Kirjaudu ▼
 

SAK:n liittojen yhdistyminen nytkähti eteenpäin

Kai Sinervo
SAK:n liittojen yhdistyminen nytkähti eteenpäin
Metalliliitto suunnittelee yhdistymistä kolmen muun teollisuusliiton kanssa.
Neljä teollisuuden ammattiliittoa aikoo lyödä hynttyyt yhteen. Suurliitolla on tulevaisuudessa 270000 jäsentä.
18.2.2016 16:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

SAK:n neljä teollisuusliittoa ovat tänään hyväksyneet aiesopimuksen liittojen yhdistämisestä. Mukana ovat Metalliliitto, Paperiliitto, Puuliitto ja Team Teollisuusalojen ammattiliitto.

Metalliliiton mukaan uudella teollisuuden työntekijäliitolla on tulevaisuudessa noin 270000 jäsentä ja siitä tulee Suomen suurin ammattiliitto.

Liitot tavoittelevat yhdistymisellä edunvalvonnan tehostamista ja teollisuusliittojen painoarvon lisäämistä, Metalliliitto kertoo tiedotteessaan.

Aiesopimuksen mukaan liittojen on tarkoitus yhdistyä loppusyksystä 2017. Uuden yhteisen työttömyyskassan taas suunnitellaan aloittavan vuoden 2018 alussa.

Aiesopimuksen hyväksymisen jälkeen seuraava askel ovat maaliskuussa käynnistyvä liittojen yhteinen selvitystyö, jonka pitäisi valmistua vuoden loppuun mennessä. Jos suunnitelmat etenevät hyvin, liitot päättävät yhdistymisestä vuoden 2017 keväällä.

∇ Mainos ∇
18.2.2016 16:05
Taloussanomat
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (19)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
SAK ON KAIVANUT ITSELLEEN ISON KUOPAN! EI KUN MARSSIMAAN SINNE KUOPAN REUNALLE!
Anonyymi: kipikipi 18.2.2016 16:28

Anonyymi
Tässä sitten syntyy suomeen aivan jättimäinen veroparatiisi.
Anonyymi: voivoivoi 18.2.2016 16:32

Anonyymi
Potkitaanko liitoista nyt turhat välitason johtajat vai turhat rivityöntekijät kun hommia yhdistellään?
Anonyymi: No-ei-nyt-johtajia 18.2.2016 16:54

Anonyymi
Voi olla hyvä kun saamme voimaa joka on samassa liitossa.

Mutta kuitekin iolisi hyvä, että AKT pysyisi tämän ulkopuolella ja toimisi itsnäisesti kuten tähäkin asti.

ATK olisi eräänlainen tunnistelija työmarkkinoilla ja antaisi muille liitoille singnaalia siitä missä mennään. Ja onko hallituksen ja EK:n toimet työväestön kannalta hyviä, haitallisia tai lakon arvoisia, siis olisi tiennäyttäjä eikä vain käyttäjä.
Anonyymi: alastonsatama 18.2.2016 16:57

Anonyymi
Hyvä! Nyt saadaankin kerralla iso lakko aikaan. Jouduttaa kivasti Suomen IMF:n holhoukseen joutumista. Hyvä, hyvä!
Anonyymi: NiinHyvätToverit 18.2.2016 16:58

Anonyymi
Metalliliiton mukaan uudella teollisuuden työntekijäliitolla on tulevaisuudessa noin 270000 jäsentä ja siitä tulee Suomen suurin ammattiliitto


Tulevaisuudessa on tarkoitus sopia palkankorotuksista vientiteollisuuden toimiessa kattona.

