Kirjaudu ▼
 

Euroalueen työttömyys laski alimmilleen viiteen vuoteen

© Andrea Comas / Reuters
Euroalueen työttömyys laski alimmilleen viiteen vuoteen
Euroalueen työttömyysluvut joulukuulta tuottivat positiivisen yllätyksen.
2.2.2016 13:42
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Euroalueen työttömyys laski joulukuussa yllättäen alimmilleen viiteen vuoteen, käy ilmi Euroopan unionin (EU) tilastokeskuksen Eurostatin tänään julkistamista tiedoista.

Euroalueen työttömyysaste laski joulukuussa 10,4 prosenttiin edelliskuun 10,5 prosentista. Uutistoimisto Bloombergin kokoamassa ennusteessa ekonomistit olivat odottaneet työttömyysasteen pysyvän ennallaan.

Työttömyys painui siten alimmilleen sitten vuoden 2011 syyskuun.

Lukuja tukivat vahvasti Saksan tilastot. Työttömien määrä väheni Saksassa tammikuussa markkinaodotuksia enemmän eli 20 000 hengellä verrattuna kuukautta aikaisempaan.

Saksan kausitasoitettu työttömyysprosentti laski työministeriön lukujen mukaan 6,2 prosenttiin joulukuun 6,3 prosentista.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Euroopan keskuspankki EKP pohtii parhaillaan seuraavan korkokokouksensa toimia tilanteessa, jossa inflaatio on pysynyt sinnikkäästi reilusti alle keskuspankin kahden prosentin tavoitteen ja talouskasvu on pysynyt vaisuna.

– Työmarkkinoiden näkymät ovat melko hyvät. Nähdäkseni EKP:lle tällä on lyhimmällä aikavälillä vähän merkitystä. Sen sijaan se on osa keskipitkän aikavälin keskustelua, Banque Pictetin ekonomisti Frederik Ducrozet sanoo uutistoimisto Bloombergille.

EKP ennustaa työttömyysasteen pysyvän tänä vuonna keskimäärin 10,5 prosentissa ja laskevan ensi vuonna 10,1 prosenttiin.

2.2.2016 13:42
Taloussanomat–Bloomberg
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy
Lähetä kaverille
Tulosta (HTML)
Tallenna (PDF)

Kommentit (24)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Suomessa työttömyys nousi ylimmilleen 10 vuoteen.
Anonyymi: työvoimaneuvoja 2.2.2016 13:52

Rekisteröitynyt käyttäjä
Euroalueen työttömyys laski alimmilleen viiteen vuoteen, mutta ei koske suomea. Täällä vain työttömyys nousee huimaa vauhtia, eikä loppua näy. Hallitus vain kaavailee pakkolakeja, millä viedään ostovoimaa pois kuluttajilta ja loputkin pienet yrittäjät pistävät "pillit pussiin".
Rekisteröitynyt käyttäjä: Jakke 2.2.2016 13:54

Anonyymi
Ja nyt sitten katsotaan ja kuulostellaan uskoiko tämän uutisen.eu propakanta koneisto on polkaistu käyntiin ja me alamaiset sitten saamme kuulla näitä huippu uutisia taas läpi vuoden.
Anonyymi: valheita 2.2.2016 13:58

Anonyymi
Ihanaa. Sehän tietää sitä, että euroalueen talous alkaa ylikuumeta ja sehän tietää tietysti korkojen nostoa. Harmi kun suomi ei pääse joukon heikoimpana lenkkinä samaan kyytiin...
Anonyymi: kihlakunnanvouti 2.2.2016 14:00

Anonyymi
No missä NYT on se "tämäkin valhe" -kommentoija yhdyssanoineen ja matu-murteineen?


Kirjoita nyt se kommentti, jonka kirjoitat aina jokaiseen uutiseen.




(valhe, emävalhe, tilasto, vai miten se menikään)
Anonyymi: asdfghj 2.2.2016 14:02

Anonyymi
Tarkoittako tämä sitä, että palkat myös nousee kun tappalu työvoimasta kiihtyy äärimmilleen.

Meillä Suomesssa hallitus tuo ulkomailta lisää syksyllä työvoimaa noin 60 000.
Joten suomesssa tuskin saamme nähdä suuriakaan palkankorotus juhlia, mutta onhan se kuitenkin alku talousnousulle jota olemme odottaneet jo 7 vuotta.

Eurooppa herää jälleen uurastamaan osikojen eteen entistä enempi ja voimakkaamin. Työntuottavuus maailmalla on palauettava ja suomi saa näyttää tietä Euroopalle ja Euroopppa maailmalle ennen kaikikkea Kiinalle, jossa työntuotavuuden lasku uhkaa jo maailman talusokasvua.
Anonyymi: kaikkimailmanihmiset 2.2.2016 14:05

Anonyymi
Työttömyysaste vasta vatuloi Suomessa! Asettuu kai alle miljoonan työttömän?
Anonyymi: Kärkihankkeita2016 2.2.2016 14:06

Anonyymi
Saksaan tuli miljoona, tai yli turvapaikanhakijaa, jotka ovat työttömiä. 1 000 000 - 20 000 = 980 000 työtöntä lisää. Ainiin turvapaikanhakijoita ei lasketa, että saadaan kaunis tilasto. Tutkivaa journalismia, ei sitä Suomessa ole.
Anonyymi: JarkkoJuhaniOptula 2.2.2016 14:12

Rekisteröitynyt käyttäjä
Siis työttömyys laski 0,10 prosenttiyksikköä!! Herranjestas, aivan hillitön luku. Suomeahan se ei tietysti koske, joka johtuu palkansaajien ostovoiman roimasta heikentämisestä, jota hallitus junailee oikein lain voimalla. Vikaa on myös siinä, että täällä ei valmisteta tuotteita, joita ulkomailla halutaan ostaa. Ylikireä verotus on Suomen kilpailukykyä pahasti heikentävä asia ja hallituksen pitäisi siinä tehdä suunnanmuutos. Tämä sähkönsiirtokuppaus on uusin kustannustasoa ja kilpailukykyä heikentävä asia ja siihenkin pitää päättäjien puuttua. Tällaisilla tempuilla on se paljonpuhuttu tuottavuusloikka jo syöty.
Rekisteröitynyt käyttäjä: Brummbär 2.2.2016 14:16

Anonyymi
Kertokaa myös se, että niin EU -alueella kuin EMU-alueella työttömyyden kasvu on ollut kaikkein voimakkainta viime kuukausina Suomessa. Suomessa työttömyyden kasvu on siis omassa suuruusluokassaan, kun suurimmassa osassa niin EU kuin EMU-maita työttömyys laskee.

Suomen kansantalous on syvällä suossa.
Anonyymi: Arminius 2.2.2016 14:19
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
 

Taloussanomat - Uutiset

18:49 Digitoday Uusi "palvelu" ei lupaa hyvää: Räjähtävätkö kiristysohjelmat käsiin?
18:33 Ohjelmistoyhtiö Oracle ostaa miljardikaupalla lisää pilviosaamista
17:59 Espanjan jättityöttömyys helpotti hieman – 20 prosentin raja ei vielä alittunut
17:31 Digitoday Osramin lampuissa hillitön tietoturvamoka: Vaarantaa kodin muutkin laitteet
17:02 Avioerotutkimus paljasti dramaattisen muutoksen – näin miehen työtilanne vaikuttaa eroriskiin
16:27 Halpa energia kurittaa öljyjättejä – Shellin tulos romahti 72 %
15:49 Digitoday Mercedes Benzin Tesla-haastajalle tyly tuomio: "Tämä on oikeasti vaarallinen tuote"
15:45 Nesteen osake jatkaa kiitoa, YIT sukeltaa
15:44 Posti aloittaa jälleen yt-neuvottelut – vähennystarve enintään 70 henkeä
15:29 Televisiokaupassa hurja nousu Rion kisojen alla – suosituin tuumakoko on entistä suurempi
15:01 Valmet täytti odotukset – "Pyrimme kasvamaan yli kaksi kertaa markkinoita nopeammin"
14:54 Päästöskandaalin ryvettämän Volkswagenin liikevaihto nousi
14:21 Onnibusin äkkilähtö Virosta aiheutti myllerryksen – kilpailija lisää vuoroja
13:49 Amer Sports jäi selvästi odotuksista – asiakkaiden konkurssit piinasivat
13:17 Euroalueen talousluottamus vahvistui
13:01 Nesteeltä iso yllätys – "Liikevoitto ylitti ennusteet noin 40 prosenttia"
12:49 Digitoday Microsoft: Windows 10 tekee tietoturvaohjelmat turhiksi
12:20 Digitoday Salasanasuojassa aukko: "Käyttävätkö ihmiset todella tätä?"
11:50 Brittipankki vähentää 3000 työpaikkaa lisää – syynä Brexit
11:18 Yle: Murtovarkaat kärkkyvät rekisterinumeroita lentokentillä ja satamissa
10:54 VR:n kilpailija aloitti säännölliset kuljetukset
10:13 Nesteen osake lähti hurjaan nousuun – +8,1 %
10:12 Neste teki huiman tulosparannuksen, liikevaihtokin loikkasi
09:56 Vanhojen asuntojen neliöhinnat pk-seudulla 3 579 euroa, muualla 1 707 euroa
09:28 YIT:n liikevaihto kasvoi reippaasti
09:20 Opiskelun sallimisesta työttömille tehtiin kansalaisaloite – taustalla Nokian ja Microsoftin luottamusmiehet
08:36 Lemminkäinen takoi muhkeamman tuloksen – tilauskirja lihoi
08:02 Facebook teki tulosloikan – mainokset kävivät kaupaksi
07:45 HS: Suomalaisfirma kymmenkertaistaa ruokauutuuden tuotannon
06:05 Viroon mennään nyt syömään – aterian saa jopa 3,5 eurolla
Asiakastieto

Yhteistyössä