Biljoonan dollarin uudistus eteni Yhdysvalloissa

Lakiesitys hyväksyttiin tiukasti äänin 220–215 demokraattiryhmän hurrauksen säestämänä. Äänestystä ennen presidentti Barack Obama oli lobannut ankarasti demokraattiedustajia esityksen puolelle. Vihreä valo kongressilta oli suuri askel presidentille, jolla on terveydenhuoltouudistuksessa pelissä paljon poliittista arvovaltaa.
Kongressin hyväksynnästä huolimatta lailla on vielä pitkä matka Obaman työpöydälle allekirjoitettavaksi.
Seuraavaksi uudistuksen täytyy vakuuttaa Yhdysvaltain senaatin edustajat. Jos senaatti tekee lakiin muutoksia, kongressin täytyy hyväksyä laki uudelleen ja sen jälkeen senaatinkin vielä uudelleen täsmälleen samassa muodossa kuin kongressi.
– Kiitos kongressin ankaran työn, olemme vain parin askeleen päässä saavuttamassa sairausvakuutusuudistuksen Amerikassa. Nyt Yhdysvaltain senaatin täytyy seurata perässä ja hyväksyä versionsa lainsäädännöstä, Obama kommentoi lausunnossaan.
– Olen täysin luottavainen, että niin tapahtuu, ja odotan allekirjoittavani kattavan sairausvakuutusuudistuksen lainvoimaiseksi vuoden loppuun mennessä.
Hintalappu
kauhistuttaa republikaaneja
Lopulta Obaman omasta leiristä, demokraattiryhmästä, 39 edustajaa äänesti esitystä vastaan. Useimmat heistä ovat aborttioikeuksien vastustajia, jotka pelkäävät uudistuksen mahdollistavan abortit valtion rahoilla.
Esitykseen tehtiin myönnytys abortinvastustajille lisäämällä siihen julkisilla varoilla tehtyjen aborttien saamisen vaikeuttava kohta. Muutos raivostutti aborttioikeutta puolustavia demokraatteja, mutta he toivovat voivansa vielä muuttaa lain muotoilua ennen presidentin allekirjoitusta.
Republikaanit ovat paitsi hyökänneet aborttikysymyksen kimppuun myös arvostelleet uuden järjestelmän hintaa. Heidän mielestään biljoonan dollarin hintainen uudistus on liian kallis ja menee vikaan tunkeutuessaan yksityisten sairausvakuutuksia myyvien yhtiöiden reviirille.
Myös vakuutusyhtiöt ovat vastustaneet lakia kiivaasti.
– Meillä ei ole varaa tähän lakiin, republikaaniedustaja Roy Blunt sanoi.
– Se on 2000-sivuinen tiekartta hallituksen haltuunottoon terveydenhuollosta.
Obama: Nykyinen
järjestelmä kalliimpi
Toteutuessaan uudistus merkitsisi suurinta muutosta yhdysvaltalaiseen terveydenhuoltoon sitten 60-luvun, jolloin luotiin vanhuksia varten valtiollinen Medicare-ohjelma.
Yhdysvaltain nykyistä terveydenhuoltojärjestelmää pidetään kustannuksiinsa nähden kehnona.
Kymmenet miljoonan amerikkalaiset ovat vailla sairausvakuutusta. Silti terveydenhuoltojärjestelmään käytetään enemmän rahaa kuin teollisuusmaissa, joissa taataan vakuutus kaikille kansalaisille.
Viime vuonna Yhdysvalloissa terveydenhuollon 2,5 biljoonan dollarin hinta vastasi 17 prosenttia maan bruttokansantuotteesta. Suomessa vastaava luku on reilut kahdeksan prosenttia.
Jos laki lopulta hyväksytään, sen on määrä ulottaa 96 prosenttia amerikkalaisista sairausvakuutuksen piiriin. Lisäksi Obaman hallinnon laskelmien mukaan nykyisen kalliin järjestelmän romuttaminen pudottaisi maan budjettivajetta 100 miljardilla kymmenessä vuodessa.
















Kommentit (27)
Kuitenkin 50 miljoonaa ihmitä on siinä luokkayhteiskunnassa ilman terveydenhuoltoa.
Yahoo news: "The bill amounts to a 10-year, trillion-dollar plan to extend health coverage to some 36 million Americans who lack it now."
Wikipedia: "Amerikanenglannin sana trillion tarkoittaa biljoonaa eli lukua 1 000 000 000 000 (10 potenssiin 12). Sen vaikutus saattaa joskus aiheuttaa sekaannusta triljoonan merkityksestä suomen kielessä."
Mutta kuitenkin: Yhdysvaltain terveydenhuollon ongelmana ei ole laatu. Vaan hinta.
Ei paha. Mielestäni ero ei olisi suuri vaikka summa olisi 10 000 000 000 000 dollaria.
Kopiokoneeseen vaan*10
Tämä vaikuttaa suoraan myös näiden huonompi osaisten ihmisten perheisiin, lapsiin ja koko lähiympäristöön. Ihmiset voivat keskittyä paremmin työntekoon, opiskeluun ja elämiseen kun ei voi luottaa siihen ettei yksi tapaturma murenna koko elämää ja läheisten elämää.
Ja jotkut päättäjät vielä vastustaa tätä. Taitaa olla omat rahat pelissä näillä ahnehtijoilla! Ja taitaa olla myös uskonto sekoittunut (aborttien vastustajat) tuohon jenkkipolitiikkaan? Miten helvetissä jokin 2000 vuotta vanha kirja voi vaikuttaa vieläkin ihmisten mielissä niin voimakkaasti että kaikille ei saada tasa-arvoista terveyden huoltoa?
On se nyt vaan outoa...
Sata
Tuhat
Miljoona
Miljardi
Triljoona
Kvartriljoona