Sveitsi luovuttaa tiedot 4500:sta UBS-pankin asiakkaasta
Yhdysvaltain viranomaiset epäilevät maansa kansalaisten kätkeneen varojaan muun muassa UBS:n tileille Sveitsin pankkisalaisuuden turvin. Maat ovat pitkään neuvotelleet siitä, raottaako Sveitsi pankkisalaisuuttaan.
Alunperin Yhdysvaltain oikeusministeriö tavoitteli tietoja jopa 52 0000 tilistä.
Yhdysvaltain ja Sveitsin viranomaiset sanoivat julkistavansa tarkemmat tiedot sopimuksesta pian.
Myös muita
pankkeja paljastunut
Talouslehti The Wall Street Journal kertoi tänään, että eurooppalaisten pankkien kautta veroja kiertäneet varakkaat yhdysvaltalaiset ovat nimenneet UBS-pankin lisäksi lähes kymmenen sveitsiläistä tai eurooppalaista pankkia, joissa heillä on ollut tilejä.
Nimeämiset liittyvät Yhdysvaltain verohallinnon IRS:n ohjelmaan, jossa verojen välttelystä tietoja vapaaehtoisesti luovuttavat voivat selvitä ilman rikossyytteitä.
The Wall Street Journalin lähteiden mukaan nyt paljastuneiden pankkien joukossa ovat muun muassa sveitsiläiset Credit Suisse, Julius Baer, Zürcher Kantonalbank sekä Union Bancaire Privée eli UBP.
Se, että yhdysvaltalaisilla asiakkailla on ollut verottajalta salattuja tilejä pankeissa, ei merkitse, että pankkien toiminnassa olisi välttämättä jotain hämärää. Niiden nimien tuleminen esille ei nimittäin vielä tarkoita, että ne olisivat systemaattisesti auttaneet asiakkaitaan monimutkaisten veronkiertojärjestelyjen laatimisessa, kuten UBS:n epäillään tehneen.
Muut pankit
seuraava kohde?
The Wall Street Journalin mukaanYhdysvaltain verohallinnon armahdusohjelma on joka tapauksessa osoittautunut tiedonlähteenä suoranaiseksi kultakaivokseksi.
Kyynikoiden mukaan verohallinnon ohjelma kuitenkin paljastaa sen, kuinka vähän viranomaisilla on ollut tai on mahdollisuuksia saada tietoa veronkierron todellisuudesta.
Genevessä työskentelevä verojuristi Milan Patel sanoo Wall Street Journalille, että useat sveitsiläiset pankit ja veroneuvojat kehottavat yhdysvaltalaisia asiakkaitaan osallistumaan verohallinnon ohjelmaan. Pankit eivät halua, että niitä syytetään veronkierrossa auttamisesta.
– Muut nimetyt sveitsiläispankit pelkäävät todennäköisesti, että mistä tahansa niistä voi tulla IRS:n (verohallinnon) seuraava kohde, Patel sanoi.

















Kommentit (20)