Ruotsi tuplaa tallettajan turvan

Antti Aimo-Koivisto/Lehtikuva
Ruotsi tuplaa tallettajan turvan
Ruotsin hallitus kertoo kaksinkertaistavansa pankkiasiakkaiden talletussuojan 500 000 kruunuun. Maan keskuspankki työntää samalla lisää tukirahaa markkinoille.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Petri Korhonen
6.10.2008 10:05
Kommentit 15

Ruotsin hallitus sanoo ryhtyvänsä konkreettisiin toimiin sikäläisten pankkiasiakkaiden romahduspelkojen hälventämiseksi.

Valtiovarainministerin Anders Borgin mukaan pankkiasiakkaan talletus- ja sijoitussuoja tuplaantuu jo tänään aiemmasta 250 000 kruunusta. 

– Takuumäärän noston tavoitteena on ylläpitää tallettajien luottamusta pankkijärjestelmäämme, Borg perusteli ruotsalaislehdille.

Hallituksen mukaan talletussuojan ehdoissa on tulkinnanvaraa asiakkaan hyväksi. Jos kansalainen on hajauttanut säästönsä useammille tileille eri rahalaitoksiin, hän voi saada jokaiselle sijoitukselleen 500 000 kruunun suojan. Tilit saavat olla myös määräaikaisia.

Halutessaan valtio voi myös ottaa talletussuojaan mukaan ulkomaalaisten pankkien Ruotsissa toimivia konttoreita, mikäli nämä ajautuvat vaikeuksiin. 

Samalla Ruotsin keskuspankki on lisännyt pankeille tarjoamansa lainarahan määrää.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Alunperin Riksbankenin piti työntää tänään huutokaupassaan markkinoille noin 6 miljardia euroa, mutta nyt pankki on nostanut summan liki kymmeneen miljardiin.

Lisäksi keskiviikkona keskuspankilta on luvassa toinen samansuuruinen huutokauppaerä.

– Kansainvälinen rahoitusmylläkkä vaikuttaa jo selvästi Ruotsin markkinoihin, keskuspankin pääjohtaja Stefan Ingves myöntää tiedotteessaan.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos

Kommentit (15)

Huono 0
Tämän maaottelun Suomi auttamattomasti hävisi!
B.W.Canio
Mut hei, tää ei koske Suomea :)
Sakupetteri
Huono 9
Mut hei, tää ei koske Suomea :)
Sakupetteri
Suomi vastaa: puolittamalla talletussuojan...
Tallettaja
Jos haluat päästä Ruotsin korkeamman talletussuojan piiriin, niin vie rahasi Handelsbankeniin.
Toimi, älä valita.
Huono 2
Mitäköhän Suomi aikoo tehdä tallettajan turvalle?
-
Huono 3
Suomi nostaa yli 25000 euroa oleville tileille talletussuojan täysimääräisenä .Alle 25000 euroa oleville ei anneta mitään suojaa.Näin varmistetaan rikkaiden oikeudet.
tavis
Huono 3
Jos haluat päästä Ruotsin korkeamman talletussuojan piiriin, niin vie rahasi Handelsbankeniin.

Tai sitten mummon vanha piirongin laatikko, ei ainakaan maailman talous vaikuta sinne
Mummo
Huono 4
Ei Suomeen mikään vaikuta. Rahat varmassa turvassa ilman mitään talletussuojia. Talous ja pankit huippukunnossa. Asuntojen hinnoissa nousupaineita. Muun maailman ongelmat ei tänne yllä.
Ei mitään syytä huoleen
Huono 3
Jos haluat päästä Ruotsin korkeamman talletussuojan piiriin, niin vie rahasi Handelsbankeniin

Mutta huomatkaa, että Ruotsin suoja koskee vain ALLE 1kk:n pituisia talletuksia. Lisäksi, kyseessähän on vain poliitikkojen lupaus, ja niiden
painoarvohan tunnetaan jo Iiro "markkaa ei devalvoida" - Viinasen ajoilta...
Ei mustaa valkoisella
Sivut: 1 2 Edellinen Seuraava
Kirjoita vastaus
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:27OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949