Venäjälle povataan levottomuuksia
Viime kuukausien aikana Venäjän työelämässä on kuohunut. Työntekijät ovat järjestäneet spontaaneja mielenosoituksia ja jopa nälkälakkoja.
– Jos työriidat purkautuvat nälkälakkoina, se kertoo uskon menettämisestä vuoropuhelun mahdollisuuteen työnantajan kanssa, todetaan Moskovan kauppakorkeakoulun tuoreessa tutkimuksessa.
Tutkimus kertoo, että vuoden viiden ensimmäisen kuukauden aikana Venäjällä on sattunut jo 99 kiistaa työpaikoilla. Luku on jo suurempi kuin koko viime vuonna, jolloin vastaavia kiistoja tilastoitiin 93.
Synkät luvut
tietävät levottomuutta
Levottomuus työtä tekevien keskuudessa on lisääntynyt sitä mukaa kuin talous on jatkanut sukellustaan. Tilastot ovat tällä hetkellä täynnä synkkiä lukuja.
Venäjän talous kutistui 9,8 prosenttia vuoden ensimmäisellä neljänneksellä, ja teollisuustuotanto tipahti ennätykselliset 17,1 prosenttia toukokuussa. Työttömyys puolestaan oli korkeimmillaan kahdeksaan vuoteen.
Hallituksen 80 miljardin dollarin suuruinen elvytyspaketti ei näytä purevan sitkeäksi osoittautuneeseen taantumaan.
Tyytymättömyys
herää työntekijöissä
Kahakointia aiheuttaa etenkin rästiin jäänyt palkanmaksu. Esimerkiksi Pietarin lähellä sijaitsevassa kaivoskaupungissa on tänä vuonna nähty työnseisauksia palkkarästien takia. Työntekijät ovat joutuneet odottamaan rahojaan tilausten määrän romahduksen vuoksi.
Lakot laillistettiin Venäjällä vuonna 1990, ja sen jälkeen etenkin teollisuustyöläiset ovat näyttäneet voimansa. Viime vuosikymmenen loppua kohden lakkoilu hellitti, kun Venäjän talous kasvoi lähes seitsemän prosentin vuosivauhtia.
Nyt työntekijöissä on taas herännyt tyytymättömyys. Se voi aiheuttaa arvaamattomia reaktioita, sillä lakon järjestäminen on yhä hankalaa.
Lakon järjestämiseen vaadittava oikeusprosessi kestää vähintään 42 päivää.

















Kommentit (61)
Niin myös USA:n.
Siksi Orwell-verkosto on pystyssä ja miljoonia vetävät gulagit täydessä valmiudessa.
Googlaa civilian inmate labor camps, jos et halua muuten uskoa.
Aivan sama koskee myös Suomea.
Nykyinen hallitus viittaa kintaalla köyhien ja huono-osaisten eduile. Tämä on omiaan heikentämään yhteiskuntarauhaa ja lietsomaan levottomuuksia.
"Tavikset" ovat heräämässä todellisuuteen, on aika kohdata kauheat reaaliteetit...
Kauhea syksy-talvi edessä...pelottaa...
Olisko jo aika tunkea globalisaatio sinne mihin ei aurinko paista? Ja tehdä se yksi ja ainoa jokaisen elämä elämisen arvoiseksi. Edes hiukan.
Löysäääppä vyötäsi jos ei muuten ajatuksesi kulje...
"Tavikset" ovat heräämässä todellisuuteen, on aika kohdata kauheat reaaliteetit...
Kauhea syksy-talvi edessä...pelottaa...
Mitkä realiteetit ? Etkö ole huomannut että vasemmiston harjoittama pelottelu lakkasi toimimasta jo 90-luvulla ihmisten koulutustason noustua sille tasolle että porukka kykenee itsenäiseen ajatteluun ?
Ja se, että Putinin klaani ahmi ison osan öljyrahoista lisää painetta vallanvaihtoon Venäjällä.
Moskova paisuu ja Kremli lihoo, kun muu Venäjä kurjistuu.
Jotenkin ei pitäisi ihmetellä, että "työläisten paratiisissa" lakkoilu oli lailla kielletty, mutta kyllä ihmetyttää silti.
Tottahan kaikki järkevät tiesivät, kuinka ihmisiä siellä todellisuudessa ku*etettiin, mutta että lakikirjaan asti piti präntätä?