Kirjaudu ▼
 

Nokian maine romahtanut Saksassa

Katsoaksesi video sinulla pitäisi olla Flash-laajennus.

Bochumin matkapuhelintehtaan sulkemisilmoitus on huonontanut saksalaisten mielikuvaa matkapuhelinvalmistaja Nokiasta rajusti, kertoo saksalaisen Psychonomics-markkinatutkimuslaitoksen tekemän tutkimus. Asiasta kertoo Yle uutiset verkkosivuillaan.
Taloussanomat
11.2.2008 13:59
45

Tutkimuksen mukaan Nokia on pudonnut saksalaisessa tuotemerkkikyselyssä ykkössijalta viimeiseksi.

Nokiaa on boikotoitu laajasti Saksassa. Esimerkiksi Bonnin kaupunki on ilmoittanut luopuvansa Nokioista virkakännyköinä. Bonn sijaitsee satakunta kilometriä Bochumista etelään.

Nokian tuotemerkin mielikuva on romahtanut ykköstilalta hännänhuipuksi. Kölniläisen, Psychonomics-markkinatutkimuslaitoksen tutkimusjohtaja Bettina Willman sanoi Ylen uutisille, että Nokian tuotemerkin raju pudotus tuli hänelle yllätyksenä. Willman ennustaa, ettei mielikuva korjaannu kovin nopeasti.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (45)

Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava

Anonyymi
polttivat lapin prkle... ja puoli eurooppaa ja nyt jeesustelevat olevansa parempia... samallalailla saksalaiset firmat ovat vieneet suomesta töitä mm. espoosta...
hurskas... 11.2.2008 14:02

Anonyymi
Kuule kyllä se oli Nokia, joka sen tehtaan lopetti!

Saksalaiset Merkeliä myöten ovat yhtä tuohtuneita kuin sinä. Kannattava tehdas, mutta
saa vielä enemmän tuottoa Romaniassa.
ajattelija 11.2.2008 14:11

Anonyymi
Oli tehtaan lopettamisesta mitä mieltä tahansa, tulee ihmetellä Nokia kämmäystä julkisuuden kanssa. Suomalaiset ovat junttikansaa näissä asioissa, mutta Nokialta odotti paljon parempaa.

Saksassa tälläisiin asioihin, kuten esimerkiksi ympäristöntuhoamiseen, suhtaudutaa vakavasti. Myös keskiluokka. Siinä suomalaisen juntukan örinät hihhuleista tai vanhoista sossuista johtaa helposti juuri tähän. Tyylia ja taitoa asian hoitamisessa odotin enemmän.
Kämmäys 11.2.2008 14:35

Anonyymi
joo, lapin poltto, just, niistä lapinpolttajista ei taida kukaan olla enää edes hengissä. mutta primitiiviset vaan muistelevat menneitä eivätkä näe omassa toiminnassaan mitään vikaa (vrt Nokia)
Riisiä 11.2.2008 14:44

Anonyymi
Sakemannit saavat nyt maistaa vanhaa perinteistä suomalaista management by perkele johtamistyliä. Tämän johtamistyylin uusi olennainen osa on tulos ja ulos ajattelu. Sen parempi tulos sen suurimmat potkut.

Nokia näytti sakemanneille että 134 miljoonan voitto on pikkuraha Espoossa ja OPK:n tyly ilmoitus oli yksinkertaisesti: Raus!. Työläisten teurastus voi alkaa.
Tulos ja ulos 11.2.2008 14:45

Anonyymi
Nokian maineessa ei ole mitään vikaa. Saksalaisten maineessa sitä vastoin on. Saksalaisten lähes yksimielinen tuki Hitlerille tulee pakostikin mieleen.
Saksalaisilla natsim 11.2.2008 14:46

Anonyymi
Saksalaiset tunnetaan Suomessa Lapin polttajina, joten ei ole hyvä heidänkään maine.
Saksalaiset tunnetaa 11.2.2008 14:49

Anonyymi
Itse epäilen, ettei matkapuhelimesta, jonka tekoon on käytetty mahdollisimman paljon saksalaista ja suomalaista työvoimaa saisi Saksassakaan paljon verrattuna samanlaiseen kapulaan jonka ovat tehneet nämä "romaanit, vinosilmät ja vinkuintiaanit" ja muut saksalaista yliihmistä alemmat rodut - ehkäpä näin selkokielelle kirjoitettuna ajatuksen avoin rasistisuus saattaisi jopa joitakin saksalaisiakin epäilyttää?

Joka tapuksessa Siemensin oma kännykkätuotantohan meni konkurssiin, joten siinä mallia sille miten käy kun toiminnan kannattavuudesta ei osata huolehtia.
"arjalaiskännyk 11.2.2008 14:55

Anonyymi
Lopettivathan Saksalaiset Fujitsu-Siemensin Kilossa.
Suhteutettuna suomen väkilukuun ( 650 henkilöä + alihankkijat) kyseessä oli huomattavasti suuremmasta asiasta kuin Bochumin tehtaan lopetus. Miksei kukaan silloin hyökännyt saksaan tai järjestänyt boikotteja.
Olisivat kiitollisia kun ovat saaneet olla edes senkin aikaa töissä Nokialla.
FOX 11.2.2008 15:01

Anonyymi
just näin...pitäis vaatia korvauksia, niinhän ne kaikki tekee. Eilenkin polttajat soihdut käsissä, ei ole saksmanni mihinkään muuttunut, HUOMAATTEKO!!!
sieg heil! 11.2.2008 15:15
Sivut: 1 2 3 4 5
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä