Perjantai palautti shoppailuhimon
Ihmiset tntuivat hieman halukkaammilta kuin viime vuonna avaamaan lompakkonsa mustana perjantaina, kirjoittavat New York Times ja uutistoimisto Bloomberg. Kauppiaat arvelivat myyntilukujen mahdollisesti jopa ylittäneen ennakko-odotukset. Lopulliset myyntiluvut saadaan lauantain aikana.
Suosituimpia tuotteita olivat televisiot, kannettavat tietokoneet ja talvitakit.
Mustaa perjantaita vietään amerikkalaisille tärkeän juhlapyhän, kiitospäivän, jälkeisenä perjantaina. Kaupat avaavat ovensa jo aamuyöllä ja myyvät tavaroita useiden kymmenien prosenttien alennuksella. Monissa yhdysvaltalaisissa tapahtuma herättää suurta innostusta, ja he hamstraavat halpaa tavaraa. Se on perinteisesti vuoden vilkkain ostospäivä Yhdysvalloissa.
Alun perin nimi viittasi päivän koviin ruuhkiin, mutta sittemmin sillä on tarkoitettu kauppiaiden menestystä: punaisella musteella kirjataan tappiot, mustalla musteella voitot.
Viime vuoden joulumyynti oli hiljaisin miltei 40 vuoteen.
Amerikkalaiset
varautuivat ostostrategioin
Sekä Bloombergin että New York Timesin mukaan tämä vuosi erottui aiemmista siten, että ihmiset ostivat lahjoja itselleen. Kuluttajat ovat olleet säästäväisiä koko vuoden, ja palkitsivat nyt itsensä tarjoustuotteilla.
Huolimatta viime vuoteen verrattuna pirteästä tunnelmasta säästäväisyys tuntui New York Timesin mukaan olevan yhä muodissa: ihmiset olivat tutstuneet tarjouksiin huolellisesti etukäteen ja tekivät ostoksensa ennakkosuunnitelmiensa mukaan pidättäytyen häräteostoksista.
Myymälöissä työskentelevien ihmisten mukaan amerikkalaiset eivät ole koskaan tehneet ostoksia yhtä suunnitelmallisesti mustana perjantaina kuin tänä vuonna.
Tänä vuonna myymälöissä oli parannettu turvajärjestelyitä viime vuodesta viisastuneina. Viime vuonna yksi ihminen kuoli väkijoukon jalkoihin.
Nyt säästyttiin vahingoilta, mutta Kaliforniassa Wal Martissa myymälä jouduttiin sulkemaan muutamiksi tunneiksi hapaa tavaraa hamuavien ihmisten käytyä liian aggressiivisiksi.






















Kommentit (8)
..voishan sitä jonkun paketin pukinkonttiin ostaa,jos kauppiaat tappiolla möis