Saksan työttömyys kääntyi laskuun
Saksa veivasi työttömyytensä hienoiseen laskuun toukokuussa oltuaan sitä ennen kasvussa kuusi kuukautta peräkkäin.
Kausitasoitettujen lukujen mukaan Saksan työttömien määrä kasvoi viime kuusta tuhannella ja oli 3,46 miljoonaa toukokuussa.
Työttömyysaste kuitenkin aleni 8,2 prosenttiin aiemmasta 8,3 prosentista, Saksan työministeriö kertoo.
Työttömien määrä kasvoi selvästi odotuksia vähemmän, sillä uutistoimisto Bloombergin haastattelemat ekonomistit olivat odottaneet työttömien määrän kasvavan 64 000:lla ja työttömyysasteen edelleen kasvavan 8,4 prosenttiin.
Lukuihin vaikuttavat muutokset, joita työttömien laskentaperusteisiin on lainmuutoksen takia tehty.
∇ Mainos ∇













