Kirjaudu ▼
 

Sikaflunssalääkkeen teho ehkä hiipumassa

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Sikaflunssalääkkeen teho ehkä hiipumassa
Rochen Tamiflu-lääkettä
Meksikon ja Yhdysvaltain rajalta on löytynyt uusi sikainfluenssalääkkeelle vastuskykyinen viruksen muoto.
Taloussanomat
4.8.2009 12:47 (päivitetty 13:20)
26

Tamifluta valmistava lääkeyhtiö Roche ei ole vielä saanut käsiinsä yksityiskohtia raportista, jonka mukaan sikainfluenssasta on olemassa Tamiflulle vastuskykyinen muoto.

Sveitsiläinen lääkefirma aikoo keskustella raportin tiedoista maailman terveysjärjestö WHO:n kanssa rutiinikeskusteluiden yhteydessä, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Yhtiön ensimmäisten kommenttien mukaan tietoa ei kuitenkaan pidetä Rochella yllättävänä.

Lääke ei
tehoa kaikilla potilailla


– Olemme todenneet 0,4 prosentin vastustuskyvyn kliinisissä tutkimuksissa. Ei ole yllättävää, että nyt nähdään näitä tapauksia enemmän, kun yhä useammat ihmiset ovat saaneet tartunnan ja yhä useampia hoidetaan, mutta minulla ei ole täsmällisiä tietoja tästä asiasta, Rochen edustaja Martina Rupp kommentoi uutistoimisto Bloombergille puhelinhaastattelussa.

Influenssalääke Tamifluta ja kilpailevaa Relenza-lääkettä on Suomessakin varastoitu lintuinfluenssapandemian varalle. Lääkkeet voivat lievittää taudin oireita ja lyhentää sen kestoa.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Uutistoimisto AFP siteerasi tänään Amerikan maiden terveysoloja seuraavan PAHO:n raporttia, jonka mukaan Yhdysvaltain ja Meksikon rajalla on havaittu Tamiflulle vastustuskykyinen sikainfluenssan muoto.

Uutistoimisto Reuters kertoi jo maaliskuussa, että Tamiflu ei enää taltuta influenssaa yhtä tehokkaasti kuin aiemmin. Etenkin H1N1-virukseen eli sikainfluenssaan sairastuneiden lasten oireiden lievittämiseen lääke ei tutkimuksen mukaan purrut entiseen tapaan.

Influenssavirusten oli osoitettu tutkimuksissa kehittäneen vastustuskyvyn Tamiflussa vaikuttavalle lääkeaineelle.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (26)

Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Influenssa ja flunssa menevät nyt jatkuvasti sekaisin sekä toimittajilla että kommentoijilla kun katselee tätä sikainfluenssauutisointia. Flunssahan on nuhakuume, jonka aikuiset sairastavat keskimäärin 1-5 kertaa ja lapset jopa tuplasti useammin. Influenssa taas on huomattavasti voimakasoireisempi virustauti, joka kulkee epidemioina. (www.poliklinikka.fi)
termit kuntoon 4.8.2009 15:04

Anonyymi
Nonni. Nyt me kuollaan kaikki. Sitten kun vielä iskee SARS, Ebola, H5N1 lintuinfluenssa, pernarutto, HIV ja ties mikä ja kun 21.12. 2012 tulee muutenkin maailmanloppu niin ei kai tässä muu auta kuin ottaa 300 000 euron asuntolaina......


Niin, äläkä unohda ilmastonmuutosta. Sehän se kaikkien keinotekoisten rahastushankkeiden äiti on!
Asioita seurannut 4.8.2009 15:18

Anonyymi
Lentomatkailu on niin vaarallista maapallon ihmisten terveydelle että lentolipun hintaan pitäisi pikaisesti lisätä 100e haittavero, herätys EU.
Suomen meppi Hasi hu 4.8.2009 16:21

Anonyymi
1. Kuka on tiedottanut ja kenelle milloin, missä tauti on todettu vaaralliseksi ja muutkin oleelliset tiedot olisi ihan mukava tietää ennenkuin kadetaan lisää rahaa Rochen laariin?!?!? Ihan perus flunssa kyseessä.
Turha kohu, keinotel 4.8.2009 18:19

Anonyymi
1. Kuka on tiedottanut ja kenelle milloin, missä tauti on todettu vaaralliseksi ja muutkin oleelliset tiedot olisi ihan mukava tietää ennenkuin kadetaan lisää rahaa Rochen laariin?!?!? Ihan perus flunssa kyseessä.


Ja Englannissa on ihan muuten vain ajateltu haudata tautiin kuolleet katakombeihin. Olisiko sittenkin niin, että totaalisen paniikin välttämiseksi meille ei ole kerrottu kaikkea? Kuolleita tulee olemaan PALJON.
Katakombi coupe 4.8.2009 18:33

Anonyymi
Tämä tappaa Argentiinassa ja paikallinen tuttavani kuvaili tilannetta "vakavaksi".

Tästä espanjantauti II:n (sama virus) pandemiasta on jäljellä vielä 99%.

Tämä Tamiflu-resistentti viruskanta löytyi viikkoja sitten Kaliforniasta. Vai onko siitä jo kuukausi aikaa. Virukselle pitää antaa 1 piste kilpailussa lääketiedettä vastaan. Neljästä viruslääkkeestä on jäljellä enää yksi.

1970-luvulla kaksi edellistä pandemiaa olivat hyvässä muistissa ja sairaalapaikkoja oli paljon. Sairaalapaikkojen määriä on leikattu vuosikymmeniä "tarpeettomina", joten menkää yksityisille. Ai niin, ne eivät ota sikainfluenssapotilaita vastaan ...

Ihmisillä on ollut hemmetin hyvä tuuri UKoossa, Australiassa ja Uudessa Seelannissa. Niissä ensimmäinen aalto pyyhkii koko väestöä ja virus on kiltti.

Espanjantaudin kunnolla tappava muoto ilmaantui elokuun lopussa. Siihen saakka homma oli lastenleikkiä kuten tämänkin kanssa vielä useimmiten on ollut.
Kärsivällisyyttä 4.8.2009 21:53
Sivut:1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä