Italiaa voi uhata karkotus G8-ryhmästä

Italiaa voi uhata karkotus G8-ryhmästä
Keskiviikkona Italiassa alkavan G8-kokouksen järjestelyt ovat sujuneet niin kaoottisesti, että muiden jäsenmaiden mielessä on käynyt Italian karkottaminen johtavien teollisuusmaiden ryhmästä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Taloussanomat
7.7.2009 12:45
Kommentit 16

Huomenna italialaiseen vuoristokaupunkiin L’Aquilaan kokoontuvia G8-maiden päämiehiä on vaivannut kokousjärjestelyiden kehnous. Asiasta kertoo The Guardian, joka perustaa tietonsa osallistujamaiden virkailijoilta saatuihin tietoihin.

– Italialaiset ovat olleet aivan kamalia. Mitään suunnittelua tai asioiden käsittelyä etukäteen ei ole ollut, yksi virkailija tilitti Guardianille.

Ennakkovalmisteluiden puutteen takia Washington on joutunut puuttumaan peliin. Yhdysvallat on organisoinut puheluja kokoukseen osallistuvien henkilöiden kesken, jotta tapaamiselle saataisiin asetettua edes jonkinlainen agenda.

Espanja
mukaan
kerhoon?

G8-kokouksen virallisen julkilausuman nähneet viranomaiset ovat moittineet, että siinä ei ole mitään sisältöä. Kriitikot sanovat, että Italian pääministeri Silvio Berlusconi on korvannut sisällön puutteen kasvattamalla vieraslistaa.

– G8 on kerho, ja kerhoilla on sääntöjä. Italia ei ole pelannut niiden mukaan, eurooppalainen virkamies kritisoi.

Nyt nurina kulissien takana on yltynyt niin pahaksi, että ilmaan on heitetty ehdotuksia Italian karkottamiseksi G8-ryhmästä. On väläytetty, että mukaan tulisi mieluummin ottaa Espanja. Espanjan henkeä kohti laskettu bruttokansantuote on suurempi kuin Italian, ja maa antaa enemmän kehitysapua.

Kehittyvätkin maat
haluaisivat mukaan areenalle

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Berlusconia on arvosteltu Italian kehitysapubudjetin leikkaamisesta. Maa on tähän mennessä toimittanut vain kolme prosenttia neljä vuotta sitten lupaamastaan kehitysavusta.

Pääministeri on myös suunnitellut leikkaavansa maan ulkomaiseen kehitysapuun käyttämät varat puoleen aikaisemmasta.

Italian ulkoministeriön virkamiehet eivät vastanneet kommentteja pyytäneelle Guardianille.

G8-ryhmän arvostelu on yltynyt viime aikoina toisinaan rankaksikin. Ryhmän kyky tarttua maailman ongelmiin on kyseenalaistettu ja kokoonpanoa on moitittu epäoikeudenmukaiseksi.

Brasilia, Kiina, Meksiko ja Etelä-Afrikka havittelevat myös paikkaa G8-kerhosta, ja monien mielestä ne ansaitsivat jäsenyyden pikemmin kuin esimerkiksi Italia.

Lisää Aiheesta
UutinenTaasko yksi julkilausuma lisää? (8.7.2009 07:59)
KolumniMinkälaisia ovat amerikkalaiset? (7.5.2009 07:31)
KolumniSaksa kantaa osuutensa (4.5.2009 07:31)
UutinenKriisi natisuttaa rahaliittoa (7.10.2008 18:07)
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (16)

Huono 0
En ole koskaan ymmärtänyt mitä tuo banaanitasavalta tekee G8 porukassa.
Sopisivat paremmin Afrikan Unioniin.
?
Brasilia, Kiina, Meksiko ja Etelä-Afrikka havittelevat myös paikkaa G8-kerhosta, ja monien mielestä ne ansaitsivat jäsenyyden pikemmin kuin esimerkiksi Italia.

Itse olen yksi näistä "monista".

Käsittämätöntä, että Italian kaltainen läpeensä velkainen ja korruptoitunut maa kuuluu "johtaviin teollisuusmaihin".

Italia johtaa ehkä "Mafian rikollisuuden osuus BKT:stä"-tilastossa. Myös eläkepommi on Euroopan kärkitasoa unionin alhaisimman syntyvyyden myötä.

Ja lisäksi maalla on mestaruustason pelle pääministerinä, jonka touhujen seuraaminen saa niskan kipeytymään päätä puistellessa.
Globemaster
Italia on ehdottomasti Euroopan Italia! Sen verran synkkä meininki tuossa maassa yhteiskunnan tasolla vallitsee.
Hank
terve,
työni puolesta olen joutunut muiden eu maiden kanssa paljonko tekemisiin italian kanssa, italianen kolleegani (kaveri on pohjois italiasta), on aina häpeillen puhunut maastaan kolmantena maana, pidin sitä aluksi joukkina, mutta vähitellen kun tutustuin ko maan systeemeihin, aloin ymmärtää tämän sivistyneen kaverin asennetta
suomalainen olen itse
Kataisen pitäisi "röyhkeästi" tarttua tilaisuuteen ja ehdottaa, että Suomi tulisi G8:aan Italian tilalle. Perusteita tälle on paljonkin, Suomessa yhdistyvät korkea BKT/asukas, euroalueen jäsenyys, maltillinen taloudenpito, laaja kansainvälistä mainetta saanut tietotekniikka-alan sektori ja EU:n tällä hetkellä kenties yksi terveimmistä pankkijärjestelmistä.
Mikko Nummelin
Eikö Suomea voitaisi valita jäseneksi? Saataisiin mukaan harkitsevuutta,hötkyilemättömyyttä ja pohjoista viileää järkeä ja päättelykykyä.Eikä Suomen tekemät ehdotukset perustuisi mihinkään suuruudella pullisteluun vaan rauhalliseen järkeilyyn.
G-piste
Huono 3
Tosiasia kuitenkin on, että ei Italiaa mihinkään eroteta, ja Brasilia, Kiina, Meksiko ja Etelä-Afrikka havittelevat paikkaa turhaan.
Mikään ei muutu
Kataisen pitäisi "röyhkeästi" tarttua tilaisuuteen ja ehdottaa, että Suomi tulisi G8:aan Italian tilalle.

Pohjimmiltaan hyvä ajatus, mutta oikea mies asialle olisi Lego Stubb.
Right Man for the Job
Ruotsalaiset ja Usalaiset sotalentokoneet loukanneet lähiaikoina Suomen ilmatilaa. Venäjän johto ei edes suostu tapaamaan Stubia.

Seuraavaksi luulen että muiden valtioiden päämiehet kusevat Stubin kintuille.

Ja vielä G8 mukaan. Buahahahha
Herätkää
En ole koskaan ymmärtänyt mitä tuo banaanitasavalta tekee G8 porukassa.

Joku Hesarin taloustoimittaja kirjoitti taannoin lehteen "Rikkaiden teollisuusmaiden ja Italian muodostama G8...".
Padania
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949