Kirjaudu ▼
 

Pro haastoi Finnairin oikeuteen

Lehtikuva
Pro haastoi Finnairin oikeuteen
Ammattiliitto Pro haluaa estää vastaisuudessa oikeuden väärinkäytön lakkojen lopettamisessa. Finnairin perusteettomat väitteet estivät liiton mukaan edunvalvontaa ja loukkasivat työtaisteluoikeutta.
Taloussanomat
5.7.2012 14:40
20

Ammattiliitto Pro hakee vahingonkorvauksia lentoyhtiö Finnairilta. Helsingin käräjäoikeuteen torstaina toimittamassaan haasteessa liitto katsoo, ettei Finnairilla ollut oikeutta hakea turvaamistoimea toimihenkilöiden kesäkuun alussa aloittaman lakon lopettamiseksi.

– Merkittävin vahinko on aineellista loukkausta, jota ei voi rahalla korvata. Finnair sai perusteettomilla väitteillään hankituksi käräjäoikeudelta väliaikaisen turvaamistoimen ja esti liittomme edunvalvontatyötä, lakiasiainpäällikkö Else-Mai Kirvesniemi sanoo liiton tiedotteessa.

Käräjäoikeuden liittoa puoltava tuomio varmistaisi, ettei turvaamistoimen oikeudeton väärinkäyttö olisi enää mahdollista työtaistelutilanteessa.

Liitto korostaa, että väliaikainen turvaamistoimipäätös saatiin väitteillä, jotka eivät perustu lakiin. Työtuomioistuin vahvisti tämän kesäkuussa antamassaan tuomiossa.

– Finnair loukkasi jäsentemme kansallisessa ja kansainvälisessä oikeudessa tunnustettuja perusoikeuksia eli kollektiivista työtaisteluoikeutta, Kirvesniemi toteaa.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (20)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
noo oikes ratkasee paljonko pro saa :)
h 5.7.2012 14:50

Anonyymi
noo oikeus ratkasee paljonko pro saa :)
hh 5.7.2012 14:51

Anonyymi
Kyseessä oli laiton lakko. Kyllä ne pitää jotenkin voida kitkeä pois.
Nimetön 5.7.2012 14:52

Anonyymi
Ay pomot ovat pahimman lajin narsisteja.
Nimetön 5.7.2012 14:53

Anonyymi
1. Lakko ei ollut laiton, vaan ammattiliitto oli kehottanut mekaanikkoja protestoimaan.

2. Voi vain ihmetellä ,mistä asti lentoliikenne on nauttinut työrauhan suojaa. Mitä muita keinoja työntekijöille jää, kun lakkoillakaan ei saa.

3. Miten on käynyt työntekijän oikeuksien, kun lakko voidaan lopettaa kapitalistisiin syihin vedoten ja oikein tuomioistuimen päätöksellä.

Mikään syy ei ole niin hyvä, että lentokoneitten maassapysyminen olisi kenenkään henkeä uhkaava.

Turhaa kohkaamista siis.
Ei muuta kuin HYVÄ PRO ! Jotain rotia sentään tässä maassa vielä.
Aimo Pettymys 5.7.2012 14:56

Anonyymi
ENTÄS NE LUKUISAT LAITTOMAT LAKOT ??
AY-LIIKE MÄDÄTTÄÄ 5.7.2012 15:02

Anonyymi
Go PRO ! Sentään yksi ammattiyhdistys tässä maassa, joka on muutakin kuin pelkät jäsenmaksut. Kymmenen peukutusta ja hurraat päälle !! Hienoa, upeeta,loistavaa.
Kyllä teknisten ammattilaiset osaavat, aivan aikuisten oikeasti.
Tyräkki 5.7.2012 15:04

Anonyymi
Pro on ainoa ay-liike joka oikeasti ajaa vielä suomalaisten työntekijöiden etua ja työpaikkojen säilymistä myös täällä.
Nimetön 5.7.2012 15:23

Anonyymi
mulkkuantti taas sikailee
heh heh 5.7.2012 15:25

Anonyymi
do diin... ensin näemmä rikotaan omat sopimusvelvoitteet ja yritetään painostaa toista laittomalla lakolla ja sitten huudetaan oikeuden perään kun toinen onnistuu estämään itseensä kohdistuvan vahingoittamisen... kyllä on Suomi varsinainen oikeusvaltio, jos vielä korvauksia saavat...

Kirvesniemelle tiedoksi, joka näemmä googlettamisen mukaan on vielä työtuomioistuimen tuomari!!!!????, ettei missään kansainvälisessä sopimuksessa suojata oikeutta sopimusrikkomukseen perustuvaan työtaisteluun ja useimmissa maissa ne voidaan myös todella estää. Vaikka Ruotsissa, jossa laittomia lakkoja on vain murto-osa Suomen määristä.

Jos olisin PRon vastapuolen liitto, repisin ensi teskierroksella niiden tessin kappaleiksi ja lähtisin neuvottelemaan merkittävästi heikommasta tessistä. Heidän aktiiviselle työrauhavelvoitteen pidolle, kun ei voi arvoa oikein voi laittaa.

Keskusjärjestöjen ja valtion olisi nyt kiivaasti aika lähteä kehittämään työrauhajärjestelmää.
vanhan liiton mies 5.7.2012 15:29
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä