Kirjaudu ▼
 

Rekryfirma Monster irtisanoo 800 työntekijää

Maailman suurin rekrytointiverkosto, monster.comin emoyritys Monster Worldwide, irtisanoo 800 työntekijää.
Vuokko Aro
31.7.2007 12:12
8

Rekrytointipalvelu saa uusia potentiaalisia asiakkaita pian, sillä irtisanomiset käynnistyvät välittömästi. 

Leikkaukset johtuvat Monsterin pettymyksellisestä toisen vuosineljänneksen tuloksesta.

Kun yhtiön nettotulo viime vuoden toisella vuosineljänneksellä ylsi 39,6 miljoonaan dollariin, jäi se tänä vuonna 28,6 miljoonaa dollariin, kertoo uutistoimisto Bloomberg.

Ilmoituksensa mukaan Monster aikoo järjestää talous- ja henkilöstöosastonsa uudelleen. Tarkoituksena on poistaa päällekkäisyyksiä yhtiön Euroopan ja Yhdysvaltain toiminnoista.

Järjestelyjen avulla yhtiö uskoo leikkaavansa 320 miljoonan dollarin vuosittaisia kulujaan yhteensä 150 miljoonalla dollarilla.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Henkilöstöä irtisanotaan lähinnä yhtiön Pohjois-Amerikan toimipisteistä.

– Irtisanomiset eivät missään nimessä koske Suomea, kertoo Suomessa toimivan Monster Oy:n toimitusjohtaja Stefan Kajanus.

Kotimaassa toimivasta monster.fi-palvelusta kansainvälinen Monster omistaa neljänneksen.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (8)

Sivut: 1
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Me katsomme kuinka hyvin ne hirviöt palvelevat itseään.
minä 31.7.2007 15:08

Anonyymi
Miksi ihmeessä Monster Oy:lla on työntekijöitä Suomessa. Samat työtehtävät voitaisiin yhtä hyvin hoitaa Virosta sekä halvemmin, nopeammin ja todennäköisesti myös paremmin. Se olisi todellinen win-win tilanne siis!
Ulkoistakaa työpaika 31.7.2007 16:23

Anonyymi
Tämä oli näitä harvoja irtisanomisilmoituksia, jotka eivät herätä sympatiaa.

Vaikea sanoa, ovatko rekrytoijat vai perintätoimiston työntekijät epäsuositumpia.
Ähäkutti 31.7.2007 16:51

Anonyymi
älkääs nyt morkatko rehellistä työtä tekeviä. noi on sentään kaikki ihmisiä, kun vertaa niitä puhelinmyyjiin ja tv-maksun tarkastajiin.
peete 31.7.2007 19:01

Anonyymi
Mitähän työtehtäviä tarkalleen ottaen " Ulkoistakaa työpaikat vaikka Viroon" olisi ulkoistamassa?

Ei se Viro mikään ulkoistusparatiisi ole, niinkuin ei ole mikään muukaan maa. Sen ovat monet huomanneet, kun tullaan maitojunalla takaisin, pettyneiden asiakkaiden painostuksesta.
Tomppa 1.8.2007 9:20

Anonyymi
Mistä lähtien virolaiset ovat osanneet palvelukulttuuria ? Useimmat eivät ymmärrä suomea riittävästi. Lisäksi hyvin harvoja virolaisia asiakaspalvelijoita kiinnostaa edes asiakkaan palveleminen. Tärkeintä heille on useimmiten typerä turhalta tuntuva päteminen. Asiakaspalveu ja työnteko ovat toissijaisia asioita. Miksi siis Viroon pitäisi ulkoistaa mitään ?
Ihmettelyä 1.8.2007 10:20

Anonyymi
Kuinkahan monen yrityksen asiakaspalvelua nykyään hoitaa 'puhelinmyyjä', joka tuon asiakaspalvelutyön ohessa tekee vielä myyntiäkin rehellisen palkkansa eteen. Uskoisin että ihmisiä ne myyjätkin ovat. Ja tv-luvan tarkastajatkin.

Itse soitin kerran tällaiseen rekry-yritykseen heidän kautta olevan työpaikan hakeminen mielessä, mutta sain niin penseää ja kyllästynyttä palvelua että jäi hakemus tekemättä.
eläin? 1.8.2007 11:03

Anonyymi
Mitä pahaa rekrytoijat ovat sinulle tehneet? Eikös heidän työnsä ole positiivista, tarjoavat työtä ja löytävät ihmisiä yrityksiin. Mitäs vikaa perintähenkilöissä on? Voivat toki olla epäsuosittuja ammattitaidottomien persaukisten joukossa..:).
Niilo 1.8.2007 15:34
Sivut: 1
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä