Korruptiovyyhti uhkaa tuoda jättilaskun Ikealle

Lehtikuva
Korruptiovyyhti uhkaa tuoda jättilaskun Ikealle
Ikea on joutunut kinkkiseen tilanteeseen Venäjällä. Yhtiö halusi välttää lahjusten maksamisen, mutta tästä seurasi kinkkinen vyyhti. Se voi maksaa huonekalujätille yli sata miljoonaa euroa. Oikeuskaan ei asettunut Ikean puolelle.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
15.9.2009 21:06
Kommentit 39

Huonekalujätti Ikean Venäjän-retki ei ole sujunut ihan suunnitelmien mukaan. Yksi ongelma on ollut taistelu korruptiota vastaan. New York Times kirjoittaa, että Ikea joutui ojasta allikkoon yrittäessään kiertää paikallisia lahjuskäytäntöjä.

Kun Ikea perusti liikkeen Moskovan lähelle vuonna 2000, yhtiö päätti vuokrata dieselgeneraattorit sähköntuotantoon. Syynä oli se, että paikalliset sähköyhtiöt vaativat Ikean mukaan lahjuksia, jotta ne olisivat toimittaneet sähköä tavarataloon.

Generaattoreita hallinnoimaan palkattiin venäläinen johtaja, joka kuitenkin otti Ikean lakiasiainjohtajan Christer Thordsonin mukaan generaattoreita vuokraavalta yhtiöltä lahjuksia. Johtajan piti vedättää vuokraushintoja merkittävästi ylöspäin. Ikea on laskenut, että petoksen hinta saattaa nousta 196 miljoonaan dollariin (134 miljoonaan euroon).

Ikea irtisanoi sopimuksen ja haki oikeutta tuomioistuimesta, joka kuitenkin asettui vuokrausyhtiön puolelle ja määräsi Ikean maksamaan korvauksia sopimusrikkomuksesta. Vuokrausyhtiön johtaja kiistää, että Ikea-johtajalle olisi maksettu lahjuksia tai että hintoja olisi paisuteltu.

Lahjusten vastaanotosta epäilty johtaja kiistää puolestaan, että olisi ottanut lahjuksia vastaan. Hän sanoi, että Venäjän poliisi on tutkinut asian ja puhdistanut hänen maineensa. 

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenIkea jäi itänaapurin hampaisiin (2.10.2009 14:06)
UutinenIkea takoi ennätyksen (18.9.2009 08:42)
UutinenEx-johtaja pelkää Ikean kostoa (4.9.2009 11:09)
YrityksetIkea
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (39)

Huono 0
Pyramidi-peliin rahansa menettänyt yleensä oppii ensimmäisestä kerrasta. Venäjälle sijoittajat eivät opi koskaan......
Milloin jää muistiin
Ja Venäjällä ihmetelmään miksi kukaan ei rakenna paperitehtaita.
Kaikki ymmärtää että Venäjän korruptio tilanne on pahempi kuin monissa Afrikan maissa.

Seuraava uutinen tulee todennäköisesti Nokian renkailta tai Fortumilta.
Antakaa Venäjän kellua omissa liemissään rauhassa.
Ei paljoa eroa Suomesta?
ei koske Suomea?
Venäläiset opettivat sveduille hieman markkinataloutta.
AAdolf H
Sveduille taas oppirahoja liiketoiminnasta Venäjällä. Tulee mieleen sanonta pukki kaalimaan vartijana. Tunnetusti Veli-Venäläiseen voi luottaa:)? Eivät varmaan tee yhteistyötä? Tämä ei edes käynyt kenenkään mielessä?

Jos kerran piti generaattorit hommata, olisivat ottaneet yhteyttä Wärtsilään, joka tekee työkseen ko. laitteita. Kunhan on polttoainetta, niin sähköä tulee varmasti. Koska laitteiden vuokrat ovat noin suuria, olisi samalla rahalla saanut omat laitteet. Laitteiden hinta on korkeintaan kymmeniä miljoonia. Saattaa jäädä alle 10 miljoonan, koska yhden tavaratalon sähkön tarve ei suuri teollisuuden laitteisiin verrattuna. Ja jos Venäjältä olisi pitänyt lähteä häntä koipien välissä, laitteet olisi voinut myydä.

Järjetöntä touhua, jos juttu pitää paikkansa!
Isänmaantoivo
Huono 3
Ei paljoa eroa Suomesta?
Kekkosen pitkä varjo.
pitkään kärsitään
Vaikka en arjalaisuutta ihannoikkaan noin toi kommentti oli hyvä!!!:) Itse toimin venäläisten kanssa ostaen puutavaraa tehtaan käyttöön. KOskaan..siis ei koskaa kannata ostaa tavaraa etukäteismaksua vastaan. Silloin lahtee maksu kun tavara perillä suomessa...

Venäläiset opettivat sveduille hieman markkinataloutta.
rommarikommarihyväveli
Suomalaisen rakennusliikkeen hallituksen jäsen totesi minulle huhtikuussa, että esimerkiksi jokainen Venäjällä rakentava firma maksaa tavalla tai toisella lahjuksia. Odotan mielenkiinnolla, koska joku suomalaisista pörssiyrityksistä polttaa kunnolla näppinsä Venäjän seikkailuissa.
Kyllä samaa tapahtuu suomessakin - jos et anna lahjuksia pörssiyhtiön tilaajille, niin et saa töitäkään vaikka olisit halvin ja paras.

Katos työntekijöillehän ei pelkkä palkka riitä
korruptiosuomi
Venäjälle ei kannata sijoittaa eikä matkustaa. Paljonkohan Stockmann käyttää vuosittain voiteluun rahaa Venäjällä?
Kolmas valtakunta
Sivut: 1 2 3 4 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:42OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

7,685+0,33 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949