Miksihän vientiliitot lyövät juuri nyt hynttyyt yhteen? Siksi, että tämä vientiteollisuuden jättiliitto pystyy käyttämään sellaista neuvotteluvoimaa, joka takaa hyvät asemat myös muualle kuin vain vientiteollisuuteen.
Anonyymi: Kfdldl 18.2.2016 17:13

Anonyymi
Täyttä asiaa tuo iso liitto on-ei niin helposti tuollaista joukkoa pompoteta.
Anonyymi: Make-123 18.2.2016 17:26

Anonyymi
Säälittävää on että eräs kommentoija pitää parhaana saavutuksena että saadaan iso lakko aikaiseksi. Sekö on kaikesta tärkeintä tässä maailmassa että saa lakkoilla ? Kyllä häämöttävä palkaton krapulapäivä saa ihmeellisiä ilmaisuja aikaiseksi.
Anonyymi: Fyrkendalius 18.2.2016 18:52

Anonyymi
Sellainen kunnon kiristyslakko tekisi häkämiehelle kutaa. Palkkatoive carunan mukana +30 % ja lomat tuplana. hehhehheheehhehehehh
Anonyymi: lakkokenraali 18.2.2016 19:18

Anonyymi
Kumpi kuulostaa järkevämmältä: palkaton krapulapäivä vaiko krapulaton palkkapäivä? Mietipä sitä.
Anonyymi: Fyrkendalius 18.2.2016 19:28
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti Yöaikaan lähetetyt kommentit päätyvät toimituksen tarkistettavaksi. Kommentit tarkistetaan ja hyväksytään seuraavan päivän aikana. Muina aikoina viestit ovat jälkimoderoinnissa.
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

23.8. Brexit karkottaa asiakkaita brittipankeista
23.8. Tarjoilu väheni vankiloissa – nuudeleista tuli valuuttaa
23.8. Digitoday Yle: Facebookin Kissat-ryhmä kompastui riitelyyn, uhkailuun
23.8. Etkö saa töitä tehtyä? Syy voi olla ilmastoinnissa
23.8. Digitoday Tähänkö on tultu? Apple varastaa vihollisensa kilpailuvaltin
23.8. USA:n uusien asuntojen kauppa vilkastui
23.8. Venäjä antaa jokaiselle eläkeläiselle 69 euroa – syynä "erityisen vaikea tilanne"
23.8. Lähteet FT:lle: Renault saattoi päästä päästöskandaalista helpommalla valtio-omistuksen takia
23.8. Digitoday Kyberkonna saattaa asua tietokoneessasi – etkä huomaa mitään
23.8. Lähteet: Bayer ja Monsanto jatkavat neuvotteluja kauppahinnasta
23.8. Huoli pois, autoilija: Oikeuden päätös tuskin nostaa parkkisakkoja
23.8. Kotipizza pomppasi, Outotec kiipeää pörssissä
23.8. Digitoday Rumia lukuja: Näin menee Pokémon Gon alamäki
23.8. Kotipizzalta maistuva positiivinen tulosvaroitus – tulos kasvaa selvästi
23.8. OP:n ekonomistit vaativat: Saton ja VVO:n tingittävä vuokratuotoistaan
23.8. Koko yön kestäneet neuvottelut päätökseen – Volkswagenin tuotanto jatkuu
23.8. Lehto rakentaa VVO:lle sata vuokra-asuntoa
23.8. Euroalue karisti jo Brexit-huolet – ostopäällikköindeksi kertoo vakaasta kasvusta
23.8. Digitoday "Kertokaa totuus" – Windows 10 sai täyslaidallisen
23.8. OP:n Heiskanen jarruttelee Sipilän talousoptimismia – "Tämä ei todellakaan riitä"
23.8. Digitoday Sonylla ässä hihassa: Toinenkin uusi Pleikkari tulossa?
23.8. Kolumni Nollakorot ovat vakava oire
23.8. Näin Suomessa: Osa etsii töitä yli vuoden, osa on yhä enemmän ylitöissä
23.8. OP laskee Suomen kasvunäkymiä – "Liityimme junnaavien talouksien joukkoon"
23.8. Työttömyys laski alimmilleen lähes kahteen vuoteen
23.8. Öljyn hinta kääntyi laskuun kovan nousuviikon jälkeen
23.8. Digitoday Wikileaks jakelee haittaohjelmia: "Äärimmäisen vastuutonta"
23.8. Yle: Parkkifirmojen pysäköintimaksut verollisiksi
23.8. HS: Länsimetron viivästysselvityksessä mahdollisesti eturistiriita
23.8. Taloyhtiöissä riidellään – näistä on väännetty oikeudessa asti
Asiakastieto

Yhteistyössä