Venäjän elinkeinoelämän nokkamies varoittaa Britanniaa
Teollisuusmiesten ja yrittäjien liiton johtajana toimivan Aleksandr Shokhinin mukaan Britannian ja Venäjän välinen diplomaattinen kiista saattaa levitä koskemaan maiden taloussuhteita.
Shokhin kertoo The Daily Telegraph -lehdelle, että brittiyritysten toiminta Venäjällä mahdollisesti vaikeutuu konfliktin myötä. Hänen mukaansa niiden voi olla jatkossa vaikeaa saada isoja sopimuksia Venäjälle. Shokhin pitää myös mahdollisena, että jo Venäjällä toimivien yritysten viranomaisvalvonta tehostuu.
Tämän lisäksi Shokhin arvioi, että kiistan eskaloituminen vaikuttaisi myös venäläisyhtiöiden listautumispäätöksiin. Hän uskoo, että moni Lontooseen listautumista suunnitteleva yritys muuttaisi tällaisessa tilanteessa suunnitelmiaan. Lisäksi useat jo brittipörsseihin listautuneet yritykset vaihtaisivat mannereurooppalaisiin pörsseihin.
Teollisuusmiesten ja yrittäjien liitto on Venäjän elinkeinoelämän keskeisin lobbaus- ja yhteistyöelin. Se edustaa maan suurimpia yhtiöitä ja sen hallitukseen kuuluvat monet maan merkittävimmistä liikemiehistä.
Britannian ja Venäjän välinen diplomaattinen konflikti liittyy entisen FSB-agentti Aleksandr Litvinenkon murhaan Lontoossa viime syksynä. Venäjä on kieltäytynyt luovuttamasta murhasta epäiltyä ex-agentti Andrei Lugovoita.












