Kirjaudu ▼
 

Ruukki Metals päätti vähentää 48 työntekijää

Teräsyhtiö Rautaruukki vähentää yhteensä 48 työpaikkaa Ruukki Metalsin Suomen teräspalvelukeskuksissa ja myyntiorganisaatiossa. Irtisanomiset toteutetaan pääosin kuluvan kesän aikana.
Taloussanomat
28.6.2012 15:43
13

Ruukki Metals aloitti toukokuussa yhteistoimintaneuvottelut toimintojen keskittämisestä ja tehostamisesta. Myös osassa konsernin tukifunktioita käynnistetyt neuvottelut ovat päättyneet.

Yt-neuvotteluiden seurauksena henkilöstön määrä vähenee irtisanomisten ja eläkkeelle siirtymisten kautta 48 henkilöllä, joista yhdeksän on työntekijää ja yhteensä 39 toimihenkilöä ja ylempää toimihenkilöä, Rautaruukin tiedotteessa kerrotaan.

Yhtiön mukaan yhdeksälle henkilölle tarjotaan uutta työtä yhtiön sisällä. Lisäksi mukaan haettuja säästöjä on toteutunut myös luonnollisen poistuman ja sisäisten siirtojen kautta 25 henkilön osalta.

Tehostamistoimet ovat osa helmikuussa käynnistettyä Ruukin teräsliiketoiminnan kilpailukyvyn parantamisprojektia.

∇ Mainos ∇
Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (13)

Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava

Anonyymi
Ei mene kauan kun talsa saa kirjoitella kun sahat toisensa perään menee konkkaan.
Tämä maa kyntää itsensä velkaorjuuteen.
Fantsua sanoo Jygä, EI NIITÄ KANNATA PITÄÄ HENGISSÄ KUN NE EIVÄT MITÄÄN TUOTA.
Paperinvalmistus kiinaan ja sitä rataa.
meidän kolmen aan fa 28.6.2012 15:50

Anonyymi
Vahvaa nousua tulossa......
Nimetön 28.6.2012 15:58

Anonyymi
Onneksi kaukaaviisas pääministeri on tehnyt hyviä sijoituksia mm. Kreikkaan.

Onkin parempi, että työvoimaa vähennetään fantastisen pisneksen tieltä.
Me tienataan jne. 28.6.2012 15:58

Anonyymi
Taas mukavia uutisia.
Äänestithän sinäkin 28.6.2012 15:59

Anonyymi
Taalaintehtaankin kunnanjohtaja alkoi itkemään menetettyjä 1,5MEUR verotuloja kun ruukki pannaan kiinni.

Se on voi-voi..

Sitten pitää vaan säästää kunnan kuluissa, alottaen konttori- yms muista turhista päälliköistä.

Arvatkaa tekevätkö ne sen....?
VALTIO apuun!!! 28.6.2012 16:05

Anonyymi
Onnistuneen Kokoomukselaisen 20v kestäneen "vastuunkanto" talouspolitiikan hedelmiä ?
Kiitos kaikille Koko 28.6.2012 16:15

Anonyymi
Nämä on vain alkusoittoa, nyt kun koko liike-elämän päättäjäporras on vihdoin tajunnut että SDP/SAK -johtoisessa Suomessa ei oikeasti kannata tuottaa mitään.

Mutta mennään kaikki kunnan sosiaaliosastolle töihin.
mono 28.6.2012 16:20

Anonyymi
SDP lupasi sata tuhatta uutta työpaikkaa suomeen.. pitääköhän sitäkään lupausta ,kun kerran kaikki muut lupaukset on jo petetty. esim: tasaverot ei nouse koska emme halua kurjistaa köyhien elämää!! ja ekana demarit korottivat polttoaineen hintaa ja alv:tä.. tai emme mene hallitukseen jos portugali lainaan emme saa takuita.. siitä lainasta ei vissiin mitään vakuus sopimusta kirjoitettu.. tai valtion velanotto loppuu sitten kun demarit on hallituksessa... no nythän se vasta on alkanu... ym ym
SDP= Suomen Dementik 28.6.2012 16:56

Anonyymi
Eu ja eurohan piti olla tie ikuiseen nousuun ja nyt seisomme keskellä velkapaskatunkioo.
Mites tässä näin käv 28.6.2012 18:04

Anonyymi
Kiitos ja kunnia tästäkin kokoomukselle.
Jymäytetty suomalain 28.6.2012 18:11
Sivut: 1 2
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä