Miljardööri lähti avaruuteen pelleilemään

Miljardööri Guy Laliberté osti tänään kaikkien aikojen kalleimman avaruusmatkan. Lippu avaruuteen maksoi 35 miljoonaa dollaria. Hän aikoo olla ensimmäinen pelle avaruudessa.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
30.9.2009 21:11
Kommentit 11

Guy Laliberté on yksi niistä 44 miljardööristä, joka onnistui viime vuonna kasvattamaan omaisuuttaan entisestään huolimatta taantumasta. Historian kalleimman avaruusmatkan ostanut mies aikoo tehdä historiaa muutenkin kuin pulittamalla ennätyssumman avaruuskäynnistä.

Ennen nousemistaan venäläiseen Soyuz-avaruusrakettiin Laliberté sanoi haluavansa olla ”ensimmäinen klovni avaruudessa”. Hän olikin varustanut mukaan rakettiin tulevat astronautit punaisilla pellenenillä, kertoo asiasta kirjoittava talouslehti Forbes.

Kanadalaisen Cirque du Soleil -sirkuksen perustaja lupasi Forbesin mukaan myös kutittaa kahta muuta astronauttia, kun he nukkuvat. Ryhmä matkustaa kaksi päivää kansainväliselle avaruusasemalle. Sen jälkeen he viipyvät kiertoradalla yhdeksän päivää.

Forbesin haastatteleman avaruusturismia järjestävän Space Adventuresin toimitusjohtajan Eric Andersonin mukaan avaruusmatkat ovat kallistuneet viime vuosina kasvavan kysynnän takia.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Kysyntä venäläiselle Soyuz-raketille on hänen mukaansa tuplaantunut muutamassa vuodessa.

Hintaa nostaa hänen mukaansa myös inflaatio ja rakettien rakennuskustannusten nousu.

Lisää Aiheesta
UutinenKuinka Obama rikastui? (25.10.2008 10:23)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (11)

Huono 0
Ihanan suomalaisangstinen kateusotsikko. Oikein nostalgiaa herättää.
Terveisiä ulkomaanpelleltä
Huono 0
Terveiset täältä demaripellelästä sinne avaruuteen.

Toivottavasti demareiden älyvapaat puheet eivät mene eetteriin avaruudessa...
kommari+puupää=demari
Huono 0
Ei ole monta paikkaa, jossa uutinen amerikkalaisen miljardöörin avaruusmatkasta tarjoaa tilaisuuden esittää omia puoluepoliittisia yhtälöitään. Vaihda lääkitystä.
qwerty
Huono 0
Miljardööri lähti avaruuteen pelleilemään
MITÄ ?

Onko Matti Vanhanen saanut taas lisää vaalirahaa.
Kuka antoi
Huono 0
Lindénin on erottava
PIRA FAIL
Huono 0
Ja silloin me kaikki täällä kuuntelemme miten noi pellet kännipäässä kuullaa laulavat.
ex virolainen
Huono 0
Rahaa on! Miljardöörit punanenäilevät avaruudessa.

Me muut osallistumme vaikkapa snagarilla, aivan eri stratosfäärissä.
Kunnioitan
Huono 0
" Guy Laliberté on yksi niistä 44 miljardööristä, joka onnistui viime vuonna kasvattamaan omaisuuttaan entisestään huolimatta taantumasta. "

...pitää tietysti jatkua tyyliin " huono-osaisemman enemmistön kustannuksella ",

" ..epäoikeudenmukaisuuden hedelmä.. ",

" esimerkki pääoman vaikutusvallan solidaarisuutta kuristavasta otteesta.."

jne. ; ) hei teillä on vielä opiskeltavaa kun vanhakin muistaa nämä ulkoa pelkästään radio-ohjelmien pakkoliturgiasta !
Back To 70's
Huono 0
No viime vuodet Laliberte on kuopannu kymmeniä miljoonia pelatessaan high-stakes pokeria ammattilaisia vastaan. Ihan hyvä, että jää sirkustirehtöörillekkin jotain muuta kerrottavaa lapsenlapsille kuin että vaari elätti aikanaan pokerin kermaa paistikkaalla pelillä.
"I play, you pay"
Huono 0
Tuotanto vaihtoon, noi miljardöörit on jo nähty!
Kuka prkl on Nino?
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949