Virus vauhkoonnuttaa maailmalla – ja kurittaa Meksikoa
Neljännes yhdysvaltalaisista kertoo Harvardin kansanterveyden laitoksen tekemässä tutkimuksessa välttelevänsä sikainfluenssan takia ostoskeskuksia, urheilutapahtumia ja muita julkisia paikkoja.
Lähes 60 prosenttia sanoi pesevänsä käsiään nyt tavallista tiuhempaan ja käyttävänsä enemmän käsidesinfiointiaineita. 17 prosenttia välttää meksikolaisia ravintoloita ja ruokakauppoja, kahdeksan prosenttia turvautuu hengityssuojaimeen.
Harvardin tutkimuksesta kirjoittaa The Wall Street Journal.
Egypti
teurastaa sikoja
Egyptissä on sen sijaan aloitettu sikojen lahtaaminen. MTV3:n uutisten mukaan Kairossa viranomaiset ovat aloittaneet noin 28 000 sian kuljetukset teurastamolle. Sikojen massateurastusta on pidetty kyseenalaisena, sillä ennen teurastusten aloittamista viruksen ei uskottu tarttuvan sioista ihmisiin.
Nyt tosin Kanadasta on tullut tieto, että sikäläisestä sikalaumasta on löytynyt sikainfluenssaa, joka olisi tarttunut ihmiseen. Asiasta uutisoi muun muassa The Wall Street Journal.
Meksikon
taloutta koetellaan jälleen
Meksikon kannalta sikainfluenssa iski mahdollisimman huonoon aikaan. Maata koettelee jo naapurimaan Yhdysvaltojen talouslama, sekä huumekauppaan liittyvät kiihtyvät väkivaltaisuudet.
Helsingin Sanomien mukaan kuluvan viikonlopun aikana matkailu Meksikossa on pysähtynyt käytännössä nollaan, kun turistit pakenevat Meksikon rannoilta.
BBC puolestaan kirjoittaa Meksikon terveysministerin vedonneen maailman valtioihin, että ne kohtelisivat reilusti sen kansalaisia ja tuotteita.
– Ei voi sanoa, että olemme välttämättä pahimman yli vielä. Mutta uskon, että olemme matkalla kohti vakaampaa vaihetta, terveysministeri Jose Angel Cordova sanoo BBC:n mukaan.
Suomi on
toistaiseksi turvassa
Tanska on toistaiseksi ainoa Pohjoismaa, jossa on ollut sikainfluenssatapaus. Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa on kaikissa ollut yksi tautiepäily. Suomen tapauksessa on jo vahvistettu, että kyseessä oli väärä hälytys.
Suomeen liittyvissä sikainfluenssauutisissa katsotaan nyt Hong Kongiin, jossa taudin vuoksi karanteeniin määrätyssä hotellissa on Yle Uutisten mukaan neljä Suomen kansalaista. Suomalaiset ovat lomailleet Hongkongissa ja majoittuneet hotelli Metroparkiin, jonka yhdellä vieraalla on todettu sikainfluenssa.
Yle Uutiset kirjoittaa, että yhden karanteenissa olevan suomalaisnaisen mukaan hotellivieraita on pyydetty pysymään huoneissaan. Asukkaita testataan kolmesti päivässä tartunnan varalta. Jos jollekin nousee yli 38 asteen kuume, hänet kuskataan hälytysvalmiudessa olevaan sairaalaan.














