Sikainfluenssa pysäytti Meksikon

Reuters/Lehtikuva
Sikainfluenssa pysäytti Meksikon
Sikainfluenssan säikäyttämät ihmiset suojasivat itsensä Meksiko Cityssä.
Uusi, aikaisemmin tuntematon sikainfluenssavirus leviää Meksikossa. Ainakin 20 ihmistä tappaneen viruksen leviäminen pyritään estämään sulkemalla koulut ja rajoittamalla yleisötapahtumia.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Reuters - Taloussanomat
25.4.2009 (päivitetty 26.4.2009 09:58)
Kommentit 65

Uusi sikainfluenssavirus on asiantuntijoiden mukaan sekoitus sian, siipikarjan ja ihmisen viruksia. H1N1:ksi nimetty virus on tappanut Meksikossa mahdollisesti jo 81 ihmistä. Hallituksen mukaan varmistettuja sikainfluenssakuolemia on 20.

Tartuntatapauksia ja -epäilyjä on ollut Meksikossa jo liki 1300, minkä lisäksi Yhdysvalloissa on tavattu 11 saman virustartunnan saanutta. Näiden yhdentoista lisäksi New Yorkissa epäillään kahdeksan opiskelijan saaneen viruksen.

Virus leviää kosketuksen välityksellä kuten muutkin influenssavirukset. On luultavaa, että sairastuneita tulee lisää lähipäivien aikana.

Meksikoon julistettu
hätätila

Meksikon presidentti on julistanut maahan hätätilan sikainfluenssan leviämisen estämiseksi. Hätätila antaa presidentille oikeudet rajoittaa liikennettä, tapahtumia ja ulkona liikkumista. Toistaiseksi maa toimii kuitenkin melko normaalisti. Esimerkiksi Meksiko Cityn kansainvälinen lentokenttä pyörii kuten tavallista.


Meksikolla uskotaan olevan riittävät resurssit viruksen hoitamiseksi. Maalla on muun muassa varastossa miljoona annosta rokotteita. Ihmisiä on kehotettu välttämään koskettelua ja ruuan jakamista. Meksiko Cityssä on jaettu hengityssuojaimia, suljettu baareja ja varauduttu jopa eristämään tartunnan saaneet ihmiset.

Pandemiasta liian
aikaista puhua

Sekä Maailman terveysjärjestö WHO että suomalaisasiantuntijat rauhoittelevat pelkoja globaalista pandemiasta, Helsingin Sanomat kertoo. Maailman terveysviranomaiset ovat  valppaina, ja vielä on liian aikaista sanoa, voiko tauti riistäytyä käsistä. WHO ei ole toistaiseksi määrännyt matkustusrajoitteita Meksikoon.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Sikainfluenssa itsessään on tavallinen tauti myös Euroopassa, Helsingin Sanomat toteaa. Tauti on yleinen muun muassa Tanskassa ja Ruotissa. Evira tutkii parhaillaan muutamia tautiepäilyjä myös Suomessa. Sikainfluenssan aiheuttaa siolla A-virus, joka muuntautuu herkästi. On kuitenkin harvinaista, että viruskannat tarttuvat lajista toiseen.

Edellinen influenssapandemia riehui vuonna 1968, jolloin Hong Kongin flunssa tappoi maailmalla noin miljoona ihmistä.

