Öljymaat haluavat rahaa ilmastosopimuksesta

Öljynviejämaiden järjestö Opec pelkää, että tuleva Kööpenhaminan ilmastokokous päättää leikata öljyn käyttöä tulevaisuudessa. Öljymaat aikovatkin vaatia kehittyville öljyntuottajamaille rahaa korvaukseksi öljyn vähenevästä kulutuksesta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
21.11.2009 13:40
Kommentit 29

The Times -lehden haastatteleman Opecin pääsihteeri Abdullah Salem al-Badrin mukaan rikkaiden maiden tulisi myöntää osuutensa ilmaston lämpenemiseen. Tuleva ilmastokokous ei saisi viedä kehittyviltä mailta mahdollisuuksia kehittyä öljyvaroillaan.

Kehittyvien öljyntuottajamaiden tukeminen oli mukana jo Kioton sopimuksessa, ja nyt Opec lobbaa raivoisasti pykälän uusimisen puolesta. Käytännössä tukirahaa on virrannut köyhille öljyntuottajille vain vähän. Se ei myöskään ole sidottu öljyn kulutukseen, joka on kasvanut aina nykyiseen taantumaan saakka.

Opecin sävy on kaikesta huolimatta ollut sovitteleva, ja myös öljynviejät ovat puhuneet hiilidioksidia suodattavan ja sitovan teknologian kehittämisen puolesta.

Öljynviejämaat ovat olleet huolissaan nykyisestä kehityksestä, joka vähentää öljyn tarvetta maailmassa. Järjestöä on syytetty tuotannon vähentämisestä hintojen nostamiseksi. Viime aikoina raakaöljyn hinta onkin kivunnut 80 dollarin tuntumaan barrelilta, eli korkeimmilleen sitten viime vuoden lokakuun.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenMaailman huoli ilmastosta hiipuu (6.12.2009 17:42)
UutinenGoogle kyykyttää salahakkaajia (22.11.2009 16:51)
UutinenNyt tankkaat halvemmalla (28.10.2009 17:02)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (29)

"Käytännössä tukirahaa on virrannut köyhille öljyntuottajille vain vähän."

Mikä ihme on "köyhä öljyntuottaja"?
Köyhä miljonääri
Voi jestas, että osaa olla röyhkeetä sakkia. Noilla mailla tulee ilmasta rahaa maan sisältä ja nyt kun maailma alkaa etsimään uusia ja puhtaampia energiamuotoja, kehtaavat vielä pyytää siitä korvauksia.

Harvemmat öljynviejävaltiot ovat edes itse kehittäneet tekniikkaansa taikka edes pumpanneet öljyään, vaan sekin kaikki on ulkomaisten yhtiöiden tehtävä. Ottavat vain suurimman siivun rahoista ilman riskiä (ymmärrettävää tietenkin, kun on oma luonnonvara). Mutta minkään laiseen kehitykseen ja teknologiaan sekä tavallisen kansan hyvinvointiin eivät ole jaksaneet panostaa.

Sitä mukaa kun öljy loppuu noista valtioista, taantuvat ne takaisin banaanivaltioiksi. Se on aivan sama, kuinka paljon niille rahaa syydetään, hyvinvointia se ei kuitenkaan kyseisissä valtioissa paranna.
Mikko1976
Islamilainen öljymahti heikkenee. Toivottavasti tarpeeksi ajoissa?
Arska
Tänään myin 10 omenaa, jos huomenna myyn vain 5, kuka korvaisi minulle myymättä jääneistä omenoista syntyvän tappion? Entäs sitten kun puustani ei enää tule omenoita?
niinsevainmenee
Suomenkin pitää pyytää korvauksia siitä, kun ajasta jälkeen jäänyt metsäteollisuus jauhaa hierresellua suurella energiamäärällä eikä kama enää mee kaupan. Eihän vastuu enää ole muutenkaan tekijällä. Verrataan vaikka Kiinassa tehtyy tuubaan.
Pulittaja
Hyvä homma. Kaikki haluavat rahaa muilta, ja erityisesti köyhiltä. Rikkaatkin teeskentelevät köyhiksi. YLEllinen maksu on esimerkki siitä. Raha ruotsinkielisiä ohjelmia varten.
Voi kaunis maailma
Hassi varmaan on luvannut jo Suomen puolesta tukea öljymaita?
Pasi
Heheh, siis onko tuo uutinen ihan tosi, samalla periaatteellahan Suomi voisi pyytää korvausta siitä kun paperin kulutus on laskenut sähköisen viestinnän myötä.
Asioita seuraava
Huono 1
Kehittyneiltä öljyntuottajamailta voitaisiin vaatia korvauksia käytetystä öljystä joka synnyttää hiilidioksidi päästöjä.
Kaikkea voi vaatia, mutta uskooko noihin juttuihin vaatijakaan.
Äly hoi älä jätä tai on jättänyt jo
Sivut: 1 2 3 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949