Britannian työttömyys kasvaa ennätystahtia

Työttömyys lisääntyi Britanniassa helmikuussa nopeinta tahtia sitten vuoden 1971. Työttömyyden kohoaminen odotettua korkeammalle lisää pelkoja taantuman syventymisestä.
Bloomberg
18.3.2009 12:55
Kommentit 17

Britannian työllisyys on heikentynyt taloustaantuman myötä, kun muun muassa autotehtaat ovat vähentäneet palkollisiaan.

Maan tilastokeskuksen mukaan työttömyys kipusi 4,3 prosenttiin tammikuun 3,9 prosentista. Työttömyysprosentti on nyt korkeimmillaan sitten maaliskuun 1999.

Työttömien määrä kasvoi 138 400:lla 1,39 miljoonaan.

Ekonomistit olivat odottaneet työttömyysprosentiksi 4,0 prosenttia. Työttömien määrän ennustettiin nousseen vain 84 800:lla.

Tammikuussa saarivaltion työttömien määrä kasvoi tarkistetun luvun mukaan 93 500:lla joulukuusta. Tilastokeskus oli aiemmin arvioinut kasvuksi 73 800.

∇ Mainos ∇
mainos

Kommentit (17)

Huono 0
Ja vauhti kiihtyy!
Michael Myllyaapa
Huono 2
Kuplatalousjuna on pudonnut raiteilta. Massatyöttömyys iskee kuin 10 volttia sähköpaimenesta.
Kuplat poksuu
Huono 4
´
Suomi kirii kuitenkin vielä edellä!
vänrikki S.
Luulen että hyvin pian repee!! Pelastautukaa!

Baltian pankkeja on jo kiikun kaakun. Uusi kylmä sota aiheuttanee nopeita valuuttasiirtoja "turvaan". Arvelesin että hyvin pian kaatuu Baltian pankkeja. Siitä alkaa sitten pankkeja kaatumaan kuin dominoita....

Ehkä jo ensi viikolla. En ole nyt enään ihan varma kumman vuoro nyt on nokittaa, Naton vai Venäjän, mutta pian talous uppoo.
Hei, Me ajetaan Suomen talous alas ( ärsyttämällä Venäjää )
Huono 2
Mitä ne siellä Britanniassa edes tekevät? Pesevät toistensa paitoja, vai?

Ei nyt äkkiä ainakaan tule mieleen mitään siellä valmistettua tuotetta käytössäni, valaiskaa joku tietämättömyyteni esimerkeillä...
Hei, me ajettiin maailman talous lamaan (ärsyttämällä USAta)
Huono 4
Luulen että hyvin pian repee!! talous uppoo.

Pelastautukaa venäjälle. Siellä kaikki on hyvin, Isä-Putin kaitsee ihania kansalaisiaan samalla kun lapsellinen pienten miesten uho ajaa Venäjää konkurssiin. Da Da. Heikko Venäjä = Suomen etu. pysyy rajojensa sisällä.
Hei, se pääsi taas karkuun! Pakkopaita, pakkopaita!
Huono 8
Luulen että hyvin pian repee!! talous uppoo.

Pelastautukaa venäjälle. Siellä kaikki on hyvin, Isä-Putin kaitsee ihania kansalaisiaan samalla kun lapsellinen pienten miesten uho ajaa Venäjää konkurssiin. Da Da. Heikko Venäjä = Suomen etu. pysyy rajojensa sisällä.

Ei ehkä naurata setää enää kauaa, kun setä vilkaisee asuntolaina papereita ja jos siellä lukee, että jos pankki konkkaa, niin lainat erääntyy HETI KOKONAAN maksettavaksi.
Hei, Me ajetaan Suomen talous alas ( ärsyttämällä Venäjää )
Huono 3
Luulen että hyvin pian repee!! Pelastautukaa!Baltian pankkeja on jo kiikun kaakun. Uusi kylmä sota aiheuttanee nopeita valuuttasiirtoja "turvaan". Arvelesin että hyvin pian kaatuu Baltian pankkeja. Siitä alkaa sitten pankkeja kaatumaan kuin dominoita.... Ehkä jo ensi viikolla. En ole nyt enään ihan varma kumman vuoro nyt on nokittaa, Naton vai Venäjän, mutta pian talous uppoo.

Koko maailma sortuu kun Stubb sano vahingossa NATO ja katto Venäjän suuntaan. Koko maailma pyörii Suomen ympäri ja kaikki luhistuu. APUAAAAAAAAAAAAA!!!!!!!
Pelastautukoon ken voi...

Muutan Monroviaan, kun ensin selvitän missä maassa se on.
Lopeta jo se Venäjä lässytys
Huono 2
Työttömyyden kohoaminen odotettua korkeammalle lisää pelkoja taantuman syventymisestä.

Kyllä pörssi tietää, ei tarvii sillan alla asua kuin 6kk
omx-käyrä kertoo
Huono 3
Luulen että hyvin pian repee!! talous uppoo.Pelastautukaa venäjälle. Siellä kaikki on hyvin, Isä-Putin kaitsee ihania kansalaisiaan samalla kun lapsellinen pienten miesten uho ajaa Venäjää konkurssiin. Da Da. Heikko Venäjä = Suomen etu. pysyy rajojensa sisällä.Ei ehkä naurata setää enää kauaa, kun setä vilkaisee asuntolaina papereita ja jos siellä lukee, että jos pankki konkkaa, niin lainat erääntyy HETI KOKONAAN maksettavaksi.

Jaa missäs maassa tollaset lainaehdot on? Ai niin VENÄJÄLLÄ!
Täällä jos pankki menee konkkaan, lainat siirtyy konkurssipesälle ja siitä eteenpäin muille pankeille.
Miks se konkurssissa oleva alkais kaikkia lainoja kerralla karhuamaan kun se on jo KONKURSSISSA. Sitä paitsi kun se ei voi edes tehä sitä, paitsi tietysti idässä.
Muititko aamulääkkeet? Koita muistaa edes illalla ottaa...
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Puolipilvistä ja poutaa -19
Oulu
Pilvistä, ja poutaa -11
Lontoo
Puolipilvistä ja poutaa -2
Ennuste klo 08:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Miten talouskriisi syntyi? Lue Taloussanomien teemapaketti finanssikriisin vaiheista.
Onko Nokia enää suomalainen yhtiö?

03:36OsakeOsake

Kurssi nousussaNeste Oil

graafi

9,985-0,75 %-0,08

KalenteriKalenteri

13.2.2012

Japanin bkt loka-joulukuulta (ennakko)    
 
Dilbert – 10.2.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949