Lisää Aiheesta
UutinenEU heräsi sikainfluenssaan (27.4.2009 12:37)
TagitMeksiko
mainos

Kommentit (65)

Huono 0
on se kumma lähes aina, kun maailmalla riehuu lamanpoikanen tms kriisi, niin jostain syystä ilmestyy joku ulkopuolinen uhka, nyt tälläkertaa se on "sikalenssu" !?
Kasvain/ kas vain
Ensimmäisen kommentin heittäjä taitaa olla tätä foliohattu väkeä.
eikun
eiköhän tääkin virus oo jenkkilän puolella tehtailtu
jenkit sucks
"Maalla on varastossa miljoona annosta rokotteita". Niin justiin ja ne rokotteet ovat menossa vanhaksi, onneksi tuli tämä sikaflunssa ja vielä täysin odottamattomana yllätyksenä. No nyt sit tiedetään mihin se jenkkirekkakuskin rahtaama viruslasti päätyi, olivat kuitenkin sen verran huomaavaisia häntä kohtaan, että antoivat rokotuksen ennen kuin hän edes ajoi rekkansa maan alle lastattavaksi.
Rokottaja
Pelkästään Meksiko Cityssä on 20 miljoonaa asukasta ja ne rokotteet oli alun perin tarkoitettu sioille samantyyppiselle virukselle. Tälle virukselle ei tietenkään ole rokotetta, koska sellaisen valmistaminen kestää 6 kuukautta.

Vaikka tuo tappaa 20-40 vuotiaita terveitä aikuisia niin todennäköisesti virus ei ole siltikään kovin tappava ja on jo miljoonalla tai parilla, joilla ei ole vakavia oireita.
Bua hah hah
eiköhän tääkin virus oo jenkkilän puolella tehtailtu

Baxter toimitti juuri tämäntyyppisen viruksen, H1N1, torjumiseen sopivaa rokote-erää, joka oli saastunut elävästä lintuinfluenssaviruksesta, H5N1, 18 maahan. Homma huomattiin kun rokotte-erän jälkilaadun tarkkailuun käytetyt apinat kuolivat.

Tuo olisi tappanut ainakin 100 000 eurooppalaista laakista ja hyvässä lykyssä luonut H5N1+H1N1 viruskombon, joka olisi tappanut kuin lintuinfluenssa ja levinnyt kuin tavallinen influenssa.
Lisää löylyä salaliittoteoriaan
Ei onneksi koske Suomi poikaa,olemme sikoja muutenkin eikä meihin iske muu kuin krapula.
Sika kossu
Aurinko käyttäytyy oudosti, talousjärjestelmä romahtaa, pandemia kerää voimiaan... Ei koske suomea. Onneksi saunan jälkeen tulee tanssi tähtien kanssa kelpaa sitä sitten pikku kaljoissa elää tätä hetkeä
mediamaksu
eiköhän tääkin virus oo jenkkilän puolella tehtailtu

Baxter toimitti juuri tämäntyyppisen viruksen, H1N1, torjumiseen sopivaa rokote-erää, joka oli saastunut elävästä lintuinfluenssaviruksesta, H5N1, 18 maahan. Homma huomattiin kun rokotte-erän jälkilaadun tarkkailuun käytetyt apinat kuolivat.

Tuo olisi tappanut ainakin 100 000 eurooppalaista laakista ja hyvässä lykyssä luonut H5N1+H1N1 viruskombon, joka olisi tappanut kuin lintuinfluenssa ja levinnyt kuin tavallinen influenssa.

Se on tätä vapaata markkinataloutta. V*ttuun tuotevalvonta ja muu sossuilu. Kyllä bisnesmiehen on saatava tehdä rahaa kaikessa rauhassa vaikka sitten rokotteiden turvallisuudesta tinkimällä.
Kärmeet liituraidassa
Aurinko käyttäytyy oudosti, talousjärjestelmä romahtaa, pandemia kerää voimiaan... Ei koske suomea. Onneksi saunan jälkeen tulee tanssi tähtien kanssa kelpaa sitä sitten pikku kaljoissa elää tätä hetkeä

Vielä kun tulisi telkasta taas Bumtsibum niin maailma olisi täydellinen...
Sivut: 1 2 3 4 5 6 7 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Tokio
Melkein selkeää ja poutaa 25
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:30OsakeOsake

Kurssi nousussaUPM-Kymmene

graafi

8,50-1,51 %-0,13

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949