Kiina yltää pian taas huippukasvuun

Lehtikuva
Kiina yltää pian taas huippukasvuun
Kiina uskoo olevansa maailmassa ensimmäinen maa, joka elpyy talouden taantumasta. Tuore ennuste povaa Kiinalle ensi vuoden alussa jo yli 10 prosentin talouskasvua ja tällekin vuodelle kahdeksan prosentin kasvua.
Taloussanomat–Bloomberg
26.8.2009 14:32
Kommentit 15

Kiinan talouskasvu voi ylittää10 prosenttia ensi vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, kun rahapolitiikkaa löysennetään maltillisesti. Näin ennustaa Kiinan hallituksen tutkimuslaitos.

Valtiollisen kehitystutkimuslaitoksen varajohtaja Ba Shusong totesi, että Kiina elpyy ensimmäisenä maailman taloustaantumasta, ja on jo ohittanut pahimman vaiheen.

Hänen mukaansa Kiina saavuttaa tänä vuonna hallituksen kahdeksan prosentin kasvutavoitteen. Maan talous kasvoi 7,9 prosenttia toisella vuosineljänneksellä, kun ensimmäisen neljänneksen kasvu jäi 6,1 prosenttiin eli heikoimmaksi lähes vuosikymmeneen.

Elpymistä vauhdittavat lähes 600 miljardin dollarin suuruinen elvytyspaketti, luotonannon ennätyskasvu sekä viennin elpyminen.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Rajoituksia teräksen
tuotantoon


Kiina harkitsee rajoitusten asettamista ylikapasiteetin takia teräksen ja sementin tuotannossa, virallinen uutistoimisto Xinhua kertoo. Xinhuan mukaan teräs-, sementti-, lasi- ja hiiliteollisuutta "ohjeistetaan". 

Lisää Aiheesta
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Vai tämmöisen päätöksen on kommunnistipuolue tehnyt ja antanut tarvittavan ohjeistuksen tilastokeskukselle.
Hip ja hop
Huono 1
Kiinan vakaa talous puree parhaiten lamaan..
Huono 2
Lisääntykää ja täyttäkää maa.
Ja muu maailma uskoo, vain siksi etteivät voi olla uskomatta kun ovat niin riippuvaisia tästä äärikapitalistisesta valtiosta nimeltä Kiina.
Kataisen unelma malli
Huono 4
Kiinan kapitalistinen diktatuuri lupaa ihan kaksi kuppia riisiä päivässä orjatyöläisilleen.
Ei näillä orjilla mitään ihmisoikeuksia taida olla.
Miksiköhän me ostamme tuolla tavalla valmistettuja tuotteita?
Lopetetaan kiinalaistavaroiden ostaminen
Huono 8
Voiko kiinalaisiin tilastoihin luottaa?
Mahtaa olla aika kiinalaisia tilastoja tulkittaviksi..
Huono 3
Jesss, jesss ja vielä kerran jesss!

Juuri tällaisia uutisia pitäisi Talouslehden keskittyä välittämään. Positiivisia ja tulevaisuudenuskoa lujittavia. Ei meillä Suomessakaan ole mitään syytä pessimismiin. Depressio on vain kansan tajunnassa, reaalimaailmasta kuuluu meilläkin loistouutisia: Ennätyspalkankorotukset on saatu keväällä, lainakorot ovat kaikkien aikojen alhaisimmat (1 kk euribor jo alle 0,5%) ja asuntojen hinnat ovat taas jyrkentyneessä nousukiidossa (huhti-kesäkuulta Tilastokeskus raportoi 3,9% hinnannousun). Suomalaisilla on kaikki edellytykset seurata Kiinan jalanjälkiä kultaiseen vaurauden aikaan!
Taantumaa ei oikeasti ole olemassa, suomalaiset vaurastuvat lujaa
Huono 2
KYLLÄ TAAS KOMMENTIT YLTÄÄ ÄLYN RAJAN. Ottakaa selvää asioista älymystö, kiina ei ole kapitalistinen valtio.
JÄRJELLE TÄYSHÄÄTÖ. PROTEKTIONISMIA HARASTAMAAN
Huono 4
Höpö höpö, Kiina suistuu sekasortoon koska:

1. monta kansallisuutta
2. liika kansoitus
3. saastuminen
4. diktatuuri (puolue)
5. koska MINÄ tiedän
Pelle Hermanni
Huono 2
Maapallomme ei tätä uutista kiitä!!! Tämä lama on tehnyt todella hyvää planeettamme luonnolle.Autoilu kuin lentoliikenne on vähentynyt.Tuhansia saastuttavia tehtaita suljettu,sähkönkulutus ym laskee.Niin ja meidänkin kotimaan Suomen Matti ja Maija meikäläiset,jos.... taloa rakentavat tai autoa ostavat,eivät enää rakenna 300neliön taloja,hanki maasturia pihalle Ym...Jne!!!.Lama opettaa mitä hankitaan hankitaan TARPEESTA!!!
Lama tuli ja se oli hyvä
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Pilvistä, mahdollisesti vähäistä lumisadetta -16
Oulu
Melkein selkeää ja poutaa -24
Tokio
Selkeää ja poutaa 5
Ennuste klo 14:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Kumpi teidän perheessänne päättää, millainen auto ostetaan?

10:03OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

10,42-0,19 %-0,02

KalenteriKalenteri

6.2.2012

Saksan tehdastilaukset joulukuulta 13:00  
 
Dilbert – 4.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949