Kirjaudu ▼
 

Sikaflunssalääkkeen teho ehkä hiipumassa

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Sikaflunssalääkkeen teho ehkä hiipumassa
Rochen Tamiflu-lääkettä
Meksikon ja Yhdysvaltain rajalta on löytynyt uusi sikainfluenssalääkkeelle vastuskykyinen viruksen muoto.
Taloussanomat
4.8.2009 12:47 (päivitetty 13:20)
26

Tamifluta valmistava lääkeyhtiö Roche ei ole vielä saanut käsiinsä yksityiskohtia raportista, jonka mukaan sikainfluenssasta on olemassa Tamiflulle vastuskykyinen muoto.

Sveitsiläinen lääkefirma aikoo keskustella raportin tiedoista maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa rutiinikeskusteluiden yhteydessä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Yhtiön ensimmäisten kommenttien mukaan tietoa ei kuitenkaan pidetä Rochella yllättävänä.

Lääke ei
tehoa kaikilla potilailla


– Olemme todenneet 0,4 prosentin vastustuskyvyn kliinisissä tutkimuksissa. Ei ole yllättävää, että nyt nähdään näitä tapauksia enemmän, kun yhä useammat ihmiset ovat saaneet tartunnan ja yhä useampia hoidetaan, mutta minulla ei ole täsmällisiä tietoja tästä asiasta, Rochen edustaja Martina Rupp kommentoi uutistoimisto Bloombergille puhelinhaastattelussa.

Influenssalääke Tamifluta ja kilpailevaa Relenza-lääkettä on Suomessakin varastoitu lintuinfluenssapandemian varalle. Lääkkeet voivat lievittää taudin oireita ja lyhentää sen kestoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uutistoimisto AFP siteerasi tänään Amerikan maiden terveysoloja seuraavan PAHO:n raporttia, jonka mukaan Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on havaittu Tamiflulle vastustuskykyinen sikainfluenssan muoto.

Uutistoimisto Reuters kertoi jo maaliskuussa, että Tamiflu ei enää taltuta influenssaa yhtä tehokkaasti kuin aiemmin. Etenkin H1N1-virukseen eli sikainfluenssaan sairastuneiden lasten oireiden lievittämiseen lääke ei tutkimuksen mukaan purrut entiseen tapaan.

Influenssavirusten oli osoitettu tutkimuksissa kehittäneen vastustuskyvyn Tamiflussa vaikuttavalle lääkeaineelle.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (26)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Pahaa jälkea tulossa Suomen taloudelle. Sikainfluenssa romuttaa taloutta yleisesti ja Stubb romuttaa idänkauppasuhteita.
Mitään ei jää jäljel 4.8.2009 13:31

Anonyymi
Tulossa sikamainen loppu.
Nimetön 4.8.2009 13:37

Anonyymi
Tässä maailmassa on liikaa ihmisiä maapallon kantokyvylle. Tämä on yksinkertainen fakta. Niin kauhealta kuin se kuullostaa niin maailma pelastuu vain kunnon kulkutaudilla, joka tappaa väh. 80% ihmisistä.

Ps. En anna euroakaan keräyksiin, joilla tuetaan väestönkasvua.
Päivänselvää 4.8.2009 13:38

Anonyymi
Ja ens viikolla sitten uutta lääkettä kehiin, että saadaan taas tahkottua hysteriasta hillot pois. Ja tietty päästetään takaovesta seuraava viruksen kehitysversio muhimaan.
Tee-se-itse-kysyntä 4.8.2009 13:40

Anonyymi
Mihinkäs se lintuflunssa on hävinnyt?
Käki 4.8.2009 13:45

Anonyymi
Äkkiä sikabileisiin. Nyt kannattaa ottaa porsasflunssa vapaaehtoisesti niin saa immuniteetin ennen pahaa aaltoa!!!!!
RÖYH 4.8.2009 13:46

Anonyymi
Tamiflu II -lääke on tiettävästi jo tuotannossa. Saavat myytyä Suomeenkin uuden miljoonan kappaleen erän lääkkeitä vanhan erän tilalle. Alkuperäinen lääke todetaan vielä tämän kuun aikana tehottomaksi. Näin saadaan liikevaihto uudelleen kasvuun!
Nimetön 4.8.2009 13:46

Anonyymi
Nyt rommaa pörssi ja lääkkeet.
Rom rom 4.8.2009 13:47

Anonyymi
Ostetaanhan kiltit ministerit ja virkamiehet taas miljoonittain uusia turhia rokotteita, kyllä Roche kiittää.
Ka-ching 4.8.2009 13:52

Anonyymi
Äkkiä sikabileisiin. Nyt kannattaa ottaa porsasflunssa vapaaehtoisesti niin saa immuniteetin ennen pahaa aaltoa!!!!!


Palasin juuri Usasta, taisin saada flunssan oli sillä sitten saparoa tai ei, silmät punaisena, nenä vuotaen, kurkku kipeänä ja yskiä köhien. Ikävää istua kotona kipeänä, mutta onpahan sitten vastustuskyky luonnollista kautta. :)
Nöf nöf 4.8.2009 14:04
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä