Clinton peittosi Obaman Pennsylvaniassa
New Yorkin senaattori Hillary Clinton on voittanut selvästi tärkeänä pidetyn Pennsylvanian osavaltion esivaalin Barack Obamaa vastaan varhain keskiviikkona Suomen aikaa, kertoo Helsingin Sanomat verkkosivullaan.
Kun 12,4 miljoonan asukkaan osavaltion äänistä oli laskettu 85 prosenttia, Clinton johti prosentein 55–45. Lehti kertoo, että suhteellisen vaalitavan vuoksi voitto saattaa olla hyvin niukka tai jopa tappio Clintonille vaalituloksen perusteella jaettavissa valitsijamiehissä mitattuna
Clinton ei voi enää voittaa Obamaa yhdeksän jäljellä olevan pienemmän esivaalin tuloksilla. Hänen strategiansa on vakuuttaa puolueensa sisäpiiri siitä, että Pennsylvanian voitto on jälleen osoitus hänen vahvuudestaan suurissa ja marraskuun presidentinvaalin kannalta merkittävimmissä osavaltioissa.













