku ei liity nimitykseen.
Arska
Huono 0
Liikasen ja Rehnin 2 x kahden kauden jälkeen voitaisiin määrittää, että KAIKKI suomalaiset komissaarit on oltava mikkeliläisiä!
Pete69
Huono 0
Uskon Olli Rehnin onnistuvan loistavasti tehtävässään.
Hän poistaa Suomesta köyhyyden ja saattaa meille TÄYSTYÖLLISYYDEN.
Näin Suomesta tulee onnellisuuden ja yhteisöllisyyden yhdyskunta. Ihmisillä ei ole silloin liian vähän eikä liian pajon rahaa.
Työn verotus lopetetaan ja koneinvestointien tukeminen.
OLLI ONNISTUU OIVALLISESTI
Huono 0
Jotain myönteistäkin, jos Suomen kansa osaa arvostaa. Veikkasin Ollista Kauppakomissaaria, mutta tulikin Talouskomissaari.OK.

Sama se, onko keskustapuoluelainen tai jostain muusta puolueesta. Pääasia, että on Suomalainen.
Taloussanomat ja Talouskomissaari. OK.
Huono 0
olilla sama ongelma kuin obamallakin: pelastaa hukkuva laiva josta rotat joukolla luikkii karkuun. vähän sääli sinänsä...
valistunut
Huono 0
Suomessa eivät kaikki edes tajua kuinka tärkeän aseman EU:n Rehn sai, siis EI Suomen vaan EU:n Rehn.
Keskivertoa fiksumpi
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Melko pilvistä, ja poutaa -10
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -3
Tukholma
Melko pilvistä, ja poutaa -9
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

04:24OsakeOsake

Kurssi nousussaNokia

graafi

3,774-1,15 %-0,04

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 11.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949