Japanilaiset leikkasivat riskinottoa

Lehtikuva
Japanilaiset leikkasivat riskinottoa
Talouden heikentyvistä näkymistä kertoo Japanissa myös se, että pienten ja keskisuurten yritysten lainanotto on laskenut viime vuoden jälkipuoliskolta lähtien.
Talousnäkyminen heikentyminen on saanut sekä japanilaiset piensijoittajat että yritykset vähentämään riskinottoaan. Tämä on lisännyt pankkitalletusten suosiota sijoituksina, ja samalla vähentänyt yritysten lainanottoa pankilta.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Vesa Varhee
9.9.2008 16:50
Kommentit 0

Japanin keskuspankin tuoreen tilaston mukaan maan pankkien talletuskanta oli heinäkuun lopussa ennätyksellisen paljon suurempi kuin niiden lainakanta. Talletuksia pankeissa oli 549 000 miljardia jeniä eli vajaat 3500 miljardia euroa, ja lainoja 404 000 miljardia jeniä.

Talouslehti Nihon Keizai Shimbunin mukaan talletusten määrän kasvu johtuu siitä, että piensijoittajat ovat vetäneet varojaan sijoitusrahastoista turvallisempiin talletuksiin. Sijoitusrahastojen suurimman suosion aikaan, vuoden 2006 alkupuolelta viime vuoden puolen välin tienoille, talletuskanta kasvoi noin prosentin. Yhdysvaltojen asuntolainakriisin puhjettua talletuskannan kasvu on yltänyt 2–3 prosenttiin.

Talletuskannan kasvuun yhdistyy lainojen kysynnän lasku. Suuryritykset ovat edelleen tarvinneet rahoitusta raaka-aineiden hintojen noustua, mutta esimerkiksi tuotannollisiin investointeihin käytettävän pitkäaikaisen luototuksen tarve on polkenut käytännössä paikallaan vuoden 2007 kesästä alkaen.

Heinäkuun lopussa pankeilla oli taseissaan pitkäaikaisia investointiluottoja vain 73 000 miljardia jeniä, saman verran kuin vuotta aikaisemmin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇


Nihon Keizain mukaan lainaoton vähentymiseen ei ole syynä lainaehtojen tiukentuminen.

– Yritysten tilannearviot ovat selvästi varovaisempia ja lainanottohalu heikentynyt, Japanin pankkiyhdistyksen puheenjohtaja Seiji Sugiyama kommentoi lehdelle.

Lisää Aiheesta
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
mainos
Kirjoita kommentti
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias ja ystävällinen, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit. Varauduthan siihen, että linkkejä sisältävät viestit tarkistetaan yksitellen roskapostin suodattamiseksi. Arvostamme mielipidettäsi!
> Lue koko keskusteluetiketti
mainos

Yhteistyössä

Taloussanomat - Uutiset

Helsinki
Selkeää ja poutaa 17
Oulu
Selkeää ja poutaa 13
Milano
Melkein selkeää ja poutaa 18
Ennuste klo 09:00 Suomen aikaa.
  1. Kotimaan sää
  2. Sadetutka
  3. Maailman sää
Uskotko Kreikan jättävän euroalueen heti parlamenttivaalien jälkeen?

07:27OsakeOsake

Kurssi nousussaSampo A

graafi

19,16+0,90 %+0,17

KalenteriKalenteri

Huomenna – 28.5.2012

Tecnotreen ylimääräinen yhtiökokous, esillä osakeanti 10:00  
kuluttajabarometri toukokuulta, Tilastokeskus 09:00  
EK:n luottamusindikaattorit toukokuulta 09:00  
USA:n markkinat kiinni (Memorial Day)    
 
Dilbert – 27.5.2012
DilbertDilbert
Sarjakuvat: 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 ... 30 « »
 
Yritys Sanoma News Oy / Taloussanomat
Postiosoite Taloussanomat PL 45
00089 SANOMA
Käyntiosoite Töölönlahdenkatu 2, Helsinki
Puhelin +358 9 1221
Sähköposti taloussanomat@sanoma.fi
Kustantaja, vastaava
päätoimittaja
Tapio Sadeoja
Toimituspäällikkö Anneli Koistinen
Toimituspäällikkö Petri Korhonen
Mediamyynti Yhteystiedot
Kimmo Ilmavirta
+358 40 168 5949