IMF käy kehittyvien maiden kukkarolla
Velkakirjojen myynti on ensimmäinen IMF:n historiassa, joka on aikaisemmin rahoittanut toimintaansa pääosin suurten jäsenvaltioidensa kukkarosta. Velkakirjoja ostamalla kehittyvät maat saavat uudenlaisen mahdollisuuden osallistua Kansainvälisen valuuttarahaston rahoittamiseen.
Velkakirjoista ovat kiinnostuneita ennen kaikkea Kiina ja Brasilia, jotka myös haluavat lisää valtaa IMF:ssa. Brasilian valtiovarainministeri Guido Mantega totesi perjantaina, että velkakirjaostoista saatavat rahat tulisi käyttää kehittyvien talouksien elvyttämiseen, eikä pelkästään valuuttarahaston yleiseen rakentelliseen vahvistamiseen. Mantega myös peräsi nykyistä parempaa tuottoa velkakirjoille.
Velkakirjoilla
elvytysvoimaa
IMF hakee velkakirjamyynnillä lisää joustavuutta ja elvytysvoimaa.
–Aiomme nyt keskustella eri luotonantajien kanssa velkakirjojen yksityiskohdista ja miettiä, paljonko laskemme niitä liikkeelle, kommentoi IMF:n toimitusjohtaja Dominique Strauss-Kahn uutistoimisto Bloombergille lauantaisen IMF:n ja Maailmanpankin kokouksen aikana.
IMF ei ole saanut kasaan 750 miljardin dollarin summaa, johon rikkaiden ja kehittyvien maiden G20-ryhmä sitoutui huhtikuun alun kokouksessaan. Kasassa on vasta noin 325 miljardia dollaria. Lauantaisessa kokouksessaan IMF:n johtokomitea päätti vielä 250 miljardin dollarin lisäbudjetista, joka on tarkoitus saada kasaan nopeasti.
IMF:n rahoitus on riippuvainen jäsenmaiden lahjoituksista. Kanadan valtiovarainministeri Jim Flaherty syytti aiemmin, että osa maista ei täytä velvoitteitaan valuuttarahastolle.
IMF:n kevätkokous pidetään viikonloppuna Washingtonissa. Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen edustaa Suomea IMF:n hallintoneuvostossa.

















Kommentit (11)
IMF lainaa muilta ja me lainataan IMF:ltä.
Mihin tällaista IMFää tai velkavaluuttaa sitten muka edes tarvitaan? Hah.
Cut out the middle man. Eiköhän valtio voisi kirjoittaa ne valuuttanumerot tietokoneisiin ihan ilman pankkeja, velkojia tai monikansallisia eliitin etuorganisaatioita.
Olisi melko ironista, jos kiinalaiset ja brasilialaiset alkaisivat vuoden päästä siirtää jenkkilään tehtaitaan halpatyövoiman perässä.
Menisi Not-So-Big-Anymore Mac monelta tähtilippuun kääriytyneeltä superpatriootilta väärään kurkkuun, ja se olisi niille ihan oikein.
Jenkeillä ei taida olla oikein kunnon kuvaa siitä, miten paljon maailmalla heidän pakkosyöttämäänsä roskakulttuuria ja materialismia inhotaan. Ja valheille se on näköjään perustunut.
On amerikkalaisten oma vika, että heidän hallintonsa on täysin korruptoitunut pukupellejen hiekkalaatikko. Turha selittää olevansa demokratian ja vapauden kehto, kun hallitus on saanut pelkopropagandallaan kansalaiset kyttäämään toisiaan.
Ja muu maailma maksaa viulut verellä ja velalla. Ihana kulttuuri! Hei kokoomus, MTV ja muut mediahuorat, saisiko lisää jenkkiläistä mind controllia, please??