Yhdysvallat sitoutuu uusiin päästöleikkauksiin
Uusi ilmastopaketti suitsii päästöjä muun muassa teollisuudessa, öljynjalostuksessa ja palvelusektorilla. Vuoden 2020 jälkeen päästörajoituksia on tarkoitus jatkaa. Vuoteen 2050 mennessä päästöjä on ollut tarkoitus rajoittaa jo 83 prosenttia vuoden 2005 tasosta.
Lakialoitteen mukaan hallitus alkaa määrätä yrityksille päästöoikeuksia. Yritysten on lupa käydä keskenään kauppaa oikeuksilla kuten parhaaksi katsovat.Laki pyrkii myös lisäämään uusiutuvien energianlähteiden käyttöä.
Ilmastopaketti hyväksyttiin täpärästi äänin 219-212. Ainoastaan kahdeksan republikaania äänesti lain puolesta. Demokraateista 44 vastusti esitystä. Läpimenoa voidaan pitää voittona Yhdysvaltain presidentti Barack Obamalle, joka ehti jo julistaa äänestystuloksen olevan historiallinen.
–[Ilmastolaki] on rohkea ja välttämätön edistysaskel, jossa piilee mahdollisuus uusien teollisuudenalojen ja miljoonien työpaikkojen syntyyn, Obama iloitsi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kaikki eivät kuitenkaan yhdy Obaman mielipiteisiin. Edustajainhuoneen republikaanien johtaja John Boehner tuomitsi ilmastopaketin ja sanoi sen pikemminkin syövän työpaikkoja. Republikaanit pitivät pakettia myös tehottomana ilmastonmuutoksen torjunnassa.
Yhdysvaltain Energia- ja kauppavaltuuskunnan republikaaniedustaja Joe Barton piti ilmastopaketin tavoitteita epärealistisina. Hänen mukaansa vertailukohdaksi pitäsi ottaa vuoden 1910 taso.
Yhdysvallat on Kiinan ohella maailman pahimpia kasvihuonekaasujen tuottajia. Maailmalla on kritisoitu jo vuosia Yhdysvaltoja aloitekyvyn puutteesta ilmastoasioissa.
Lakipaketti odottaa vielä läpimenoaan Yhdysvaltain senaatissa.













