Kuluttajat USA:ssa synkkinä

Amerikkalaiskuluttajien talousluottamus kääntyi elokuussa yllättäen laskuun.
Bloomberg
14.8.2009 18:21
Kommentit 17

Kuluttajaluottamuksen heikkenemisestä kertoo luottamusta mittaava Michiganin yliopiston indeksi, jonka alustava lukema kuluvalta kuulta julkistettiin tänään.

Indeksi putosi 63,2:een heinäkuun 66,0:sta. Uutistoimisto Bloombergin keräämässä ennusteessa ekonomistit odottivat indeksin vahvistuvan 69,0:aan.

Alimmillaan kolmeen vuosikymmeneen indeksi oli viime marraskuussa, jolloin se oli lukemassa 55,3.

Kuluttajien luottamuksen nykytilaa kuvaava indeksi painui 64,9:ään heinäkuun 70,5:sta. Lähiajan odotuksia peilaava indeksi luisui 62,1:een 63,2:sta.

Michigan-indeksin alustavaa lukemaa varten haastateltiin noin 300:aa kotitaloutta. Lopullinen, kuun lopussa julkistettava lukema perustuu hieman suurempaan otokseen eli 500 kotitalouden haastatteluun.

∇ Mainos ∇
Lisää Aiheesta
UutinenAmerikkalaisten synkkyys helpottaa (25.9.2009 17:14)
UutinenTeollisuus virkosi USA:ssa (14.8.2009 19:20)
UutinenHinnat jatkoivat luisua USA:ssa (14.8.2009 17:32)
UutinenUBS ja USA vihdoin sovussa (12.8.2009 19:31)
mainos

Kommentit (17)

Kirjoitin asiasta jo toukokuun lopulla ja arvelin luottamusindikaattorien seuraavan tavanomaisesti vuodenaikaheilahtelua ja arvelin jo elokuulla indikaattorien osoittavan laskun suuntaan. Ja siten taitaa tapahtua. Suven kuukaudet ovat vain hetken helpotusta, kiitos auringon ja luonnon elinvoiman. Kun routa saapuu ja talvi kutsuu, niin ihmismieli muuttuu/murtuu. Luottamus katoaa.
Suomessa indikaattori vahvassa luisussa
Huono 2

Vaikka ekonomistien odotukset menivät pieleen niin tämäkin lisää höyryä pörssikuplaan. Pääasia oli, että jutussa luki:ekonomistit odottivat.
Hölmölästä, täh !
Vääriä haastateltavia tutkimusta varten. Eihän normaalit kotitaloudet näistä asioista voi tietää. Tulisivat kysymään minulta.
Tyrväinen
Katsokaapa OMXH:n käppyrää edellisissä taantumissa. Siitä voi tehdä johtopäätöksiä kuinka monen vuoden kuluttua nytkin todellinen nousu pörssissä alkaa.
Täh
Huono 0
Alamäessä vauhti vasta voikin kiihtyä!
Huono 2
Vääriä haastateltavia tutkimusta varten. Eihän normaalit kotitaloudet näistä asioista voi tietää. Tulisivat kysymään minulta.

Ni-ni-niin ja minulta. Mi-minä kyllä tiedän koska olen pääministeri ja Su-su-su-suomen mahtavin mies!
Vanhanen
Huono 0
´

300 puhelinhäirikölle mielipiteitään kailottavaa amerikkalaista kotirouvaa voi tuskin olla väärässä. Paitsi jos sattuu suosikkisarja olemaan juuri menossa teeveessä.
vänrikki S.
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:39OsakeOsake

Kurssi nousussaFortum

graafi

15,56+0,13 %+0,02

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949