Kirjaudu ▼
 

Omien laitteiden käyttö töissä yhä suositumpaa

Lehtikuva
Omien laitteiden käyttö töissä yhä suositumpaa
Työntekijät käyttävät yhä enemmän omia laitteitaan myös työntekoon. Varjopuolena voi olla töiden tuleminen helpommin mukana kotiin.
Taloussanomat
4.6.2012 20:56
23

Teknologiapalveluita tarjoavan Avanaden tekemään selvitykseen vastanneista suomalaisjohtajista 72 prosenttia kertoi, että työntekijät käyttävät heidän työpaikassaan omia laitteitaan työasioiden hoitoon.

Kaikkien kansainväliseen kyselyyn vastanneiden johtajien mukaan omia laitteita käytettiin 88 prosentissa työpaikoista.

Suomalaisvastaajista 78 prosenttia arvioi omien laitteiden käyttämisen parantavan työtyytyväisyyttä. Kansainvälisesti työtyytyväisyyden paranemiseen uskoi vain 54 prosenttia vastaajista.

Kyselyyn vastanneiden mielestä omien laitteiden käytön paras puoli on työntekijöiden mahdollisuus työskennellä missä tahansa.

Tähän saattaa liittyä myös asian kääntöpuoli, vaikka selvitys ei siitä puhukaan. Kun työntekijä käyttää työntekoon omia laitteitaan, ei työskentely ole enää niin sidonnaista työpaikalla olemiseen. Työt tulevat helpommin kotiin.

∇ Mainos, artikkeli jatkuu alempana ∇ ∇ Artikkeli jatkuu ∇

Toiseksi parasta omien laitteiden käytössä on selvitykseen vastanneiden mielestä työntekijöiden suurempi halukkuus tehdä ylitöitä.

Selvityksen teki Avanadelle Wakefield Research, ja sitä varten haastateltiin 605 suuryritysten johtajaa ja it-päättäjää yhteensä 17 maassa. Suomessa haastatteluja tehtiin 25 kappaletta.

Copyright Creative Commons Teksti on lisensoitu Creative Commons Nimeä-Ei muutoksia-Epäkaupallinen -lisenssillä.
Lisää suosikkeihin

Henkilökohtaiselle suosikkilistalle tallentaminen vaatii kirjautumista.

KirjauduRekisteröidy

Kommentit (23)

Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava

Anonyymi
böö
ööb 4.6.2012 21:14

Anonyymi
Tyontekijalla on oma auto liikkumiseen, oma tila tyoskennella tyokaluineen ja pystyy rahoittamaan elamaansa niinkauan kunnes saa jotain myytya.

Tallaisilla ehdoilla pystyy jokainen kemikaalien tai ovisilmien jalleenmyyja palkkaamaan koko Suomen toihin. Ei tarvita yhtaan mitaan kuin muutama tonni rahaa ja voi esiintya suurtyonantajana.

Tallaisen rahattoman trokarin tunsin Suomesta. Esiintyi tyonantajana jolla yli 2000 tyontekijaa vaikka todellisuudessa lauma rahattomia myi hanen myrkkyjaan joista myyja sai pitaa kympin purkista itsellaan.

Naita "tyopaikkoja" sitten viela tyovoimatoimisto tilastoi.
Talonmies 4.6.2012 21:14

Anonyymi
Pakko on ottaa oma iPhone ja iPad töihin, kun firma tarjoaa jotain kuppasia nokialaisia. Nokialainen on autossa renkaana. Työpuhelimena(kin) Apple hakkaa Keilaniemen kököstelyt mennen tullen.
datamies 4.6.2012 21:17

Anonyymi
Ja mikähän mörkö se on jos haluaa tehdä kotona mitä haluaa vaikka töitä?


Se on ihan sama kuin viinan juonnissa. Niin kauan kuin homma on hallussa ja hauskaa, niin mikäs siinä. Mutta toisilla pakkaa menemään yli (tai ali) ja sitten tulee leskiä ja orpoja.
Tai ei tule 4.6.2012 21:47

Anonyymi
No pakko mikä pakko. Töissä tarjotaan työkaluiksi kämästä Nokian kännykkää ja hi-das-ta Windows-läppäriä. Parempi tehdä töitä omalla iPhonella tai Galaxyllä ja MacBook Proolla.
Aika ajoi Microsofti 4.6.2012 22:06

Anonyymi
"Toiseksi parasta omien laitteiden käytössä on selvitykseen vastanneiden mielestä työntekijöiden suurempi halukkuus tehdä ylitöitä."

LUE: suurempi halukkuus tehdä ILMAISIA ylitöitä!

M.O.T
--j-- 4.6.2012 22:24

Anonyymi
Työvälineet työntekijä hankkii itse, Kyllönen haluaa kilometrikorvauksista eroon... Vielä kun palkanmaksusta päästäisiin eroon.
T. Yönantaja. 4.6.2012 22:32

Anonyymi
Työnantaja ei osta kunnon laitteita vaan rahat menee toimitusjohtajan audin leasingmaksuihin.
Nimetön 4.6.2012 22:34

Anonyymi
Höpsis. Omat laitteet takaavat yksityisyyden firman Stasilta (=tietohallinto).
Surf bum 4.6.2012 23:10

Anonyymi
Oman ky--rvän käyttö sallittu
jep 4.6.2012 23:54
Sivut: 1 2 3
EdellinenSeuraava
Ohjeet: Pysy aiheessa ja kirjoita napakasti. Muista, että haastateltavilla, kanssakeskustelijoilla ja toimittajilla on oikeus omaan, eriävään mielipiteeseen. Ole kohtelias, äläkä tarkoituksella provosoi tai hauku muita keskustelijoita. Taloussanomat varaa oikeuden poistaa asiattomat viestit.
Lue koko keskusteluetiketti
Varaa oma nimimerkkisi Taloussanomien uutiskommentointiin rekisteröitymällä käyttäjäksi tai kirjaudu sisään.

Rekisteröityminen ja nimimerkin varaus eivät ole pakollisia.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Olet kirjautunut sisään, muttet ole vielä valinnut omaa, muille käyttäjille näkyvää nimimerkkiäsi. Varaa nimimerkki omaksesi kirjoittamalla se nimimerkki-kenttään.

Varauksen jälkeen muut eivät voi käyttää nimimerkkiäsi ja se näkyy automaattisesti kaikissa kirjoittamissasi viesteissä.

Huomioithan, ettei nimimerkkiä ei voi muuttaa jälkikäteen.

Nimimerkissä saa käyttää ainoastaan kirjaimia ja numeroita. Sen minimimitta on viisi merkkiä ja maksimi kaksikymmentä merkkiä.
Asiakastieto

Yhteistyössä