"Muu media kärsii, silti yleisradioille tilaa"
Euroopan komissio on lähettänyt lausuntokierrokselle uudet ohjeet yleisradioiden rahoituksesta.
Valtionrahoituksen lisäksi uudet ohjeet puuttuvat myös mediakilpailuun kaduilla ja toreilla.
Komission uusi ohjeistus ottaa kantaa Suomessa ja Euroopassa käytyyn keskusteluun yleisradioyhtiöiden roolista. Uusilla ohjeilla pyritään selkeyttämään tilannetta ja auttamaan hallituksia tasapainottelemaan reilun kilpailun ja korkealaatuisen yleisradiotoiminnan välillä.
"Kaupallinen media
kärsii"
Komission mukaan kaupalliset mediatalot kärsivät julkisella rahalla vauhditettujen yleisradioyhtiöiden kilpailuedusta. Epäreilut markkinat saattavat muun muassa haitata uusien liiketoimintamallien kehittämistä.
Uuden ohjeistuksen lähtökohtana on siitä huolimatta yleisradioyhtiöille annettu julkinen rahoitus. Se ei kuitenkaan saa liiaksi haitata markkinoiden toimintaa. Komissio muistuttaa, että myös yksityiset mediatalot lisäävät tarjonnan monipuolisuutta ja tiedonvälityksen demokratiaa.
Suhteellisuutta
valtionrahoitukseen
Komission raportti korostaa suhteellisuutta. Valtion tuen markkinoille aiheuttamaa haittaa on peilattava tuella saavutettaviin yleisiin etuihin. Kovin tarkkoja suuntaviivoja arvioinnille komission ohjeet eivät tarjoa.
Valtiorahoituksesta huolimatta yleisradioyhtiöiden on toimittava markkinoilla sääntöjen mukaisesti. Komissio tuomitsi raportissaan epäreilut kilpailukeinot kuten hintojen polkemisen tai suosittujen ohjelmien alilisenssien panttaamisen.
Komissio peräänkuulutti muutoinkin läpinäkyvyyttä ja kohtuullisuutta yleisradioiden toimintaan. Erityisesti markkinavaikutusten arvioinnissa painotettiin riippumattomien tahojen merkitystä.
Yleisradiot
myös toreille
Komissio puolustaa uusissa ohjeissaan yleisradioyhtiöiden oikeutta kokeilla uusia tiedonlevityksen muotoja. Erilaisilla pilottihankkeilla myös yleisradioyhtiöt voivat osoittaa innovatiivisuutta ja saada arvokasta tietoa uusien palvelujen yleishyödyllisyydestä.
Yleisradioyhtiöiden tuottamien uusien palveluiden on kuitenkin tuotettava selkeää lisähyötyä julkiselle tiedonvälitykselle. Muutoin markkinoiden häirintä julkisella rahalla ei komission mukaan ole perusteltavissa.
Komission mielestä yleishyödyllisyys edellyttää, että yleisradiot puhuttelevat koko kansakuntaa. Laaja ja kirjava ohjelmatarjonta olisi tällöin perusteltua, samoin pyrkimys hyviin katsojalukuihin.
Komissio odottaa palautetta uusista ohjeistaan toukokuuhun mennessä.

















Kommentit (13)
Reilu meininki,kun Suomessa aina poikkeus joka asiaan.
Ainoa mikä ärsyttää YLEssä on suomenruotsalaiset suojatyöpaikat ja 20% budjetista menee 3% vähemmistön hyysäämiseen.
Tai sitten lopettaa koko pulju. Mitään tv-veroa ei tarvita. Se on
Ylen TV pitäisi muuttaa maksukorttirahoitteiseksi aivan kuten nämä formulat nyt.
Suomessa tulisi havaita, että kaupallisen tv-toiminnan toimilupamaksut olivat Suomessa epäsuoraa valtion tukea Ylelle. Nimittäin muissa maissa kuten Ruotsissa ja Englannissa nämä maksut menivät valtiolle ja vain Suomessa valtion televisiolle. Suomessa valtio näin luopui Yleisradion hyväksi toimilupamaksujen tuotosta. Ylelle ne muodostivat noin 20 %:n osan tuloista. MTV3:lle ne puolestaan olivat enimmillään puolet menoista.
Kyllä valtiokin vähäisen osansa sai, kun vuodesta 1994 alv, aluksi 6 % tuloutettiin valtiolle tv- ja radiorahaston kautta kierrätetyistä toimilupamaksuista. Muutoin Yleisradio on ollut vapaa tuloverosta jo 60 vuotta.
Rakkaalla lapsella oli monta nimeä. Aluksi MTV maksoi Ylen kanavalla ja toimiluvan sisällä toimiessaan lähetysajan vuokraa ja sitten julkisen palvelun maksua. Vuodesta 1993 MTV3 sai oman toimiluvan ja kanavan, jolloin syntyi vähitellen toimilupamaksu nykyisen telemarkkinalain edeltäjän mukaisesti. Digikauden alkaessa toimilupamaksu aluksi puolitettiin auttamaan myös MTV3:a digitekniikkaan siirtymisessä. Sittemmin maksu poistettiin määräaikaisen lain perusteella.
Ennakkotiedot Lintilän työryhmästä tv-maksun perimisestä verotuksen yhteydessä viittaavat Ranskan käytäntöön. Siellä parlamentin määräämä tv-maksu kerätään kunnallisveron yhteydessä, koska lupatarkastusta ja vastaanottimien peilausta ei hyväksytä kuten Englannissa. Varmaan loppuu Englannissakin peilaus, koska taulutelevisiot eivät säteile kuten kuvaputkitelevisioiden juovayksiköt.