Geely vahvisti kiinnostuksensa Volvon ostoon
Kiinalainen autovalmistaja Geely Automobile vahvistaa, että yhtiö on tekemässä Ford Motorille ostotarjousta ruotsalaisesta henkilöautovalmistajasta Volvosta.
Geelyn toimitusjohtaja Gui Shengyue vahvisti ostoaikeet lehdistötilaisuudessa Hongkongissa. Geely osallistunee Volvon ostoon yhdessä Kiinan valtion omistamien sijoitusyhtiöiden kanssa.
Gui Shengyuen mukaan Geely odottaa Fordin tekevän Volvon myyntipäätöksensä kuukauden kuluessa.
∇ Mainos ∇
















Kommentit (11)
Fiksu kiinalainen, minäkin olen ostanut Volvon ja on hyvä auto.
Fiksu kiinalainen, minäkin olen ostanut Volvon ja on hyvä auto.
Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Sehän on vasta ilmaissut kiinnostuksensa.
Ei kannata aliarvioida idän jättiläistä. Täällä mennään jo ylöspäin omin voimin, kun muu maailma ja varsinkin suomipoika surkuttelee omaa lamaansa.
Eikä se Kiina yksin suosta nouse, ilman sille elintärkeitä USAn markkinoita, Kiina olisi vieläkin kehitysmaa.
Kiinan poika se taitaa siirtää koko puljun Kiinaan ensi tilassa kun se nyt vain on tyhmää maksaa skandinaaville kovaa palkkaa kun omassa maassa työ tehdään murto-osalla.
Jos Saab ja volvo ovat kiinalaisomisteisia niin en osta niitä ihan periaatteesta vaikka olisivat maailman parhaimpia ja turvallisempia.
En kerta kaikkiaan halua laittaa rahojani kiinan valuuttavarantoon. Jos en saa suomeen antaa rahojani niin sitten edes eurooppaan. Siitä pidemmälle en anna rahojani jos vain on valinnanvaraa.
Jos suomessa tehtäisiin autoja, ajaisin sillä vaikka olisi lada kopio.
Ruotsalaismerkit eivät ole edes ruotsalaisten omien tutkimusten mukaan maailman turvallisimpiä (Folksam) saati sitten parhaimpia (Bilprovingen). Kummallakaan merkillä ei taida olla mitään selviytymismahdollisuuksia itsenäisenä valmistajana.
Epävarmaahan tuo on, osta nyt uusi Volvo ja kuukauden päästä omistat kiinalaisen merkin ja jopa korealaiset menee edelle. Onhan se melkoinen jysähdys... Käy kun Roverin joka meni Kiinaan ja on nyt joku Roewe, menneisyys ei paljoa paina. Kovaa valuuttaa nyt ovat nyt Bemari, Mersu, Audi ja Lexus