EVA: Opetelkaa Kiinan tavoille
EVA:n Kiina-analyysin kirjoittajat, Kiinassa työskennelleet nuoret asiantuntijat Jack Ilmonen ja Sakari Puisto ennustavat, että Kiina ei taloudellisesta kehityksestään huolimatta tule muuttumaan länsimaiden kaltaiseksi.
He kehottavatkin länsimaisia toimijoita opettelemaan tuntemaan syvällisesti Kiinaa ja kiinalaista elämäntapaa.
Ilmosen ja Puiston mukaan kiinalaisessa liiketoiminnassa perinteet nivoutuvat yhteen uudenlaisen dynamiikan kanssa. Yhdistelmän moottoriksi he kuvaavat elinvoimaista ja opportunististakin ruohonjuuritason markkinataloutta.
Kiina tulee yhä
vahvistumaan
Kiinan menestyksen taustalla tutkijat näkevät useita tekijöitä. Ensinnäkin kollektiivinen hyväksyntä vaurastumiselle on vauhdittanut vapaata yrittämistä. Talouskasvua on ruokkinut myös nopea kaupungistuminen.
Tutkijoiden mukaan uusi joustavuus asenteissa on mahdollistanut vieraiden käytäntöjen nopean sovittamisen osaksi kiinalaista yhteiskuntaa.
– Nälkä kehittyä on ajanut kiinalaiset kouluttautumaan. Myös kiinalaisten itsetunto ja itsevarmuus ovat kasvaneet kohisten, he kirjoittavat.
Kansainvälistymisestä ja verkostoitumisesta on tullut osa arkea. Kiinalaiset ovat valmiita maailmanluokankin yrityskauppoihin.
Ilmonen ja Puisto toteavat, että Kiinassa edelleen paljon yhteiskunnallisia ongelmia. Niistä huolimatta Kiina tulee todennäköisesti vahvistumaan tulevaisuudessa.
Suomalaisilla olisi kirjoittajien mielestä paljon annettavaa Kiinan kasvavilla markkinoilla ja sen valtavissa infrastruktuurihankkeissa. He patistavatkin suomalaisia verkostoitumaan nykyistä paremmin sekä Kiinassa että lännessä.




















Kommentit (58)
Ja toisaalta kaikki Kiinan talouselämään liittyvät epäkohdat on sopivasti "unohdettu". (Esimerkiksi se, että maassa on varsin tavallista jättää palkat kokonaan maksamatta jopa useiden kuukausien ajalta.)
On kysyntää, kun tarjoavat usein yhtä hyviä tuotteita halvimmilla hinnoilla, lamassa ostetaan niitä. Lisäksi siellä ei harrasteta täkäläistä velkaelvistelyä, vaan osataan ostaa ne taulutelkut sen JÄLKEEN kun on säästetty. Ei sitten tarvitse subventoida koko ajan ylipöhöttynyttä rahanjobbaussektoria tuhansine johtajineen, toisin kuin täällä.
Tässä varmaan onkin se perimmäinen syy, miksi kolmikko EVA, EK & Kokoomus niin suurella innolla haikailee tuon Kiinan systeemin perään...
Mutta nehän on KOMMUNISTEJA kaikki !
Miten siellä voisi olla tulevaisuus ? Kommunismihan on tuhoontuomittu ideologia ...