Jacksonin poismeno kartuttaa eläkerahastoa
”Popin kuninkaaksi” nimetyn Michael Jacksonin kuolema viime viikolla on kasvattanut supertähden musiikin kysyntää – ja samalla lihottanut hollantilaisten eläkevaroja.
Osan Michael Jacksonin musiikista omistaa nimittäin hollantilainen valtio-omisteinen eläkerahasto ABP, joka on maailman suurin valtiollinen eläkerahasto Japanin ja Norjan eläkekassojen jälkeen.
– On aina tiettyjä lauluja, jotka jostain syystä – tässä tapauksessa traagisesta syystä – tulevat yhtäkkiä hyvin suosituiksi. Se on fakta, johon investointimme perustuu, ABP:n edustaja toteaa.
Suru-uutinen jyräsi
Jacksonin musiikin listoille
ABP sijoitti viime vuonna varojaan musiikkiin. Rahaston hankkiman musiikin joukossa on muun muassa Michael Jacksonin kappaleita, kuten hitti You Are Not Alone.
Viime viikolla Applen iTunes-palvelussa Yhdysvalloissa Jacksonin albumit valloittivat yhdeksän kärkipaikkaa myydyimpien albumien listalta.
ABP kieltäytyi kertomasta, kuinka paljon voittoa se odottaa saavansa omistamastaan Michael Jacksonin musiikista. Viime vuonna se kuitenkin odotti koko musiikki-portfolionsa poikivan noin kahdeksan prosentin tuotot vuodessa.
Joka kerta, kun ABP:n omistaman kappaleen sisältävä levy myydään tai soitetaan radiossa, hollantilaisen eläkerahaston varat karttuvat.

















Kommentit (19)
Noh, Suomessa monenlaisella huuhaalla menetetään rahaa...
Milloin KeVarmaEtera ostaa osuuden Teostosta?